VULKANISMI AURINKOKUNNASSA

MERKURIUS

-Merkuriuksessa on jälkiä vanhasta tuliperäisyydestä. Sen pinta muistuttaa hyvin paljon Kuuta. Merkutiuksella,kuten Kuulla on jäjellä joitakin kraaterimaisia kohteita eli tulivuren keiloja ja laavavyöhykkeitä. Merkuriuksen kuori on halkeillut ilmeisesti siksi, että Merkuriuksen sisäosat ovat jäähtyneet ja sen seurauksena ytimen koko on pienentynyt, jolloin kuori on käynyt liian isoksi ja se on joutunut painumaan alaspä, jolloin kuorikerros on liiallisen ahtauden takia halkeillut, jotta se paremmin mahtuisi täyttämään alhaalta auenneen tilan.

VENUS

- Venuksella on runsaasti vulkanismin purkautumisjälkiä pinnallaan. Venukselta löytyvät muualla tuntemattomia piirteitä, vaikkapa pannukakkumaisia tulivuoria, kahdeksikkoa muistuttavia ns. korona-muodostumia ja hämähäkkimäisiä muotoja.

- Venukselta on myös Maasta tuttuja piirteitä, kuten kilpitulivuoria, (kuten Havaijin tulivuoret, jotka ovat mittasuhteiltaan huomattavasti isompia kuin Maan vastaavat. Venuksen pinnoilla on myös merkkejä tektonisista ilmiöistä, sekä lavvojen virtauksista, sillä pinnalla on pitkiäkin laavavirtojen muovaamia kanavia.

MAA

- Maapallo on meille jokaiselle tuttu. Myäs Maassa esiintyy tuliperäistä aktiivisuutta. Tutuimmat lienevät tulivuoret, joista tunnetuin tyyppi on ns. kilpitulivuori, jollaisia sijaitsee esimerkiksi Havaijilla. Muitakin tulivuorityyppejä on, mutta ne erottaa toisistaan lähinnä siitä millaisia jälkiä ne jättävät tai millaisia aineita niistä purkautuu ulos.

KUU

- Kuu on lähinpänä oleva taivaakappale. Kuun geologinen toiminta on ollut jo pitkän aikaa hiljaista, tosin jotkut olettavat kuun olevan hiljalleen lämpenemässä...

MARS

- Mars ei ole enää vulkaanisesti aktiivinen planeetta, mutta sen pinnalta löytyvävät ehkä kaikkein suurimmat ja mahtavimmat tuliperäisyyden merkit. Marsissa sijaitsee Aurinkkokunnan korkein vuori Olympos Mons, joka kohoaa yli 20 kilometrin korkeuteen Marsin pinnasta. Olympos Mons on vanha tulivuoren jäänne. Toinen huomattava piirre on Tharsiksen yläkö, se on suunnaton yläköalue, jolla sijaitsevat Tharsiksen kolme tulivuorta. Tharsis hallitseekin Marsin pintaa Valles Marineriksen ohella Marsin huomattavimpana geologisena piirteenä

JUPITER

- Koska Jupiter on kaasuplaneetta silla itsellään ei ole vulkaanisia aktiivisuuden piirteitä, mutta sen kuilla on, ainakin Iossa ja Europassa on piirteitä, jotka antavat olettaa niiden olevan vulkaanisesti aktiivisia.

- Io omaa nykyisinkin tuliperäisen aktiivisuuden, joka havaittiin Voyager-luotaimien lennoilla.

- Europa-kuulla ei lultavasti ole varsinaista tuliperäistä aktiivisuutta, mutta sen jääpetteen alla saattaa olla vielä vulkaanista aktiivisuutta, joka pitää j&amul;än sulana alaosistaan, sillä on havaittu merkkejä, siitä, että jäähän muodostuneet railot ja halkeamat ovat peittyneet alhaalta nousevaan veteen, joka on sitten jäätynyt ja peittänyt halkeaman.

SATURNUS

- Saturnuksen kuista vulkaanisesta aktiivisuudesta ei ole merkkejä, paitsi kenties Titan kuulla, joka on metaani pilvien peitossa. Ehkä tuleva Cassini-luotaimen (lähtö syksyllä 1996) tuo lisävaloa tähän tilanteeseen.

URANUS

- Uranuksen kuut ovat varsin huonosti tunnettuja ja niiden tuliperäisyyden merkeista ei voi sanoa varmaa.

NEPTUNUS

- Neptunuksesta ja sen satelliiteista ei löydy vulkaanisen aktiivisuuden merkkejä paitsi Tritonilla, jossa on merkkejä vesivulkanismistä.

PLUTO JA KHARON

- Tämä planeetta ja sen kuu ovat niin kaukana, että niiden vulkaanisista piirteistä ei ole tarkkoja tietoja.

VULKAANISTEN muodostumien iänmääritys on sekä vaikeaa, että helppoa.