![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
28.1.2011 Sosiaalinen ahdistuneisuus yleistä autismikirjon häiriöissäSosiaalista ahdistuneisuutta esiintyy Sanna Kuusikko-Gauffinin väitöstutkimuksen mukaan useammin autistisilla tai Asperger-nuorilla kuin heidän ikätovereillaan. Vanhemmat havaitsivat autistisesti oireilevissa lapsissaan ahdistuneisuutta lapsen iästä riippumatta, kun taas lapset itse kertoivat ahdistuksestaan vasta nuoruusiässä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että autistiset ja Asperger-lapset ja -nuoret tulkitsivat toisten tunteita kasvojen ilmeistä muita kielteisemmin. Heidän kykynsä tunnistaa tunteita kasvojen ilmeistä kuitenkin parani iän myötä, vaikka se ei saavuttanutkaan ikätovereiden tasoa nuoruusikään mennessä. Psykologian maisteri Sanna Kuusikko-Gauffinin väitöskirja ”Social anxiety and emotion recognition in autism spectrum disorders” tarkastettiin Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 28.1.2011.
|
||||||
|
|