Digi on hyvä renki, mutta huono isäntä

”Ei tutkijoiden aikaa kannata käyttää samojen luentojen luennoimiseen joka vuosi. Netti on täynnä mooceja ja videoituja luentoja. Valitaan vain sieltä parhaat opiskelijoille katseltavaksi ja isketään oppikirja käteen. Voivat sitten käydä tenttimässä.”

”Opetuksen siirtäminen digitaalisille alustoille ja kaiken maailman systeemien opetteleminen on niin työlästä. Nehän uusiutuvatkin nopeammin kuin ehtii opetella. Vanha ”liitu ja leuka” on edelleen ainoa ja paras tapa opettaa.”

Tässäpä ne ääripäitä edustavat mielipiteet opetuksen digitalisaatiosta – ja ehkä myös laajemmin opetuksen kehittämisestä. Molemmat olen kuullut vuosien saatossa yliopiston käytävillä. 

Uskallan väittää – eikä edes vaadi kovasti uskallusta – että myös muut kuin opetuksen kehittämiseen positiivisesti suhtautuvat ovat löytäneet oman tapansa hyvään opettamiseen jostain näiden kahden ääripään väliltä. 

Oulun yliopistossa panostetaan juuri nyt digipedan menetelmiin. Opastusta ja hyvien käytäntöjen jakamista on tarjolla. Jokaisella opettajalla on hyvä mahdollisuus poimia tarjonnasta elementtejä, jotka sopivat oman oppiaineen tai kurssin substanssiin tai omaan persoonaan opettajana. 

Digipedan periaatteita ja välineitä on järkevää ottaa käyttöön siellä, missä niistä on oikeasti hyötyä sekä opettajalle että opiskelijalle. Tarvitsemme digipedaa. On hyvä, että se on otettu kehittämiskohteeksi. Opiskelijamme ovat tottuneet digipedaan lukioissa, joten emme voi saatella heitä takaisin kivikaudelle, PowerPoint-dioista suoraan luetun tekstin kuuntelijoiksi.

Digipedan käyttöönotto omassa opetuksessa teettää alussa lisätöitä. Kiivastahtisessa arjessa voi olla vaikea muistaa tai hoksata, että lisäpanostus nyt säästää aikaa jatkossa – joka vuosi. 

On melko tavallista, että kursseilla opettajat vaihtuvat, joskus jopa vuosittain. Ei ihme, jos motivaatio opetuksen valmisteluun laskee. Toisaalta juuri siksi on hyvä olla digiä, jotta pöytä olisi katettu paremmin kurssin seuraavalle opettajalle. Se voit olla myös sinä! Tässä on meille kaikille hyvä tilaisuus osoittaa motivaatiota ja vastuunkantoa yhteisen hyvän eteen.

Miellän itseni vasta-alkajaksi digipedan käytössä. Kuitenkin huomaan käyttäväni monia oppimisalustoja, kommunikointimuotoja ja opetusaineistoja, jotka ovat silkkaa digipedaa: Noppa, WebOodi, netistä löytyvät tietopankit, tietokoneohjelmistot molekyylien tarkasteluun, lyhyet videoklipit ja animaatiot, puhelimella osallistuttavat äänestys- ja ”hoksaamisen mittaus”-työkalut, jne. Kaikkea ei tarvitse opetella ja ottaa käyttöön nyt ja heti. Voi kokeilla yhtä toteutustapaa kerrallaan ja kurssipalaute huomioiden päättää jatkosta. Ei sen tarvitse sen vaikeampaa olla.

Yksi periaate minulla on kuitenkin ylitse muiden: digipedan käytössä on mentävä oppiminen edellä. Opettajan työmäärän vähentäminen tulee vasta sen jälkeen. Toki molemmat ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. 

Vuosi toisensa jälkeen opiskelijat kiittävät kurssipalautteissaan siitä, että läsnä on opettaja, jonka kanssa voi kommunikoida ja joka kärsivällisesti selittää kurssin tärkeimmät ja hankalimmat asiat. Koska aidon läsnäolon merkitystä ei voi kiistää, emme voi heittäytyä täysin digin armoille. Sen sijaan voimme poimia rusinat pullasta. Silloin digipedan käyttö on perusteltua ja järkevää. 

Kyllä minäkin edelleen piirrän eli piirrätytän yhteenvetokaavioita ja vastaavia piirtoheitinkalvoille silloin, kun se on mielestäni paras tapa opettaa ja yrittää varmistaa, että tarpeelliset asiat tulevat hoksatuiksi. En ole tästä koskaan saanut kurssipalautteessa pyyhkeitä, päinvastoin.

Digi on hyvä renki. Ole sinä isäntä.

 

Tuomo Glumoff
Koulutusdekaani, dosentti, yliopistonlehtori
Oulun yliopisto, Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta
 

Last updated: 11.4.2018

Add new comment