![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
23.2.2011 Kaivostoiminnan visiot esillä Maan alla ja päällä -seminaarissaOulu Mining Schoolin järjestämässä Maan alla ja päällä -seminaarissa aiheena ovat kaivostoiminnan visiot ja erityisesti strategisten metallien merkitys ja saatavuus. Kolmatta kertaa järjestettävä seminaari pidetään 24.2. klo 12–16 Oulun yliopiston Saalastinsalissa. Strategisten metallien menneisyydestä, nykytilanteesta ja tulevaisuudesta tilaisuudessa kertoo professori Manuel Regueiro, ulkoisten asioiden johtaja Espanjan Geologisesta tutkimuskeskuksesta. Strategisten metallien suhteesta EU:n mineraalipolitiikkaan puolestaan kertoo kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström (kok.). Suomen Geologisesta tutkimuskeskuksesta puhumaan saapuvat erikoisasiantuntijat Saku Vuori ja Olli Sarapää. Vuoren puheenvuoro käsittelee kaivostoiminnan visioita kansallisesta näkökulmasta ja Sarapään Hi-tech-metallien merkitystä ja potentiaalia. Seminaarin avaa Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen ja päättää tutkimusprofessori Leena Yliniemi. Lisäksi seminaarissa esitellään kaivostoimintaa yritysten esimerkkitapausten kautta.
|
||||||
|
|