Monenlaista kieltä

Iešguđetlágán gielat

Eino Koponen, saamen kielen vt. professori, Giellagas-instituutti

Davvisámegillii

Matkustin pari viikkoa sitten raitiovaunussa Helsingissä. Lähellä minua istui kaksi lukioikäistä poikaa, jotka keskustelivat keskenään kovalla äänellä.

Pojat olivat ehkä veljeksiä, mutta todennäköisemmin kuitenkin kaveruksia, koska tarkemmin katsoen he olivat aika erinäköisiä muuten, paitsi että kummankin ihonväristä näki, että luultavasti heidän vanhempansa olivat kotoisin Afrikasta, todennäköisimmin Somaliasta.

Pojat itse ehkä olivat syntyneet Suomessa tai ainakin asuneet täällä suuren osan elämästään.

Poikien käyttämä kieli kuulosti minun korviini eksoottiselta, sen rytmi oli aivan toisenlainen kuin suomen kielessä ja siinä oli kaikenlaisia suomen kielelle vieraita äänteitä. Mutta kuunneltuani jonkin aikaa heidän puhettaan rupesin yhtäkkiä erottamaan siitä jaksoja, jotka olivat kuin olivatkin suomea.

Muistin, että olin kokenut jotain samanlaista kerran aikaisemminkin junassa, kun nuori somalinainen puhui kännykällään pitkää puhelua osin suomeksi, osin omalla äidinkielellään. Silloin tosin ajattelin ensin, että aivoni vain yrittivät keksiä oudolle puheelle suomenkielistä tulkintaa.

Näinhän ihmisen aivot toimivat silloinkin, kun puhe on kuulijan äidinkieltä tai muuta kieltä, jota hän enemmän tai vähemmän osaa. Korvat harvoin kuulevat toisen ihmisen puheesta kaikkia äänteitä (joskus siksi, ettei puhuja kaikkia äänteitä äännäkään); viestin perillemeno edellyttää usein, että vastaanottaja täydentää epäselvät kohdat sen tiedon perusteella, mikä hänellä on kyseisessä kielessä mahdollisista lauseista ja niiden todennäköisyydestä juuri siinä puhetilanteessa.

Puheen lisäksi tämä pätee myös kirjoitukseen: Sa oista voi j tt ä   ir   mia pois ja laus       kokonaisia sa        kin, ja silti lukija                tekstin, kun  ä än miet     .    

Mutta palataan takaisin raitiovaunuun.

Pojat siis puhuivat ”kieltä”, joka oli osaksi heidän äidinkieltään (jota arvelin somaliksi) ja osaksi suomea, mutta niin vahvalla korostuksella, ettei sitä meinannut suomeksi tunnistaa.

Poikia asia ei tietenkään haitannut, ehkä oli tarkoituskin, etteivät muut heitä ymmärrä.

Oli miten oli, pojat ilmeisesti olisivat osanneet sellaistakin suomea, jota myös äidinkielinen suomalainen olisi vaivatta ymmärtänyt. Suomenkieliset lauseet olivat kieliopillisesti virheettömiä.

Ne eivät olleet ”kirjakieltä” vaan luontevaa eteläsuomalaista nuorison puhekieltä, missä myös v-alkuiset täytesanat olivat juuri siellä, mihin ne kuuluvatkin.

Myös tämän päivän saamelaisilla on yleistä, että keskustelijoilla on useampia yhteisiä kieliä, joita he saattavat käyttää samassa keskustelussa sekaisin.

Maailmassa tuskin on enää ainuttakaan inarinsaamen puhujaa, joka ei osaisi myös suomea, ja suomea taitamattomia koltan puhujiakin on vain muutama Venäjällä. Pohjoissaamessa tilanne on sikäli toinen, että vaikka pohjoissaamen puhujatkin yleensä osaavat kotimaansa pääkieltä, Suomesta kotoisin oleva pohjoissaamelainen ei voi olettaa, että Norjasta kotoisin oleva pohjoissaamelainen ymmärtää suomea jne.

Pohjoissaamessa on aina ollut useita variantteja (murteita), mutta vanhat murrerajat eivät ole noudattaneet valtakunnanrajoja (niitä eivät ole tosin aina noudattaneet pääkielten rajatkaan).

Nykyisin useimpien pohjoissaamen puhujien kielestä kuitenkin kuulee ensinnä sen, mistä maasta hän on kotoisin ja mitä kieltä hän saamen lisäksi puhuu enemmän tai vähemmän äidinkielenomaisesti. Minun, jonka äidinkieli on suomi ja saame puolestaan opettelemalla opeteltu, on yleensä helppo ymmärtää niitä pohjoissaamelaisia, joiden toinen (äidin)kieli on suomi, kun taas monien Norjan puolelta kotoisin olevien puhe on minun korviini samalla tavalla vaikeaa kuin alussa puheena olleiden somalipoikien kieli.

Vaikka Ruotsin puolella puhuttu tornionsaame on toista murretta kuin Suomessa ja Norjassa puhuttu kieli, sitä minun on yleensä helpompi ymmärtää. Se johtunee ainakin osaksi siitä, että Tornionlaakson (saamelaisten) toinen kieli onkin aiemmin ollut suomi.

Tämän päivän inarinsaame on minun korvissani helpon kuuloista. Vanhoja inarinsaamen tallenteita (nauhoituksia) en tosin ole kuunnellut, joten en osaa arvioida, onko kieli aiemmin ollut tässä suhteessa toisenlaista.

Venäjällä syntyneiden kolttien puhe, jota olen paljon kuunnellut ääninauhoilta, kuulostaa minusta vaikealta ymmärtää, mutta en osaa sanoa, johtuuko se kielestä itsestään vai mahdollisesti venäjän kielen vaikutuksesta.

Suomessa syntyneiden ja suomea toisena (äidin)kielenään puhuvien kolttien kieli on yleensä sitä ymmärrettävämpää, mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse. ”Ymmärrettävyys” on tietysti suhteellista: nykyisten kolttanuorten puhuma suomenvoittoinen kieli olisi heidän sata vuotta sitten eläneiden (iso)isovanhempiensa korvissa ehkä kuulostanut yhtä hämmentävältä kuin alussa puheena ollut ”somalisuomi” minusta.

Tässä vaiheessa rupean tietysti miettimään sitä, miltähän minun puhumani (pohjois)saame kuulostaa äidinkielisen korvissa.

Jos minun puheestani kuulee, että minä olen suomalainen kielentutkija, niin se on mielestäni pikemmin hyvä kuin huono asia. Hämmentävämpää voisi olla, jos puheeni kuulostaisi jonkin sellaisen paikan murteelta, johon minulla oikeasti ei ole mitään suhdetta.

Huono asia sen sijaan on, jos puheeni on niin suomen kielen painamaa, ettei äidinkielinen pohjoissaamelainen (varsinkaan sellainen, joka ei osaa suomea) ilman suuria ponnisteluita ymmärrä, mitä minä haluan sanoa.

***********************************************************

Sámegiela professora sadjásaš Eino Koponen smiehttá, mo iešguđetlágán gielat čudjet bealljái. Son oaivvilda, ahte olbmo gielas sáhttá dávjá gullat, man riikkas son lea bajásšaddan dahje mii lea su nubbi eatnigiella: ovdamearkka dihte Eino ádde Suomas hállojuvvon davvisámegiela buorebut go Norgga sápmelaččaid davvisámegiela, dasgo sin gielas gullo dárogiela váikkuhus.

Last updated: 15.12.2016

Comments

The present rationality of CALL puts a solid accentuation on understudy focused materials that permit learners to take a shot at their own. Such materials might be organized or unstructured, however they ordinarily typify two critical components: intelligent learning and individualized learning. CALL is basically an apparatus that helps instructors to encourage the dialect learning process. It can be utilized to fortify what has as of now been found out in the classroom or as a medicinal instrument to help learners who need extra help.ref: best essay writing service

Thank you, I’ve just looking on for details about this subject for a while and yours is the highest I’ve found until now. But, what in regards to the conclusion www.spatanningtablets.co.uk.

I admire what you have done here. I like the part where you say you are doing this to give back but I would assume by all the comments that this is working for you as well click for source.

Add new comment