![]() |
| > Lisää uutisia |
|
oulun.yliopisto(at)oulu.fi |
![]() |
||||||
|
||||||
![]() |
||||||
| UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA | ||||||
|
17.8.2011 Palkinto Raija Korpelaisen tutkimusryhmälle liikunnan vaikutuksista lonkkamurtumiinOulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on myöntänyt vuoden 2010 parhaan tieteellisen tutkimuksen palkinnon. Tunnustuksen sai terveystieteiden laitos FT, terveysliikunnan professori Raija Korpelaisen ja tutkimusryhmän työstä, joka osoitti ensimmäisenä liikunnan tehon lonkkamurtumien ehkäisyssä. Runsaasti kansainvälistä huomiota saaneessa tutkimuksessa selvitettiin liikunnan vaikutusta luuntiheyteen, suorituskykyyn ja murtumiin ikääntyneillä naisilla, joilla riski saada murtuma oli suuri alentuneen luuntiheyden vuoksi. Seurannan päätyttyä todettiin, että liikuntaryhmään kuuluneet naiset olivat saaneet vähemmän murtumia kuin kontrolliryhmän naiset, vaikka harjoittelu ei ollut vaikuttanut luuntiheyteen. Lisäksi kuolleisuus oli liikuntaryhmässä vähäisempi. Harjoittelu paransi myös tasapainoa, jalkalihasvoimaa sekä kävelynopeutta ja -kestävyyttä. Tutkimuksen tulokset ovat merkittävät, sillä kyseessä on ensimmäinen satunnaistettu väestöpohjainen interventio, jossa on osoitettu harjoittelun ehkäisevän osteopeniasta kärsivien naisten luunmurtumia. Ikääntyneiden luunmurtumat ovat merkittävä kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen
|
||||||
|
|