kansalaistiede

05.09.2017 blog

Arktinen kansalaistiede osaksi pohjoisten alueiden toimintatapoja

Kansalaistieteellä tarkoitetaan tiedettä, jonka tekemiseen osallistuvat aivan tavalliset ihmiset. Kansalaistieteen avulla tiedeyhteisö saa avukseen resursseja ja tiedeyhteisö avautuu uudella tavalla ympäristöönsä. Konseptina toimintatapa muistuttaa joukkoistamista, ”crowdsourcing’ia”, jossa yksilöt tai organisaatiot ottavat tekemiseen mukaan totuttua laajemman, yleensä internetin kautta saavutettavan ihmisjoukon vaikkapa joukkorahoituksen tai satelliittikuvien työlään tarkastelun toteuttamiseksi.