![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
9.12.2010 Jouluisella konsertilla tukea varainhankintaanOulun yliopiston musiikinkasvatuksen opiskelijat järjestävät 15.12. jouluisen konsertin, johon yleisöllä on vapaa pääsy. 20 euron hintaisella käsiohjelmalla on mahdollista tukea yliopiston varainhankintakampanjaa. Konsertissa esiintyy 50 opiskelijaa, jotka esittävät joulu-, koulu- ja maakuntalauluja. Konsertti pidetään Linnanmaan Saalastinsalissa klo 18.50 alkaen. Konserttiin voi ilmoittautua tällä lomakkeella. Haastekampanja tuonut puhtia varainhankintaan Oulun yliopiston varainhankintakampanjaan tehtyjen henkilölahjoitusten summa lähestyy 700 000 euron rajaa. Marraskuun alussa käynnistynyt haastekampanja on tuottanut tähän saakka lukuisina pieninä lahjoituksina yli 50 000 euroa sekä kaksi 200 000 euron suurlahjoitusta. Haastekampanjan käynnistymisestä henkilölahjoitusten summa on noussut 233 000 eurosta 685 077 euroon. Kokonaisuudessaan varainhankintakampanja on tuottanut yhteensä 8 922 000 euroa. Lahjoitusten tuotolla tuetaan Oulun yliopiston huippututkimusta ja uusia tieteellisiä avauksia. Lahjoitusohjeet ja sähköpostitse lähetettävä haastekirje löytyvät yliopiston varainhankinnan verkkosivulta. Samalla sivulla voi ilmoittautua myös jouluiseen konserttiin. |
||||||
|
|