Laskiaislaivan vetoa ja sledparteja

Mäkeä laskettiin puna-sini-valkoisten valtakunnan lippujen liehuessa ja värillisten tivolilyhtyjen loisteessa. Laskiaismäen viereen pystytetyssä teltassa särveerattiin kahvia, teetä ja limonaadia. Vuokravossikalla ajettiin Raattiin, Stuureen tai Pellepyyhyn syömään, ryyppäämään ja tanssimaan.

Oulun yliopiston kirjaston erikoiskokoelmiin sisältyvistä käsikirjoitusaineistoista yksi on apteekkari U. B. Segermanin arkisto, johon sisältyy kirjeenvaihtoa, käsikirjoituksia ja asiakirjoja 1800- ja 1900-luvuilta. Kertomuksen laskiaisenvietosta Segerman on kirjoittanut muistiin arviolta 1930-luvulla. Tiedossa ei ole, onko kirjoitusta tällaisenaan julkaistu tai esitetty missään aiemmin. Nyt kirjoitukseen on lisätty kuvitusta kuvateksteineen, mutta teksti on kopioitu sellaisenaan mahdollisimman alkuperäisessä muodossa Segermanin arkistosta.

       **********************************************************************************************************

Laskiaisen vietosta Oulussa noin v. 1880 paikoilla. 

Ent. merimiehen Antti Böökin (synt. 1868) kertoman mukaan kirj. U.B. Segerman
 

Kirkollisten juhlien vietto on entisaikoihin verraten nykyään tullut paljon yksinkertaisemmaksi. Saman kohtalon alaiseksi on joutunut laskiaissunnuntai, joka ei nykyään juuri eroa tavallisesta sunnuntaista. Toista oli ennen vanhaan, jolloin laskiainen otettiin tavallista juhlallisemmin vastaan. Lauantaina sänkyvaatteet, matot ym. vietiin ulos piiskattaviksi. Myös huoneissa tehtiin perinpohjainen siivous, joten pyhän tullessa kaikki paikat loistivat puhtaina.

Myöskin ruoan suhteen alettiin jo lauantaina tehdä valmistuksia. Ohrajauhoista tehtiin tavallinen taikina, josta osa leivottiin rieskoiksi. Niiden päälle pantiin rasvapaloja eli nk. ispinöitä noin 10-20 kappaletta. Jäljellä olevasta taikinasta tehtiin vähän ohuempia rieskoja, jotka pantiin edellisten päälle kansiksi ja molempien reunat liitettiin yhteen. Jotta kuori ei kohoaisi ylös, pisteltiin lopuksi reikiä.

Koska vuokralla asuvilla työläisillä ei milloinkaan ollut leivinuunia, vaan kakluunihuone, oli rasvarieska paistettava kakluunissa, jossa voitiin paistaa vain yksi rasvarieska kerrallaan, mikä oli siis hidasta hommaa. Tavallisesti paistettiin vain 2-3 rieskaa tahi useampia eli yksi henkeä kohden. Varakkaammissa perheissä, missä oli leivinuuni, leivottiin ja paistettiin tietenkin enemmän. Jos oli lapsia, leivottiin heitä varten pienempiä, joita meni pellille kerrallaan 2-3 kappaletta.

Samalla kertaa leivottiin myös laskiaispullia nisujauhoista, joihin pantiin maitoa, sokeria sekä hiivaa ja vastattiin nisutaikinaksi. Nousseena se leivottiin pulliksi, yksi henkeä kohti, varakkaammissa perheissä useampiakin. Työläisperheissä ei niihin pantu mantelia eikä muutakaan lisäainetta. Ne paistettiin pellin päällä. Sekä rasvarieskoja että laskiaispullia sai myös ostaa kaupoista, mutta ennen syöntiä niitä tietenkin lämmitettiin. Pulla syötiin lämpimän keitetyn maidon kera.

Linkki digitoituun Oulun kaupungin karttaan vuodelta 1886.

Sunnuntaina saattoi jo havaita laskiaisen esimakua. Aamulla maisteltiin rasvarieskaa. Poikaset kerääntyivät suksien tai kelkkojen kera jonnekin kadunkulmiin, joista yhdessä lähdettiin kelkkamäkeen tai hiihtoon. Kelkkoja käytettiin siihen aikaan enemmän kuin suksia. Pienillä pojilla oli omatekoisia isän koivulaudasta tekemiä, jotka tehtiin höyläämällä, tervattiin, käret kasteltiin kiehuvan kuumassa vedessä ja painettiin jossain nurkan raossa. Toisinaan pantiin sukset tervauksen jäliltä painumaan kahden tukevan puun väliin poikkipuineen ja annettiin kuivua vääriksi.

Koskapa suksia ei ollut siihen aikaan kaupoissa myytävinä, ostettiin suuremmille pojille sukset kauppatorilta, jonne Kiimingin isännät toivat niitä myytäviksi. Suksien hinta vaihteli 1:50-3 mk väliltä parilta. Niissä oli kyllä reiät valmiina, mutta kunkin oli itse pantava nahkamäystimet, joskin mäystimillä varustettujakin oli. Niihin aikoihin ei löytynyt kumia jalan paikalle pantavaksi, joten käytettiin tuohta, mikä pienillä nauloilla kiinnitettiin. Kiiminkiläisten sukset olivat joko tuohella päälystettyjä tai ilman.

Pieniä noin 80 cm pituisia mäkikelkkoja ostettiin tavallisesti torilla, jonne kiiminkiläiset niitäkin toivat myytäviksi, samalla kuin toivat saaveja, rekejä, lumilapioita, koreja ym. Useimmiten ne olivat ilman istuinlautoja ja jalasrautoja ollen hinta silloin 60-80 penniä kappale. Jos oli istuinlaudat, niin hinta oli 1 - 1:25 välillä, mutta jos oli lisäksi jalasraudat, niin kelkan hinta oli parin markan paikoilla riippuen hinta myös kelkan suuruudesta.

Mäkejä oli siihen aikaan useita. Pokkitörmällä Pokkisen sillan ja Suomen pankin talon (nykyisen maanmittauskonttorin) välimailla oli kaksi mäkeä, toinen suomalaisilla ja toinen ruotsalaisilla lyseolaisilla. Ne olivat niin lähellä toisiaan, että välimatkaa oli vain noin 4-5 metriä. Mäet oli jo lumitalven alkaessa korotettu puisilla piirutelineillä ja liukupohja tehty laudoista. Jotta kelkka ei pääsisi karkaamaan sivulle, reunustettiin mäet umpinaisella lautakaiteella. Koko mäki peitettiin lumella ja jäädytettiin. Milloin ei laskettu, olivat mäet noin puolivälillä puomilla suljettuina. Mäkejä saivat laskea vain osakkaat eli ne, jotka olivat mäkeä tekemässä, jäädyttämässä, kunnostamassa tai ottivat osaa tekokustannuksiin. Kesäksi mäkirakennelmat purettiin.

Pienet pojat laskivat mäkeä Pokkisen sillan alapuolella eikä se hullumpi mäki ollutkaan, sillä kivimöljästä tuli hyvä hyppyri. Paljon laskettiin myös värjäri Heidemanin (nyk. NMKY:n talo) aidan sivulta Ainolan sillalle päin. kun tämä mäki jäädytettiin, niin sai siinä aika hyvän vauhdin. Nykyisen aseman seudulla nk. paanan takana pienet pojat laittelivat pitkin talvea lumimäkiä. Paljon laskettiin myös Kuusiluodon rannalla Nummikadun päässä, jonka törmälle tehtiin lumesta parin metrin korkuinen koroke. Täällä pitkin talvea laskettiin, mutta eritoten laskiaisena. 

Hyvin paljon käytetty mäki oli Bergbomin pelloilla (nyk. Uuden heinätorin paikoilla). Isonkadun päähän, silloiseen Järnbergin (nyk. Taavettilan) talon kohdalle rakennettiin piiruista eli tervamiesten kaljuista noin 6-7 metriä korkea teline ja laudoista liukurata sekä varmuuskaide. Lunta kannettiin paljaille paikoille ja jäädytettiin vedellä, joka hevosilla vedettiin Kuusiluodon rannasta eli Ekbergin avannosta.

Mäkeä laskettiin talven tultua kaikkina pyhä- ja joutopäivinä, mutta arvatenkin laskiaisena enimmän laskettiin. Jo sunnuntaina oli kaikissa mäissä aikamoinen touhu sekä humu ja kansaa oli paljon liikkeellä. nuoriso piti laskiaissunnuntai-iltana nk. laskiaistansseja jossain vuokraamassaan isossa tuvassa, leipomapirtissä tai myös entisessä ruotusotaväen kasarmissa eli maneesissa. Tanssimusiikkia oli tarjolla monenlaista. Entisiä ruotusotamiehiä Antti Ojaa, Ahoa ja Kusti Paloa käytettiin paljon musikantteina maneesissa. Oja ja Aho soittivat pitkää puista torvea eli flöittiä, mutta Palo soitti viulua. Tanssiaiset alkoivat maneesissa kello 6 aikaan, mutta yksityisten luona saattoivat alkaa aikaisemminkin. Tanssi kesti klo 10:een maneesissa, yksityisten luona kauemminkin.

Laskiaistiistaina oli laskiaisinto korkeimmillaan. Koskapa kouluilla oli lupa, niin oli aikaa ainakin klo 8:lta mennä kelkkamäkeen. Silloin olivat kaikki mäenlaskupaikat täynnä sekä isompaa että pienempää poikaa. Heidemanin rannassa saattoi usein nähdä ajettavan rekipelilläkin, kun iltapäivällä miehet pääsivät töistä pois.

Bergbomin pelloilla olevassa mäessä sai vuokrata sunnuntaisin ja muulloinkin hyvillä ilmoilla varta vasten varattuja mäkikelkkoja, joita oli sekä puu- että rautajalaksisia. Tätä jälkimmäistä kutsuttiin rutsaksi. Täällä otettiin lauantai-iltaisin ja sunnuntaisin sisäänpääsymaksua 50 penniä kahdelta hengeltä ja sai samalla maksulla ajaa vaikkapa koko päivän.

Kaikkein juhlallisinta oli mäenlasku täällä Bergbomin pelloilla olevassa mäessä laskiaistiistaina. Jo aamulla koristettiin mäen koroke puna-sini-valkoisilla valtakunnan lipuilla. Mäen molemmin puolin ripustettiin tolppiin pingotettuun rautalankaan pyöreitä paperisia tivolilyhtyjä, joihin samalla pantiin valmiiksi kynttelit. Jo ennen laskiaista mäen viereen pystytetyssä kangasteltassa särveerattiin eli tarjottiin kahvia, teetä ja limonaadia koko päivän. Sinne oli jokaisen mukavaa poiketa. Eritoten pojat mielitiettynsä kanssa kävivät siellä juomassa kahvia ja virvokkeita. Kellä ei ollut kelkkaa mukanaan, sai vuokrata sellaisen ja laskea joko yksinään tai tyttönsä kanssa.

Laskiaisjuhlan huippukohta alkoi klo 6 aikaan illalla, jolloin värilyhdyt sytytettiin palamaan ja pataljoonan torvisoittokunta eli seitsikko palkattuna saapui soittamaan. Väkeä kuhisi mustanaan ja juhlatunnelma oli korkealla. Pojat laskivat mäkeä ja miehet prumineerasivat vaimonsa tai tyttönsä kanssa ja kävivät välillä teltassa nauttimassa virvokkeita. Tätä ilonpitoa kesti kello 10 saakka, jolloin yleensä kaikki ulkojuhlat piti lopettaa.

Ennen Oulun paloa v. 1882 kuului laskiaisjuhlallisuuksiin nk. laskiaislaivan-veto, jonka kustansi apteekkari Nordfors. Tätä varten asetettiin Uuden Apteekin pihalla pitkä kapea tervavene eli nk. tervapaltamo pitkän reen ja takareen päälle. Veneen keskelle pantiin 4-5 metriä korkea mastopuu, jonka huipusta meni nuora veneen keulaan ja perään. Nuoraan sidottiin suuri määrä erivärisiä signaalilippuja, joita kai oli saatu lainaksi laivaporvareilta. Veneen reuna koristettiin värillisillä paperisuikaleilla, joita tuuli kovasti heilutteli. Puolenpäivän aikaan istuutui veneeseen suuri joukko naamioituja miehiä ja naisia, hevosmies istuutui keulaan ja perämies päässään huopasaapas terä eteenpäin asettui peräpuolelle hoitamaan peräsintä. Kun pelimannit Oja, Aho ja Palo olivat istuutuneet keskelle, lähti vene hevosen vetämänä liikkeelle apteekin kartanosta. Katujen reunat olivat mustanaan ihmisiä, jotka tervehdykseksi huiskuttivat nenä- ja esiliinoja sekä lakkejaan, kunnes vene hiljalleen solui pitkin Kirkkokatua ja poiketen sopivassa kohdassa Isolle Uudellekadulle  jatkoi matkaa Pokkitörmälle ja palasi sieltä Uuden Apteekin kartanolle.

Että harrastettiinko ennen vanhaan laskiaisajoa. kyllä kai. Vanhempi väki yleensä harrasti talviaamuisin hevosella ajoa joko omalla tai vuokravossikalla. Tavallisesti ajon päämääränä olivat joko Raatti, Sture tai Bellevue eli Pellepyy. Niissä syötiin, ryypättiin, tanssittiin, pelattiin korttia ja iloittiin. Raatissa ja Bellevuessa sitä paitsi pelattiin keilaa. Tavallisesti palattiin aamutunneilla, jolloin hevoset kävivät noutamassa. Laskiaissunnuntaisin ja -tiistaisin mentiin tällaisille huviajeluille eli sledparteihin tavallista suuremmin joukoin, joten hevoset oli tilattava jo monta päivää aikaisemmin. Kaupungissa ajeluakin harrastettiin paljon laskiaisena. Silloin miesväki mielellään otti vossikan ja ajoi tyttönsä kanssa kierroksen ympäri kaupunkia, mikä lysti siihen aikaan maksoi vain kaksi markkaa.

       **********************************************************************************************************

Uno Birger Segerman (1883-1959) syntyi Säkkijärvellä ja valmistui ylioppilaaksi Viipurin suomalaisesta klassillisesta lyseosta. Loviisan apteekissa vuonna 1907 suorittamansa farmasian tutkinnon jälkeen hän palveli eri apteekeissa, kunnes valmistui proviisoriksi 1913. Apteekkarioikeuden U. B. Segerman sai 1921 ja avasi apteekin Ouluun 1929.

Segerman oli ilmeisen toimelias mies monella saralla. Joissakin Oulu-lehden Panun pakinoissa Atte Kalajoki muistelee "Uuno Pontevaa" mm. intohimoisena keräilijänä. Hänellä lienee ollut osuutta mm. Turun apteekkimuseon syntyyn. Segermanin arkistoluettelossa aiheet vaihtelevat apteekkarien haastatteluista sääoloihin ja Pohjois-Pohjanmaan museon täytettyyn kiinanpalatsikoira Nöpöön. Asiakirjoista paljastuu lisäksi, miten idearikas Segerman esitti talvisodan aikana yksityiskohtaisen suunnitelman Ainolan suojelemiseksi palopommeilta käyttämällä yhteen sidottuja käytettyjä joulukuusia. Hänen kerrotaan julkaisseen useita kirjoituksia eri lehdissä ja olleen innokas puheiden pitäjä.

Halutessasi voit tulla tutustumaan kirjaston käsikirjoitusaineistoihin lähemmin. Ota yhteyttä ja sovitaan tapaaminen juuri sinun opetustasi, opiskeluasi ja tutkimustasi palvelevien aineistojen merkeissä.

 

Tuula Kontio

kirjasto.kokoelmat@oulu.fi

Oulun yliopiston kirjasto

 

Lähteet:

Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

U. B. Segermanin arkisto B:1 19

Suomi : kartasto = Finland : kartbok Helsinki: Suomen matkailija-yhdistys 1902

Panun pakinat; Oulu-lehti 13.4.1986 ja 8.3.1990

Last updated: 9.2.2018

Add new comment