Aktiivinen tulivuori on juuri nyt purkautuva tulivuori tai tulivuori, joka on purkautunut historiallisena aikana ja jonka uskotaan purkautuvan myös joskus tulevaisuudessa. Aktiivisuutta kuvaa vulkaanisten purkausten välinen aika. Nukkuva tulivuori ei ole juuri nyt toiminnassa, mutta saattaa silti joskus purkautua. Esimerkiksi useimmat Kaskadivuorten tulivuorista lienevät paremminkin nukkuvia kuin kokonaan sammuneita. Sammuneen tulivuoren takuumieheksi ei kuitenkaan kannattane ruveta, sillä esim. Havaijin tulivuorille on tyypillistä, että ne pitkäänkin hiljaa oltuaan alkavat uuden toiminnan ja purkavat pinnalle laavoja ja tefraa.

Keskustulivuori syntyy, kun vulkaaniset heitteleet ja laavat kasaavat purkausaukon ympärille kauniin symmetrisen tulivuoren.

Kilpitulivuori on loivarinteinen tulivuori, joka on lähes kokonaan kasaantunut laavavirtauksista. Usein se on basalttisen magman kasvattama laavakilpitulivuori Havaijin tapaan.

Kerrostulivuori: Kerrostulivuori on muodostunut vaihdellen laavavirtauksista ja pyroklastisista kerrostumista.

Yhdistelmätulivuori voi tarkoittaa kahta seikkaa: Composite volcano on kasaantunut niin laavoista kuin pyroklastisesta aineksesta esim. kerrostulivuoreksi kun taas compound volcano muodostuu useammasta purkausaukosta tai siinä on kaksi tai useampia osia kuten esim. Vesuviuksella ja Mont Pelee -tulivuorella.

Doomi: Purkausaikosta maanpinnalle pursunneesta viskoosista laavasta muodostunut jyrkkärinteinen kumpare, joka ylhäältä katsottaessa näyttää pyöreältä. Sen huipulla voi olla painanne ja sen rinteet ovat useinkin lohkareiset ja epätasaiset johtuen uloimman kuorikerroksen repeilemisestä niin doomin kasvun kuin sen jäähtymisenkin aikana. Usein laavadoomi on toistuvien purkausten kasaama laavakumpare.

Kraateri: Jyrkkärinteinen pyöreä muodostuma tai purkausaukko, joka syntyy joko vulkaanisessa räjähdyksessä tai purkausaukon luhistuessa tai myös törmäysräjähdyksessä. Pinnan vajotessa syntynut vajoamakraateri (pit crater) ei välttämättä liity laavan purkautumiseen lainkaan.

Kaldera: Suuri kulhomainen (espn. cauldron) vulkaaninen painauma, joka yleensä on vähintään kilometrin halkaisijaltaan (kuva oikealla). Syntyy tyypillisesti tulivuoren huipun ja/tai magmasäiliön sortuessa. Oregonin Crater Lake on eräs tunnetuimmista kalderoista.

Purkausrako (kuva vasemmalla) on tulivuoren rinteellä oleva repeämä (fissure), josta voi purkautua laavaa ja vulkaanista tuhkaa ja joka siten toimii sivupurkausaukkona.

Heittelekartio (spatter cone, kts kuva vasemmalla) muodostuu purkausaukon ympärille kasautuneesta, yleensä basalttisesta karkearakeisesta materiasta.

Tuhkakartio (cinder cone, kts. kuva oikealla) muodostuu vulkaanisen irtoaineksen l. pyroklastisen aineksen kasautuessa kartiomaisesti.

Tuffikartio on vulkaaninen purkauskartio, joka syntyy basalttisen magman joutuessa kosketuksiin veden kanssa. Pienempi kuin tuffirengas, joka on laaja matalareunainen hyaloklastisen aineksen kasauma järven, rantavyöhykkeen, suon tai runsaan pohjaveden alueella olevan purkausaukon ympärille.

Maar: Vulkaaninen räjähdyskraateri, joka yleensä sijaitsee suhteellisen tasaisella alueella. Maar on yleensä pyöreä ja veden täyttämä lampi, järvi tai suo.

Hornito: Pienestä raosta pahoehoe-laavavirtauksen päälle pursunnut ja siihen jäähtynyt muodostuma (kuva vasemmalla). Hornitot ovat tyypillisesti patsasmaisia ja varsinaisesta laavan tulokanavasta erillään olevia "juurettomia" kasaumia.

Fumaroli: Purkausaukko, josta tulee vesihöyryä, rikkihiiltä ja muita kaasuja. Monien nukkuvien tulivuorten toiminta näkyy kraaterin sisällä olevina aktiivisina fumaroleina. Solfataara on fumaroli, jonka kaasut ovat hyvin rikkipitoisia.

Ekstruusio on magmapurkaus maanpinnalle. Sanaa käytetään myös tällaisen purkauksen tekemästä muodostumasta (laavavirtaus, vulkaaninen doomi, tai pyroklastiset kivet). Intrusiossa magma tunkeutuu vanhempiin kiviin maankuoren sisällä ja tuottaa intrusiivisia kiviä. Plutoni tarkoittaa hyvin syvällä maankuoressa muodostunutta kivimassaa.

Purkaustyyppejä

Geysir: Kuuma lähde, joka purkaa ajoittain kuumaa vettä ja höryä. Vulkaaninen lämpö saa veden kiehumaan raossa tai onkalossa, jolloin nouseva paine ajaa höyrysuihkun ja sen päällä olevan veden ulos. Purkauksessa paine laskee ja höyryn muodostaminen on aloitettava alusta.

Mutapurkausaukosta virtaa tai purskahtelee kuumaa vettä ja muta-saviainesta aivan kuin laavaa purkausaukosta tai vettä geysiristä. Vähitellen aineksesta kasautuu 1-2 m kokoinen pienois"tulivuori". Veden kuumentanut lämpö on vulkaanista ja muta ja savi on happamen pohjaveden liuottamaa kiviainesta.

Kaasupurkauksissa suurin osa purkaustuotteista on kaasuja. Räjähdyksessä pinnalle saattaa syntyä pelkkä maar-kraaterikuoppa. Samanlainen maljamainen maar syntyy myös, kun kuuma purkautuva aines kohtaa pohjavesipinnan ja nopeasti kohoava höyrynpaine aiheuttaa räjähdyksen.

Hydrovulkaaninen tai freaattinen räjähdyspurkaus syntyy, kun vesi ja kuuma kiviaines sekoittuvat ja tuloksena on äkillisesti suuri määrä höyryä, paljon hienoa kivituhkaa ja voimakas räjähdys. Sulaa kiveä ei tarvitse olla mukana. Freatomagmaattinen on vulkaaninen räjähdyspurkaustyyppi, joka syntyy magman ja veden sekoittuessa.

Pyroklastinen: Pirstoutunut klastinen kiviaines, jota lentää vulkaanisessa räjähdyksessä tai purkauksessa ilmaan ja kasaantuu pudotessaan. Tällainen lajittumattoman pyroklastisen aineksen (vulkaanisen murskeen, kiteiden, tuhkan, hohkan ja lasin) pyroklastinen virtaus on turbulenttinen kuuma seos, joka voi hyökyä pitkin maanpintaa jopa yli 100 km:n nopeudella kaiken polttaen ja alleen peittäen. Tällainen tiheä hyöky muodostuu kaasuista ja siihen sekoittuneesta kiinteästä tuhka-aineksesta ja se etenee alarinteeseen suurella nopeudella ja kaikki esteet ylittäen. Myös pyroklastinen muodostuma, esim. pyroklastisesta aineksesta muodostunut kasauma, joka on muodostunut alunperin irrallisten heitteleiden kiinnittyessä yhteen aglutinaattimuodostumaksi. Satunnainen pyroklastinen muodostuma on muodostunut ei-vulkaanisista kivistä tai varsinaisesti johonkin muuhun purkausvaiheeseen kuuluneista vulkaanisista kivistä.

Horisontaalipurkaus: Räjähdysmäisen purkauksen aiheittama kuuma vulkaaninen tuhkapilvi voi liikkua sivusuunnassa pitkin maanpintaa ja poltta kaiken tieltään ja peittää jäännökset. Tällainen oli mm. Pelee-tulivuoren nuee ardente -purkaus (ransk.), jonka hehkuvan kuumista vulkaanista kaasu- ja tuhkamassoista muodostunut raskas purkauspilvi, purkautui räjähdysmäisesti ja syöksyi valtavalla voimalla vuorenrinnettä alas tuhoten St. Pierren kaupungin.

Ignimbriittiset rakopurkaukset ovat tuhoisia räjähdyspurkauksia, joissa hehkuva nuee ardente -tyyppinen pilvi leviää suurella nopeudella etäälle purkausraosta. Alaskan Katmai-purkaus 1912 oli suuri ignimbriittipurkaus. Purkaus on saanut nimensä nuee ardente -pilven jähmettyessä syntyvästä ignimbriitti-kivilajista.

Plininen purkaus: Räjähdyspurkaus, jossa pitkän aikaa purkausaukosta purkautuu pyroklastista tuhkaa ja magmaattisia kaasuja suurella nopeudella valtavana turbulenttisena massana korkealle ilmakehään (kuva vasemmalla). Kuvattu ensimmäisen kerran Vesuviuksen purkauduttua vuonna 79 jKr.

Vulcanian: Räjähdyspurkausten tyyppi, jossa ilmaan lentää tulisen hehkuvia juuri purkautuneen laavan kappaleita ja lohkareita.

Strombolinen purkaus: Vulkaanisessa purkauksessa keskuskraaterista lentää tai suihkuaa tiheästi toistuvina pulsseina juoksevaa basalttista laavaa kaasupurkausten mukana (kuva oikealla). Osa varsin viskooseista laavoista myös valuu rinnettä alas.

Havaiji-tyypin laavapurkaukset ovat kasvattaneet on mm. Mauna Loan ja Kilauean tulivuoret. Purkauksissa ei tule juuri ollenkaan tuhkaa. Emäksinen laava on hyvin herkkäliikkeistä ja liikkuu jopa 80 kilometrin tuntinopeudella. Laavaa tulvii avoimesta kraaterista ja siitä saattaa suihkuta laavaryöppyjä. Tällainen tulisuihkulähde (lava fountain) syntyy, kurkausaukosta suihkuaa laavaa (kts. kuva alla oikealla). Tuliverho (fire curtain) taas on rakopurkauksesta ylös syöksyvä laavasuihkurintama, joka on tyypillinen mm. Kilauean purkauksille.

Laavajärvi tai -lampi (kuva vasemmalla) syntyy, kun sula basalttinen laava täyttää tuloaukon, kraaterin tai painauman.

Laakiobasaltin rakopurkauksissa notkeasti virtaava emäksinen laava leviää lähes vaakasuoriksi kerroksiksi ympäristöön. Tällaisen rakopurkauksen aikana laavaa voi tulvia jopa kymmeniä kilometrejä pitkästä raosta hyvinkin laajoille alueille. Esimerkkejä löytyy niin Columbia-joelta, Intiasta Deccan alueelta ja Parana-joelta kuin Kuun mare-alueilta.

Laavoja

'A'a: Havaijinkielinen sana, joka kuvaa sellaista laavavirtausta, jonka pinta muodostuu hyvin kulmikkaista lohkareista (Purkauksia-luvun otsikkokuva yllä).

Pahoehoe: Havaijin nimitys laavan melko tasaiselle patja- ja köysimäisiä muotoja esittävälle pinnalle (kts. kuva oikealla).

Obsidiaani on tumma vulkaaninen lasi, joka yleensä on ryoliittistä.

Hohka: Vaalea huokoinen vulkaaninen kivi (pumice), joka yleensä on dasiittinen-ryoliittinen, muodostuu kaasupitoisen viskoosin sulan kaasujen jäädessä purkautuessa laavaan ja laajentuessa paineen pienentyessä.

Tyynylaava: Vedenalaisen laavapurkauksen muodostamat pyöreähköt laavakasaumat (alla).

Vyörymiä

Lohkarevyöry Lohkarevyöry (debris flow) muodostuu sekalaisesta veden kyllästämästä kiviaineksesta, joka vyöryy alaspäin. Partikkelikoon mukaan sen muita nimiä voisivat olla lahar tai mutavyöry.

Lahar: Voimakas vyörymä, joka syntyy veden kyllästämän vulkaanisen aineksen irrotessa vuoren rinteestä ja syöksyessä alas. Joskus käytetään nimeä mutavyöry.

Heittele: Tulivuoresta lentävä vulkaaninen aines, joka voi olla pyroklastista tefraa (tuhkaa), laavapommeja tai lohkareita. Myös meteoritörmäyksessä kraaterista lentää heitteleitä ympäristöön ja muodostaa heittelekentän.

Tefra: Kaikkinainen purkausaukosta ilmaan lentänyt hienojakoinen aines, josta voi muodostua vulkaaninen kartio purkausaukon ympärille kasautuvana kartiomaisena muodostumana tai heittelevalli vastaavasti rakopurkausaukon ympärille kasautuvana vallina (spatter rampart kts. kuva).

Pyroklastinen pirstoutunut lajittumaton kiviaines (vulkaaninen murske, kiteet, tuhka, hohka ja lasi) lentää vulkaanisessa räjähdyksessä tai purkauksessa ilmaan ja kasaantuu pudotessaan.

Vulkaaninen tuhka on räjähdyspurkauksissa lentävä hienojakoinen kivijauhe. Millin-parin kokoiset tuhkapartikkelit voivat purkautuessaan olla kiinteitä tai sulia. Yleisimpää on vitrinen eli lasimainen tuhka-aines, jota syntyy runsaasti kaasua sisältävissä purkauksissa sulan materian lentäessä ilmaan ja aiheuttaessaan tuhkasateen tai lentotuhkaa. Tuolloin vulkaaninen tuhka putoaa purkauspilvestä ja muodostaa yleensä varsin hyvin lajittuneen ja kerrostuneen tuhkamuodostuman. Nuee ardente -tuhkavirtaus taas syntyy, kun kaasu ja hienojakoinen tuhka- ja kiviaines syöksyy rajusti purkausaukosta ja turbulenttina virtaana edelleen kovaa vauhtia alaspäin pitkin tulivuoren rinnettä tai jopa tasamaalla. Tällaisen pyroklastisen aineksen lämpötila on korkea.

Lapilli: Lapilli (it. "pikkukivi") on 2 mm - 5 cm kulmikas vulkaaninen heittelekivi.

Laavapommi: Purkauksessa lentää 5 cm - 1 m -kokoisia sulan ja puolisulan laavan kappaleita (pommeja, bomb; kts. kuva oikealla), jotka muokkautuvat vielä ilmalennon aikana. Purkauksessa saatta lentää vielä isompiakin kulmikkaita laavan lohkareita (blocks).

Skoria: Vulkaanisen pommin kokoluokkaa (> 64 mm) oleva pyroklastinen aines, joka on karkeaa ja hyvin huokoista. Se on kuitenkin tummempaa, tiheämpää ja kiteisempää kuin hohkakivi.

Laavasuihkulähde: Toistuvasti laavaa ilmaan lennättävä purkaus (kts. vasemmalla).

Pelen hiukset: Luonnonlasineulasia, jotka syntyvät tuulen puhaltaessa juoksevan laavan suihkuihin, laavaputouksiin, turbulenttisiin laavavirtauksiin. Vain noin puoli milliä vahva neulanen voi olla jopa pari metriä pitkä (kuva alla oik.). Joskus ne liittyvät Pelen kyyneliin eli pieniin vulkaanisen lasin helmiin, joita löytyy Pelen hiusten ja purkausaukon välistä. Muodoltaan ne ovat kyynelmäisiä, pyöreitä ta sylinterimäisiä. Limu O Pele eli Pelen merilevä on hienoa läpinäkyvää ja runsaasti kuplia sisältävää vulkaanista lasiroisketta, jota syntyy magman joutuessa meriveteen.

Tuffi: Pyroklastinen kivi.

Hohkakivi: Vaalea huokoinen vulkaaninen kivi (pumice), joka yleensä on dasiittinen-ryoliittinen, muodostuu kaasupitoisen viskoosin sulan kaasujen jäädessä purkautuessa laavaan ja laajentuessa paineen pienentyessä.

Laavatappi: Laavasta tulokanavaan jähmettynyt pylväs, joka kestää eroosiota paremmin kuin ympäristönsä ja voi jäädä näkyviin jyrkkänä vuorena. Tulivuoren niskaksi sanotaan tulokanavaan jäänyttä jäähtynytä laavaa, joka on tullut esiin tulivuoren rinteen laavojen ja pyrokrastisten kerrosten kuluttua ympäriltä pois.

Laavadoomi on viskoosista laavasta tulokanavaan tai sen suulle jähmettynyt doomi, joka voi aikansa estää uutta laavaa purkautumasta.

Laavatunneli: Laavan virtausuoma, joka on peittynyt jäähtyneellä laavakatolla (kuva vasemmalla), jonka suojassa virtaus jatkuu kunnes purkaus loppuu. Tuolloin uoma tai osa siitä voi valua tyhjäksi laavatunneliksi (kts. kuva oikealla). Ikkuna on laavatunnelin katon sortuessa syntynyt aukko.

Laavapenger: Epästabiili äskettäin muodostunut laavavirtauksen rintama (bench).

Laavakupla: Laava-aineksesta sen sisällä erottuvat kaasut ja höyryt nostavat laavavirran pintaan kohouman. Laavakuplat (blister) ovat kooltaan noin metrisiä riippuen laavan viskositeetista.

Tumulus(-kumpare): Pieni doomi tai kumpare, joka syntyy laavavirtauksen harjalle johtuen paine- ja virtauseroista jäähtymiskuoren ja sen alla virtaavan laavan välillä.

Laavapallo: Pyöreähkö cm-dm-m -kokoinen laavamöhkäle, joka on muodostunut viskoosin laavan kerääntyessä aiemmin jäähtyneen laavakappaleen pinnalle sen kulkeutuessa esim. aa-laavan mukana tai pyöriessä tuhkakartion reunamilla.

Vulkaaninen kompleksi: Pitkään jatkuneiden vulkaanisten purkausten tuottama monimutkainen ja synnyltään monivaiheinen vulkaaninen muodosuma.

Muutapurkaus: Veden kyllästämän hienon irtoaineksen muodostama, joskus rajukin virtaus. Vähäisempi vesimäärä saa aikaan kivivyörymän (debris flow). Tulivuoren rinteen mutavyöryä sanotaan lahariksi.

Kipuka: Laavavirran ympäröimä säilynyt saareke (kuva oik.).

Pali: Havaijin nimitys jyrkälle mäelle tai kalliolle.

Talus: Jyrkän rinteen alaosaan vyörynyt ja kasautunut irtonaisen aineksen kasauma.

Syntysyvyys => rakenne + mineraaliseurue

Plutoninen kivi syntynyt varsin syvällä maankuoressa, jossa se on jäähtynyt hitaasti suuressa paineeessa ja kiteytynyt kokonaan. Tyypillinen on kiven hypidiomorfinen rakenne, jossa vain muutama mineraalikide on omamuotoinen eli idiomorfinen valtaosan mineraaleista ollessa vierasmuotoisia l. allotriomorfisia jouduttuaan kamppailemaan tilasta keskenään.Tyypillisiä syväkiviä ovat gabrot, jotka koostumukseltaan vastaavat intrusiivisia diabaaseja ja ekstrusiivisia basaltteja.

Hypabyssaalisiksi kutsutaan suhteellisen lähelle pintaa purkautuneesta magmasta syntyneitä intrusiivisia kivilajeja. Tällaisia puolipinnallisia kiviä ovat mm. erilaiset juonikivet. Erot plutonisiin ja ekstrusiivisiin kiviin voivat ilmetä niin sijainnissa kuin tekstuurissa. Jähtymisen aikainen paine on ollut pienempi kuin plutonisilla kivillä, mutta itse jähtyminen on ollut hitaampaa kuin pinnalle purkautuneilla kivillä. Tyypillisiä puolipinnallisia kiviä ovat kokonaan kiteiset diabaasit, jotka koostumukseltaan vastaavat syvällä kiteytyneitä gabroja ja pinnalle purkautuneita basalttilaavoja.

Puolipinnallinen intruusio voi olla mm. juoni l. rakoon purkautunut tasomainen magmasyntyinen muodostuma, joka leikkaa vanhempia kivikerroksia ja rakenteita, tai silli, joka on laattamainen kivikerrosten väliin niiden suuntaisesti tunkeutunut kiviaines, tai lakkoliitti, joka on vaakakerrosten väliin purkautunut pohjaltaan tasainen ja yläpuoleltaan kupera intruusiodoomi. Lopotiitti taas on pohjaltaan maljamaisesti kaareva kerrosintruusio. Edellämainitut ovat selvästi rajattavissa toisin kuin syvältä kallioperän uumenista kohoava valtava batoliittinen intruusio.

Vulkaanisia ovat pinnalle purkautuneet ekstrusiiviset magmasyntyiset kivet. Tyypillisiä ovat erilaiset laavat, joilla on tyypillinen nopeasta jäähtymisestä aiheutuva porfyyrinen rakenne: joitakin tulokanavassa ennen purkautumista kehittyneitä omamuotoisia porfyyrisiä kiteitä ja niitä ympäröivä hienorakeinen perusmassa, joka ääritapauksessa voi olla jopa lasinen l. vitrofyyrinen. Purkautumisen eri vaiheissa olosuhteet (T, P, kaasupitoisuus) ovat voineet vaihtua hyvinkin nopeasti ja samalla ovat kiteytymisolosuhteetkin muuttuneet. Vulkaanisiin kiviin kuuluvat niin ryoliitit, trakyytit, andesiitit, dasiitit kuin basaltitkin fonoliitteja, leusitofyyrejä ja leusito- ja nefeliinibasalttejakaan unohtamatta.

Hyaloklastiitti syntyy laavan tai magman virratessa veteen, mereen tai veden kyllästämiin sedimentteihin ja aiheuttaessa räjähdyksiä ja aineksen granulaatiota ja murskautumista kulmikkaiksi palasiksi.

Koostumus => mahdolliset mineraalit

Ultramaafinen tai ultraemäksinen vulkaaninen kivi, joka koostuu pääasiassa tummista mineraaleista kuten hypersteenistä, augiitista ja/tai oliviinista. SiO2 < 42% = kvartsipuutteinen kivi. Ääritapauksena on kokonaan oliviinista muodostunut duniitti. Jos mukana on muitakin tummia mineraaleja, puhutaan peridotiitista.

Maafinen tai emäksinen kivi on tummista mineraaleista muodostunut magmasyntyinen kivi, tavallisesti basaltti, diabaasi tai gabro, jossa on piitä (SiO2) 44% - 52%.

Intermediset magmasyntyiset kivet ovat emäksisten ja happamien kivien välissä ja niiden SiO2-pitoisuus on 52% - 65%.

Hapan ja felsiittinen kuvaavat kumpikin magmakiveä, jossa on runsaasti vaaleita mineraaleja (kvartsi maasälpä, muskoviitti) ja jossa on yli 60% piitä (SiO2). Tyypillinen vaalea syväkivi olisi graniitti, joka puolipinnallisena on felsiitti tai kvartsiporfyyri ja jonka vulkaaninen vastine on ryoliitti. Nimi lipariitti viittaa tällaisten vulkaanisten kivien esiintymispaikkaan Italiassa.

Alkalisessa kivessä on enemmän natriumia ja/tai kalia kuin keskimäärin muissa vastaavan tyypina kivissä. Esim. Havaijilta löytyy alkalilaavoja, joiden NA+K-pitoisuus on suurempi kuin mitä on enemmistössä kilpitulivuoria kasvattaneissa laavoissa.

Peralkaliinisessa magmakivessä alumiinioksidin molekyylisuhde on pienempi kuin Na- ja K-oksidien yhteensä.

Vulkaniitteja

Trakybasaltti: Extrusiivikivi, joka koostumukseltaan on trakyytin ja basaltin välillä muodostuen pääosin Ca-plagioklaasista, sanidiinista, augiitista ja oliviinista.

Trakyytti: Jouko hienorakeisia ja useiimmiten porfyyrisiä ekstrusiivikiviä, joiden päämineraaleina on kalimaasälpä ja tummat mineraalit (biotiitti, sarvivälke, pyrokseeni) ja ehkä jokin määrä Na-plagioklaasia. Trakyytti on syeniitin pinnalle purkautunut vastine.

Trakyandesiitti: Extrusiivikivi, joka koostumukseltaan on trakyytin ja andesiitin välillä. Tyypillisesti Na-plagioklaasin ja kalimaasälvän ohella esiintyy mm. biotiittia, amfobolia ja/tai pyrokseenia. Shoshoniitti taas on trakyandesiitti, jossa oliviini- ja augiittikiteiden jäänteitä perusmassassa, joka muodostuu alkalimaasälpäreunuksista labradoriitista, oliviinista, augiitista, vähäisestä määrästä leusiitista ja tummasta lasista. Nimi tulee Iddingsin 1895 antamana Wyomingin Shoshonijoen alueen kivistä.

Andesiitti: Vulkaaninen, happamuudeltaan keskimääräinen kivi tai laava, jossa on 54-62 %:a SiO2:ta ja vain kohtuullisesti rautaa ja magnesiumia. Päämineraaleina on andesiiniplagiokaasi jonkin tai joidenkin tummien mineraalien (pyrokseeni, sarvivälke, biotiitti) kanssa.

Dasiitti: Vulkaaninen kivi tai laava, joka tyypillisesti on vaaleaa ja jossa on 62% - 69% SiO2:ta ja keskimääräinen pitoisuus natriumia ja kaliumia. Plagioklaasin, pyrokseenin ja/tai sarvivälkkeen ohessa mineraaliseurueessa esiintyvä kvartsi ilmaisee kohonneen piin määrää.

Ryodasiitti: Dasiitin ja ryoliitin välillä oleva magmaattinen kivi. Ekstrusiivinen hienorakeinen vastine granodioriitille.

Ryoliitti: Vaalea hyvin hienorakeinen afaniittinen vulkaaninen kivi tai laava, jossa on yli 69% SiO2:ta ja runsaasti K:ta ja Na:ta. Ekstrusiivinen vastine graniitille.

Ignimbriitti: Pyroklastisten tuhkavirtausten ja nuee ardente -virtausten aineksen kasautunut ja kovettunut lopputuloskivi. Alkujaan termi tarkoitti rakennetta, jossa lasi syntyessään oli viskoosia ja taipui kiteitten ympärille hitsaten niitä yhteen. Käytetään nykyään laajemminkin kuvaamaan kovettuneita pyroklastisia kiviä.

Laattatektoniikan keskeisiä käsitteitä ovat mm. valtameren aktiiviset keskiselänteet, joita kutsutaan nimellä rift,. Niillä tapahtuu uuden valtamerikuoren muodostumista ja laattojen tektonista erkaantumista toisistaan. Valtameriselänteillä syntyvä uusi kuori kulkeutuu laattojen liikkeiden myötä sivullepäin uudeksi merenpohjaksi. Rift tavataan myös mantereilla (vrt. Itä-Afrikan rift). Yleisemminkin rift-vyöhykkeeksi voidaan kutsua pitkänomaista, kuoreen tunkeutuvien juonten päälle muodostunutta vulkaanisesti aktiivista aluetta, jota leimaavat rakoilu, siirrokset ja purkausaukot (Kilauean rift-purkaus, kts. kuva oik. alla).

Mannerkuori on Maapallon kiinteä uloin mantereinen kuorikerros, jonka erilliset mannerlohkot voivat liikkuvat mannerliikunnoissa horisontaalisesti toistensa suhteen. Kratoni on stabiili mannerkuoren laatan ydinosa, joka ei ole juurikaan deformoitunut pitkään aikaan.

Vulkaaninen kaari l. saarikaari on muodoltaan yleensä kaareva ali- ja ylityöntövyöhyke, jossa kahden kuorilaatan törmätessä toinen laatoista työntyy toisen alle. Yleensä valtamerikuori työntyy mannerkuoren tai toisen valtamerilaatan alle. Alueella on sarja omatyyppisiä vulkaanisia ja plutonisia kivilajeja, jotka syntyvät alaspäin työntyvän laatan ja sen vedenkyllästämien kivien ja sedimenttien kuumentuessa, osittain sulaessa ja vuorovaikuttaessa ylävaipan ainesten kanssa. Tyynen valtameren ympärillä on vulkaanisesti aktiivinen kehä ja sillä useita aktiivisia saarikaaria ja runsaasti tulivuoria. Muutoinkin suuri osa vulkaanisesta aktiivisuudesta on yhteydessä laattojen reunamien tapahtumiin

Moho eli Mohorovicic-epäjatkuvuuspinta kuoren ja vaipan välissä. Mohon syvyys on 5-10 km valtamerikuoren alueilla, noin 35 km mantereilla ja jopa 60 km vuoristojen alla. Nimetty kroatialaisen seismologin Andrija Mohorovicicin mukaan.

Vaippa on Maan sisäkerros, joka on maankuoren alapuolella sen ja ytimen välissä

Litosfääri muodostuu jäykästi käyttäytyvästä planeetan kuoresta ja ylävaipan osasta. Maassa sen paksuus on noin 100 km. Sen alla on plastisemmin käyttäytyvä astenosfääri.

Astenosfääri on Maapallon sisällä useiden kymmenien kilometrien syvyydestä alaspäin jatkuva kerros, jossa plastinen muovautuva muodonmuutostapa on mahdollista ja joka siten pystyy välittämään paine- ja lämpötilaeroista aiheutuvia liikkeitä eteenpäin.

Hot Spot on laattatektoniikasta erillinen vulkaaninen keskus, joka on kooltaan ainakin 100 - 200 km. Se on säilynyt useita kymmeniä miljoonia vuosia. Sen ajatellaan olevan maanpinnalla näkyvä merkki kuumasta nousevasta vaipan aineksesta. Hot spot ei välttämättä liity laattatektonisiin piirteisiin kuten saarikaariin tai valtameriselänteisiin. Hot spoteista kaksi tärkeintä on aiheuttanut Havaijin tulivuoritoiminnan ja osallistunut Islannin vulkanismiin. Hot-spot -tulivuoren toiminta perustuu pitkään paikallaan olleeseen vaipan lämpölähteeseen. Kiinteäkuorisen Mars-planeetan tapauksessa kuoren suhteen koko ajan samalla paikalla toiminut aktiivinen vaippa on kasvattanut planeettakunnan suurimmat tulivuoret kuten Olympus Monsin.
Maan merenalaisten tulivuorten (seamount) muodostama ketju ilmaisee reitin, jota pitkin valtamerilaatta on kulkenut allaan olevan aktiivisen hot spotin ylitse. Tällaisia merenalaisten tulivuorten ja tulivuorisaarien muodostamia jonoja ovat mm. Emperor-Havaiji- ja Marshall-Ellice- tulivuoriketjut. Suunnilleen luoteeseen kulkeneen valtamerilaatan alla toiminutta ja paikallaan pysynyttä hot spotia kuvaa hyvin se, että iänmääritysten mukaan vanhimmat purkaukset ovat luoneet Emperor-Havaiji -ketjun äärimmäisessä luoteispäässä olevan merenalaisen tulivuoren noin 70 miljoonaa vuotta sitten. Tulivuoret nuorenevat ketjussa kaakkoa kohti kuljettaessa kunnes sen kaakkoisessa ääripäässä tullaan yhä vieläkin aktiiviselle Havaijin pääsaarelle ja sen Mauna Loa ja Kilauea-tulivuorille. Niiden edustalla merenpohjaan on kasvamassa uusi tulivuori.

Seismologi tutkii maanjäristysaaltojen aiheuttamaa liikettä seismograafin tai seismometrin rekisteröinneistä. Maanjäristyksen suuruutta koetetaan määrittää maanjäristyksen intensiteetin avulla. Se ei kuitenkaan riipu ainoastaan maanjäristyksen magnitudista vaan myös episentrin etäisyydestä ja paikallisesta geologiasta. Maanjäristyksessä vapautuvan energian määrä ilmoitetaan magnitudina. Saatu lukuarvoskaala on logaritminen. Siten magnitudi 5:n maanjäristys on 10 x voimakkaampi kuin magnitudi 4:n järistys ja 100 x voimakkaampi kuin magnitudi 3:n järistys. Matala-amplitudista jatkuvaa maanjäristysaktiivisuutta, joka aiheutuu usein magman liikeistä, kutsutaan nimellä tremori. Tällaisessa harmonisessa järistyksessä seismistä energiaa vapautuu jatkuvasti maanpinnan alla liikkuvan magman vuoksi. Se eroaa maankuoren tektonisissa liikunnoissa syntyvistä äkillisistä maanjäristyksistä.

Siirroksia erotetaan useita eri tyyppejä niissä esiintyvien suhteellisten liikkeiden avulla. Yleisesti siirroksen tapahtuessa siirrospinnat liikkuvat toistensa vieritse leikaten (shear). Jos kuorta venytetään, voi tapahtua normaalisiirros, jossa vinon siirrospinnan yläpuoli liukuu alaspäin jättäen osan siirrospinnasta näkyviin. Puristuksessa syntyvä kulunsuuntainen l. strike-slip -siirros on lähes pystyä siirrostasoa pitkin tapahtuva horisontaalisiirros, jossa useinkin siirroksen suunta ja suuruus ovat hyvin näkyvissä. Puristuksessa voi syntyä myös ylityöntösiirros, jossa siirroksen toinen puoli työntyä toisen päälle. Kulunsuuntaisen ja ylityöntösiirroksen esiintyminen riippuu pääpuristuksen lisäsi myös siitä, mistä suunnasta pintaan kohdistuu vähäisin puristus tai onko mukana jonkinsuuntainen venytys. Näiden tärkeimpien siirrosten kehitysvaiheena, osana tai lisäksi tavataan lukuisia pienempiä siirrostyyppejä. ja pinnan mekaanisen deformaation muotoja. Vulkanismin ja siirrosten suhde on kahtalainen: toisaalta magma tunkeutuu kuoreen käyttäen mielellään sen heikkousvyöhykkeitä hyväkseen ja toisaalta taas magman paine ja purkautuminen aiheuttaa jännityksiä ja kuoren repeilyä.

Maanjäristyksissä syntyy järistysaaltoja, joista merkittävimmät ovat ns. P-aallot l. puristusaallot, jotka etenevät venyttämällä ja puristamalla väliainesta etenemissuunnassaan, sekä ns. S-aallot, joissa partikkelin liike on kohtisuorassa aallon etenemissuuntaa vastaan. Tsunami on merenalaisen järistyksen, purkauksen tai vyörymän aiheuttama valtameren hyökyaalto.

Viskositeetti: Kuvaa sitä, kuinka neste vastustaa virtausta. Esim. veden viskositeetti on alhaisempi kuin hunajan. Vieressä ylemmässä kuvassa on pahoehoe-laavaa ja alemmassa kuvassa on vanhemman pahoehoe-laavan päällä purkautunutta uudempaa a'a-laavaa. Pahoehoe- ja a'a-laavojen koostumus voi olla täysin sama, mutta pääasiallisin esiintymisen ja virtaustavan ero on ollut laavojen viskositeetissa, joka riippuu esim. lämpötilasta tai kaasuista. Paikoin purkaus saattaa alkaa pahoehoe-tyyppisenä notkeana virtauksena, joka sitten jäähtymisen myötä muuttuu eteenpäin vyöryväksi a'a-rintamaksi.

Lisätietoja:

Audubon Society, The Once and Future Mountain (July, 1980)

Bullard, Fred M., Volcanoes of the Earth (London: University of Texas Press, 1976)

Decker and Decker, Volcanoes (W.H. Freeman and Company, 1980)

Foxworthy and Hill, Volcanic Eruptions of Mount St. Helens: The First 100 Days (U.S. Geological Survey)

Korosec, The 1980 Eruption of Mount St. Helens (Washington State Department of Natural Resources)

MacDonald, Volcanoes (Prentice-Hall)

Tilling, Eruptions of Mount St. Helens: Past, Present and Future (U.S. Geological Survey)

Bates, R.L., and Jackson, J.A., Glossary of Geology (American Geological Institute, 1987)

Takahashi, T.J., and Griggs, J.D., Hawaiian Volcanic Features: A Photoglossary (U.S. Geological Survey Professional Paper 1350, v. 2, 1987).

USGS Glossary