![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
19.10.2010 Oulun yliopiston rehtoreiden avajaispuheet 1959–2009 julkaistiin kirjanaMerkittävä osa Oulun yliopiston historiaa välittyy kirjasta, johon on taltioitu sen rehtoreiden kaikki yliopiston lukuvuoden avajaisissa pitämät puheet vuosilta 1959–2009. Teos ”Tilivirastorehtorit ovat puhuneet” julkaistiin maanantaina 18.10.2010. Kirja sisältää yhteensä 51 rehtoreiden avajaispuhetta kaudelta, jolloin Oulun yliopisto perustettiin ja toimi valtionyliopistona. Kausi päättyi tämän vuoden alussa toteutettuun yliopistouudistukseen, josta lähtien Oulun ylipiston toiminta jatkuu julkisoikeudellisena yliopistona. Valtionyliopistot olivat käytännössä opetusministeriön alaisia tilivirastoja, mistä kirjauutuus on saanut nimensä. Rehtoreiden puheissa kuvastuu Oulun yliopiston kehitys 50 vuoden aikana Suomen pienimmästä yliopistosta yhdeksi maan suurimmista ja monialaisimmista. ”Avajaispuheissa välittyvät rehtoreiden persoonallisuus sekä kielen ja ilmaisun muutokset vuosikymmenien kuluessa. Pysyviä teemoja ovat jokaisen rehtorin aikana olleet yliopiston resurssit, kuten toimintarahojen riittämättömyys ja toimitilakysymykset”, kuvaa rehtori Lauri Lajunen. Kirjan kattamina vuosina Oulun yliopistolla on ollut seitsemän rehtoria: professorit Pentti Kaitera, Niilo Söyrinki, Erkki Koiso-Kanttila, Markku Mannerkoski, L. Kalevi Korhonen, Juhani Oksman ja Lauri Lajunen. Kovakantinen, 368-sivuinen teos on kuvitettu valokuvilla Oulun yliopiston eri vaiheista ja sisältää myös tiivistä tietoa yliopistosta, sen rehtoreista ja akateemisista perinteistä. Kirjan ovat toimittaneet rehtori Lauri Lajunen ja rehtorin sihteeri Liisa Rönty-Pikkarainen. Ulkoasun on suunnitellut ja toteuttanut arkkitehti SAFA Raimo Ahonen. Teoksen myynnistä kertyvät tulot ohjataan Oulun yliopistorahastoon tukemaan yliopiston varainhankintaa.
|
||||||
|
|