Jenni Pitkon diplomityölle yksi vuoden 2015 Casa Humana palkinnoista

Osuuskunta Suomen Asuntomessut on 8. lokakuuta myöntänyt vuoden 2015 Casa Humana -palkinnot, yhteensä 10 000 euroa.Vuosittain jaettava palkinto on suunnattu Suomen kolmen eri arkkitehtiosaston asuntokaavoituksen tai –suunnittelun diplomityölle. Palkinto on yhteensä 10 000 euroa, josta pääpalkinto on 4000 euroa. Lisäksi kaksi ansioitunutta diplomityötä saavat 3000 euroa. Palkinnon saajat valitsee aina ulkopuolinen asiantuntija, tänä vuonna Rakennustietosäätiön yliasiamies Matti Rautiola

Pääpalkinnon, 4000 euroa, sai Tampereen teknillisen yliopiston opiskelija Tapio Kaasalainen. 3000 euron arvoisen palkinnon saavat Jenni Pitko Oulun yliopistosta diplomityöllään ”Asemakaavoituksen työkalut energiatehokkaaseen rakennettuun ympäristöön” ja Aalto-yliopiston Lars-Erik Mattilan diplomityö ”Tulevaisuuden kerrostalo”.

Matti Rautiola toteaa, että Jenni Pitkon diplomityö on kokonaisvaltainen, kattava selvitys käytettävissä olevista keinoista otsikon mukaisen haasteen kohtaamiseen.

- Diplomityöhön liittyvä demonstraatio ”Case Hiukkavaaran ekokylä” osoittaa, että jo työkaluvalikoiman hallittu ja määrätietoinen käyttöönotto riittää johtamaan kaavan laatimisessa, lähiympäristön suunnitteluohjeissa ja tontinluovutusehdoissa viitoitettuun tavoitteeseen ja mahdollistamaan asukkaiden ekokyläpainotteisen elämänmuodon, Rautiola sanoo.

Last updated: 13.10.2015