Etusivulle

In English

Opiskelijoille

Henkilökunnalle

Vierailijoille

Opiskelemaan yliopistoon

Tiedekunnat ja laitokset

Painoalat

Kirjasto

Alumnit

Kartat

Haku


> Lisää uutisia

Palaute ja tiedustelut

oulun.yliopisto(at)oulu.fi
puh. (08) 553 1011
faksi (08) 553 4112
PL 8000
90014 Oulun yliopisto

Esittely Opinnot Tutkimus Palvelut Hallinto Yhteystiedot
UUTISIA OULUN YLIOPISTOSTA

11.11.2011

Asenteet vaikuttavat lapsen suuhygieniaan

Porissa vuosina 2001–2005 toteutetulla suunterveyskampanjalla onnistuttiin muuttamaan lasten suunhoitoon liittyviä tapoja aiempaa terveellisemmiksi. Kampanjassa pyrittiin erityisesti luomaan sosiaalista tukea muutokselle ja muokkaamaan yhteisön asenteita.

Filosofian maisteri Mimmi Tolvanen esittelee väitöskirjassaan onnistuneen hankkeen tuloksia. Kampanjan aikana useat lapset paransivat suun hygieniaa ja vähensivät sekä sokeristen tuotteiden napostelua että tupakointia.

Tutkimuksen tulosten perusteella motivoitaessa lapsia harjaamaan hampaitaan kannattaisi pelkän tiedon jakamisen sijasta keskittyä myös asenteisiin. Erityisen tärkeänä Tolvanen pitää sitä, että lapset eivät olisi välinpitämättömiä hampaiden reikiintymiselle. Lisäksi tutkimuksesta kävi ilmi, että lapset ovat valmiita muutokselle eri aikoina, joten kampanjoiden tulisi olla jatkuvia prosesseja.

Mimmi Tolvasen väitöskirja ”Changes in adolescents’ oral health-related knowledge, attitudes and behavior in response to extensive health promotion” tarkastettiin Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa 11.11.2011.