![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
5.10.2010 Yhteistyö tutkimuksessa korostuu tulevaisuudessaTulevaisuutta rakentaen -seminaarissa Nivalassa 4.10. puhuneet Pohjois-Suomen koulutusvaikuttajat korostivat tutkimuksessa ja innovaatiotoiminnassa tehtävän kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön merkitystä. Seminaari juhlisti samalla Kerttu Saalasti säätiön kymmenvuotisjuhlaa. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mielestä Suomeen tulisi luoda riittävän vetovoimaisia innovaatiokeskittymiä, joilla tänne ankkuroidaan huippuosaamista. ”Vahvojen alueiden tietämys on saatava tehokkaasti kaikkien kehittämistyöstä vastuussa olevien käyttöön maantieteellisestä sijainnista huolimatta”, hän sanoi. Hän muistutti, että alueet eivät voi olla huippuosaajia kaikilla aloilla, ja siksi on osattava keskittää voimavaroja lupaavimmille osaamisaloille. ”Erikoistuminen edellyttää valintoja.” Pekkarinen korosti myös kansainvälistymisen ja globaalien verkostojen merkitystä innovaatiotoiminnassa. Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Hans Söderlund peräänkuulutti tiedeyhteisöjen yhteistyötä, jonka kautta saavutetaan vaikuttavuutta. ”Kuka vastaa tästä yhteistyön järjestämisestä?” Söderlund kysyi. Hänen mielestään yhteistyön perusteena pitää olla tavoitteiden ja resurssien yhteensopivuus. ”Näin saadaan yritykset, yliopistot, kunnat ja valtio sekä tutkimusinstituutit toimimaan paremmin yhteistyössä.” ”Systeemi ei keksi mitään. Innovatiivinen ihminen vaatii vapautta, tilaa ja resursseja”, Söderlund sanoi.
Seminaarissa tuotiin esiin pääkaupunkiseudun ulkopuolisten yliopistojen suuri merkitys. ”Näiden yliopistojen pitää jälleen ansaita paikkansa ja merkityksensä, vaikka hyvää työtä on tehty jatkuvasti. Kilpailuetuna on laadukas tutkimus ja erikoistuminen tiettyihin tulevaisuuden aiheisiin”, Oulun yliopiston tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi totesi. ”Niukkuus luo innovaatioita. Tähän vedoten voisi kuvitella pohjoisen Suomen korkeakouluilla olevan erityisen innovatiivinen tulevaisuus”, Pihlajaniemi sanoi. Lapin korkeakoulukonsernin strategiaryhmän puheenjohtaja Arvo Jäppinen korosti konkreettista ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyötä. ”Yhteistyö tulee sovittaa alueellisesti parhaaksi mahdolliseksi eikä välttämättä yhden alueen, kuten Lapin malli, sovi muualle”, hän sanoi. Lapin korkeakoulukonsernin toteutuneet tavoitteet ja toiminta viittaavat Jäppisen mielestä onnistuneeseen konseptiin. Tervehdyksensä seminaariväelle lähetti myös Tasavallan presidentti Tarja Halonen. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Oulun Eteläisen instituutti, Kerttu Saalasti säätiö, Nivalan kaupunki ja Pohjois-Suomen korkeakoulujen yhteistyöneuvottelukunnan sihteeristö. Miska Paulorinne
|
||||||
|
|