University of Oulu, 2016

Projektinhallinnan opetus on huomenna jotain aivan muuta kuin mitä se on tänään

Kello on 8.15. Vaimea puheensorina täyttää hämärän marraskuisen luentosalin. Raskas räntä leijailee hitaasti alas taivaalta. Opetus on alkamassa. Parista sadasta projektinhallinnan peruskurssin opiskelijoista on paikalla aamulla muutama kymmenen opiskelijaa kuulemassa tuloksen arvon laskennasta. Opettajan ajatus on: ”Onkohan meidän opetus niin epäkiinnostavaa, että opiskelijat eivät jaksa vaivautua luennoille, vai mikä tässä oikein mättää?”  

Heräsimme laskeviin luento-osallistumisprosentteihin omassa opetuksessamme jo muutama vuosi sitten. Peruskurssien listoilla olevia opiskelijoita oli satoja, mutta heistä vain murto-osaa kohtasimme ensimmäisen aloitusluennon jälkeen luentosalissa.  Lähdimme kehittämään opetusta vuorovaikuttaisempaan suuntaan myös luentojen osalta, mutta suuri osa opiskelijoista jäi silti luennon sijasta kotiin ja suoritti kurssimme tekemällä tehtävät, lukemalla kirjaa ja tulemalla tenttiin. Pohdimme, miten digitalisaatio voitaisiin aidosti hyödyntää opetuksen tukena ja olisiko se yksi keino saada opiskelijat takaisin (virtuaali)luokkiin?

Korkeakouluopetuksen digitalisaatio on ollut aktiivista jo vuosikausia ja ensimmäiset e-oppimiskurssit yliopistoissa lienevät jo muutaman vuosikymmenen takaa, kun luentoja videoitiin videokameroilla ja näitä rakeisia nauhoituksia jaettiin halukkaille opiskelijoille. Erilaiset sähköiset oppimisympäristöt vyöryivät opintoihin 2000-luvun alkuvuosina, ja kaukana ovat siis ne ajat, kun tenttien tuloksia ilmoitettiin opiskelijoille paperilapuilla ilmoitustauluilla. Myös livestreamausta ja etäluennointia on jo myös toteutettu eri muodoissaan kauan, ja näitä hyödyntävien kurssien määrä on kasvanut merkittävästi 2010-luvulla. Globaalisti erilaisia projektinhallinnan ilmaisia digitoteutuksia ns. MOOCeja (mass online courses) on myös saatavilla runsaasti erilaisten palveluntarjoajien kuten Courseran kautta.

Nykyopiskelijoiden odotukset ja tarpeet opintojensa osalta ovat siis pysyvästi muuttuneet osin digitalisaation myötä. Opetuksen odotetaan olevan yhä enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta ja vuorovaikutus, jopa debatointi ja keskustelu verkon välityksellä koetaan yhdeksi luonnolliseksi tavaksi oppia. Verkkotuutorointi -samaan tapaan kuin pankkien kanssa käytävät lainaneuvottelut etänä- ovat mahdollisesti tulevaisuuden uusi ”normaali”  opettaja-oppilasvuorovaikutuksessa. Kurssisisältöjen ympärille muodostuvat virtuaaliset oppimisyhteisöt ja heimot voivat myös tulevaisuudessa tarjota tärkeää vertaistukea opinnoissa yliopiston betoniseinien sisällä tapahtuvan hengailun lisäksi tai sijaan.

Korkeakoulutuksen digitalisaatio tarjoaa monenlaisia hyötyjä, joista pienin ei ole opetuksen skaalautuvuus. Vähemmällä saadaan myös enemmän, kun ne opiskelijat, jotka eivät koskaan ole arvostaneet perinteisiä luentoja voivat nyt oman kiinnostuksensa puitteissa sentään seurata videoita. Oppimisanalytiikka mahdollistaa myös entistä personoidumman opetuksen ja oppimisen etenemisen seurannan. Hienoa on myös se, että digitalisaation avulla voidaan helpommin hyödyntää erilaisia projektinhallinnan asiantuntijoita, sekä tehostaa erityisesti opetuksen resurssitehokkuutta. Suomi on niin pieni maa, että samoja melko suoraviivaisia asioita -kuten esimerkiksi projektinhallinnan perusteita- ei kannata opettaa luentosaleissa samaan aikaan useassa eri yliopistossa, vaan resursseja kannattaa kohdentaa esimerkiksi jatkokurssien laadukkaaseen toteutukseen tai projektinhallinnan tutkimukseen. Digitalisaatio tulee muuttamaan merkittävästi niin kansallisesti kuin globaalisti ”opetusbisnestä”  ja yliopistokenttää  - suomalaisten yliopistojen ja muiden koulutustarjoajien on viimeistään nyt reagoitava käynnissä olevaan muutokseen.

Digitaalisen teknologian laajamittainen hyödyntäminen tarjoaa siis huimia mahdollisuuksia, mutta sen toteuttamiseen liittyy myös paljon kysymysmerkkejä. Olemme suurten haasteiden edessä, joihin ei löydy helppoja vastauksia. Projektiopetuksen kehittäminen ei ole vain kaiken sisällön digitalisoimista ja uusimman teknologian käyttöönottoa. Muutokseen liittyy myös huomattavia riskejä. Etäyhteyksien myötä menetetään helposti läsnäolo ja aito vuorovaikutustilanne. Opiskelusta voi tulla pintapuolista videoiden vilkuilua ja kelailua ilman oppimiseen vaadittavaa keskittymistä. Kaikki opiskelijat eivät jaksa tai saa aikaiseksi itse kantaa vastuuta opiskelujensa aikatauluttamisesta. Erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat etäytyvät etäyhteyksiensä taakse. Pelkona on, etteivät digiopiskelijat identifoidu enää samalla tavalla yliopistoyhteisöönsä ja tutustu professoreihinsa, kun vuorovaikutus virtualisoituu. Voiko aitoja oppilas-opettajasuhteita luoda vain netissä? Uhkakuvissa myös sosiaaliset suhteet kärsivät ja sosiaalinen tuki vähenee, kun opiskelijat eivät kohtaa aidosti kasvokkain, mistä voi seurata nuorten hyvinvointiin liittyviä ongelmia. Myös digitalisaation korkeakoulukentässä aiheuttama opetuksen mahdollinen uudelleenorganisointi ja päällekkäisyyksien karsiminen voi herättää opettajissa aiheellisia pelkoja: riittääkö minulla enää opetettavaa huomenna, ja mikä on roolini opettajana ja oppimisen ohjaajana?

Oulun yliopistossa on pilotoitu kokonaan digitaalisia projektinhallinnan opetustoteutuksia. Myös Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijat voivat katsoa projektinhallinnan luennot ajasta ja paikasta riippumatta vaikka aamumurojensa ohessa, mutta muuten yliopistojen digiopetuskurssit ja kokonaiskonseptit ovat olleet harvinaisia. Sähköisiä oppimisympäristöjä on pääsääntöisesti käytetty materiaalin jakoon ja tehtävätulosten jakamiseen, ei aitoon vuorovaikutukseen tai itse opetuksen sisältöä tukemaan. Projektinhallinnan opetusta on siis pääsääntöisesti toteutettu perinteisin menetelmin.

Näistä lähtökohdista olemme 2017 syksyllä lähteneet kehittämään yhdessä suomalaisten yliopistojen Aalto-yliopiston, Oulun yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston sekä Åbo Akademin kanssa projektinhallinnan koulutuksen digitalisaatiota tavoitteenamme luoda maailman parhaita projektinhallinnan perusteiden opetuskokonaisuuksia. Yhteisenä kehitysalustanamme toimii FITech – suomalainen tekniikan alan uusi yhteistyöyliopisto, jonka tavoitteena on kouluttaa tekniikan alan osaajia kasvualueille Suomessa. .  Avaamme seuraavassa muutamia keskeisiä haasteita, joihin laadukkaan digiopetuksen ja digipedagogiikan pitää vastata.

 Minkälainen on oppimiskokemus digitaalisessa kurssitoteutuksessa?

Opetuksen digitalisaatiossa keskitytään usein paljon videoihin, joiden optimaalisesta kestosta, formaatista, laadusta, tuotannosta, animoinneista, luennoitsijoista, väreistä jne. on kaikilla (myös digipedagogiikkatutkimuksella) oma vaihteleva mielipiteensä. Vaikka laadukkaat videot ovat keskeinen osa hyvää digitoteutusta, pitää opetusta lähestyä kokonaisuuden näkökulmasta: laadukas digiopetuskokonaisuus on kokonaiselämys ja siis paljon muutakin kuin videoita. Erityisen tärkeäksi asiaksi nousee digitaalinen kokonaisoppimiskokemus, ja kurssin toteutus siten, että se ohjaa opiskelijaa säännölliseen opiskeluun ja tekemiseen. Tätä tuetaan digiopetuksessa usein viikottaisten tehtävien, viikko-oppimistavoitteiden ja säännöllisen viikkoviestinnän kautta. Myös sähköisen oppimisympäristön selkeydellä ja tiedon löydettävyydellä on keskeinen rooli. Kun katsoo esim. Courseran oppimisympäristöä huomaa, että se on hyvin yksinkertainen. Kaikkea turhaa kikkailua ja krumeluuria on lopulta ehkä hyvä välttää, ja pyrkiä mieluummin selkeyteen digitaalisessa oppimisympäristössä. Valitettavasti kuitenkin yliopistokentässä käytettävät oppimisympäristöt eivät ole toiminnallisuuksiltaan ja joustavuudeltaan huippuluokkaa, ja tähän toivottavasti lähitulevaisuus tuo parannuksia. Esimerkiksi oppimisanalytiikkaan liittyvät toiminnallisuudet ovat vielä suhteellisen alkeellisia.

Digitaalisesti tuettujen kurssiharjoitusten ja tehtävien tuottaminen vaatii paljon panostuksia, mutta mahdollistaa myös uudenlaisia pedagogisia lähestymistapoja opetukseen. Yhteisölliset keskustelutehtävät ja ryhmät tarjoavat kanavia uudenlaisiin oppimisen tuen muotoihin.

Miten vastataan Netflix -sukupolven korkeisiin odotuksiin digitaalisen sisällön laadusta?

Nykyopiskelijat ovatNetflix-sukupolvea, joka elää kuvien ja videoiden maailmassa jatkuvasti. Odotukset hyvältä videolta eivät ole välttämättä vain normaaliin ja ok-kuva- ja äänenlaatuun liittyvää, vaan videoiden laadulta odotetaan yhä enemmän. Monet korkeakoulutkin ovat luoneet ammattimaisia kuvausstudioita ja nähtävissä on, että videotuotannon laatuun ja jälkieditointiin panostetaan yhä enenevässä määrin. Esimerkiksi animointeja, ulkovideointeja ja muita visualisointeja tullaan käyttämään jatkossa yhä enemmän, mutta haasteena voivat olla korkeat videotuotannon kustannukset. On myös hyvä pohtia, mitä pedagogista käyttötarkoitusta varten opetusvideoita kullakin kurssilla luodaan: käytetäänkö niitä asiaan innostamiseen ja motivointiin vai onko videoiden avulla tarkoitus todella ”kaataa” tietoa opiskelijoiden päähän vai enemmän herätellä ajatuksia? On myös tärkeää pohtia, millaisiin kokonaisuuksiin kurssin videototeutus tullaan jakamaan ja onko ajatuksena, että yksittäisit videot voisivat toimia ns. itsenäisinä esityksinä ilman, että ne linkittyvät muuhun kurssitoteutukseen ja kokonaisuuteen.

Miten digitaalinen opetus muuttaa yliopistokenttää?

Digiopetus on jo nyt muuttamassa yliopistojen välistä yhteistyötä ja ns. koulutuksen rakenteita ja bisneslogiikkaa. Tästä FITechin projektinhallinnan digiopetuksen kehitystyö toimii hyvänä esimerkkinä. Digiopettamisen kehitystyö murtaa perinteisiä oppilaistosrajoja ja yhä useammin digitoteutuksia tehdään erilaisissa koulutus- ja opetusverkostoissa, joissa yhdistyvät parhaalla mahdollisella tavalla erilainen osaaminen ja kompetenssit. Myös yritysyhteistyölle perusopetuksessa on laajemmat mahdollisuudet, kun erilaisia ja useampia vierailija- ja asiantuntijaluentoja voidaan entistä helpommin integroida osaksi opetusta. Jo nyt on myös nähtävillä erilaisia digikursseja, joita järjestävät yritykset ja yliopistot yhdessä, viimeisimpänä esimerkkinä Reaktorin ja Helsingin yliopiston yhteinen tuleva tekoälykurssi, joka on kaikille avoin.

Tulevaisuuden visioissa digiopetus tulee mahdollistamaan opiskelijoille entistä räätälöidymmät opintopolut, joilla opiskelijat itse voivat rakentaa joustavasti esimerkiksi yliopisto-opintonsa rakenteen eri yliopistojen tarjoamista kursseista, koulutusmoduuleista ja kokonaisuuksista. 

Fyysinen läsnäolo digitaalisessa tulevaisuudessa  - mihin seiniä ja tiloja tarvitaan?

Niin sanotusta blended learningista ja flipped classroomista on ollut paljon keskustelua digiopetuksen yhteydessä. Erityisesti edistyneemmissä opinnoissa fyysisen läsnäolon ja kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen tarve on vielä korostunutta. Digitaalisuus tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia perehdyttää opiskelijoita jo etukäteen käsiteltäviin teemoihin esimerkiksi esitehtävien ja videoiden avulla, jolloin luokassa päästään helpommin keskustelevaan ja ongelmia ratkovaan moodiin. Opettajan rooli on siis myös murroksessa: luennoijasta on siirryttävä enemmän valmentavaan, fasilitoivaan ja yhteisön rakentajan rooliin. Vähätellä ei myöskään voi kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen tuomaa aitoa yhteyttä ja sosiaalisia hyötyjä, joita tällä tavoin tapahtuvalla yhteisön rakentamisella voidaan saada aikaan.

Lopuksi

Käynnissä on valtava murros siinä, miten projektinhallinnan opetusta suomalaisessa yliopistokentässä toteutetaan. Ilmassa on paljon kysymyksiä joihin ei ole vielä valmiita vastauksia. Pyrimme löytämään nämä vastaukset. Yksi asia on jo aivan selvä, projektinhallinnan opetus tulee olemaan huomenna hyvin erilaista kuin se on tänään, ja muutos tulee koskemaan yliopisto-opetuksen lisäksi myös muuta korkeakouluopetusta, sekä kaupallista opetustarjontaa.

 

Kirjoittajat

Kirsi Aaltonen, Associate Professor (tenure track), Project Management and Complex Systems, University of Oulu
Tuomas Ahola, Assistant Professor (tenure track), Tampere University of Technology

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Projektitoiminta-lehdessä 2/2018

Last updated: 10.10.2018

Add new comment