Eläinmuseo on osa Oulun historiaa ja museotarjontaa

Oulun eläinmuseoiden historia juontaa juurensa aina vuoteen 1783, jolloin tunnettu apteekkari ja luonnontutkija Johan Julin muutti Uudestakaarlepyystä Ouluun perustakseen tänne apteekin. Hän kokosi kotiinsa luonnontieteellisen kokoelman ja perusti myös luonnontieteellisen puutarhan nykyisen ravintola Rauhalan kulmille.

Kaksitoista vuotta Ouluun tulonsa jälkeen Julin oli pakotettu myymään kokoelmiaan heikon taloutensa paikkaamiseksi. Myynnit ja lahjoitukset hajottivat kokoelman, ja Turun palo vuonna 1827 hävitti Turun Akatemialle lahjoitetun ja apteekkarin mukana 1814 Turkuun siirtyneen osan kokoelmasta. 

Oulun yliopiston eläinmuseon historia, jota on koonnut muun muassa Eino Erkinaro, juontaa juurensa vuoteen 1925. Tuolloin oululaiset luonnonharrastajat perustivat yhdistyksen, jonka päätarkoituksena oli saada Ouluun luonnontieteellinen museo. Yhdistys perustettiin itsenäistymisen jälkeisissä oloissa, joissa sivistyksen ja tieteen levittäytyminen Suomen eri osiin oli tärkeä osa maamme kehitystä. Vuonna 1927 Luonnonystäväin johtokunnan kokouksessa lehtori Kaarlo Metsävainio ehdotti yhteisten luonnontieteellisten kokoelmien keräämistä. Asia oli noussut esille Oulun Korkeakouluseurassa ja seura oli valmis ottamaan rahavaroillaan osaa hankkeeseen.

Vielä samana vuonna maisteri Samuli Pakkala piti Luonnonystäväin kokouksessa esitelmän, jossa hän pohdiskeli tieteellisten harrastusten yhdistämistä Oulussa. Tuolloin hajallaan toimineet tutkijat ja tieteenharrastajat tulisi saada yhteistoimintaan. Tavoitetta toteuttamaan perustettavia tutkimuslaitoksia olisivat maakunta-arkisto ja maakuntamuseo, joista viimeksi mainittu jakaantuisi kahteen, luonnontieteellis-taloudelliseen ja historiallis-kansatieteelliseen, osastoon. Oulun Luonnonystäväin Yhdistys osallistuisi museon toimintaan muiden toimijoiden kanssa, samalla ylläpitäen kotimaakuntaan kohdistuvaa tutkimustyötä. 

Oulun Luonnonystäväin Yhdistyksen museo avattiin vuonna 1932 Oulun kaupungin rakennuttamassa Ainolan kirjasto-arkisto-museo -talossa ja sen kokoelmat käsittivät yli 400 eläintä. Museon kokoelmat tuhoutuivat kuitenkin sodassa. Tohtori Metsävainio kirjoitti Luonnon Tutkijassa niistä seuraavasti: "Ei jäänyt höyhentäkään Oulun luonnonhistoriallisen museon runsaista lintukokoelmista, ei ilvesten, karhujen ja susien ainoatakaan karvaa, ei hyönteisten tuntosarvea todistamaan tuleville polville, mitä luonnon aarteita se suojiinsa sulki ennen tuhoutumistaan talvisodan tammikuisena pakkasyönä vuonna 1940.” Ainoa näyte, joka säästyi tuholta, on nykyisinkin museossa esillä oleva sillivalaan kallon osa.

Kokoelmia ryhdyttiin kuitenkin luomaan uudestaan, ja vuonna 1948 museo Ainolassa avattiin jälleen. Marraskuussa 1960 eläin- ja kasvikokoelmat lahjoitettiin Oulun yliopistolle. Luovutustilaisuudessa yliopiston rehtori Pentti Kaitera lausui muun muassa seuraavaa: "Tämä suurenmoinen kokoelma muodostaa korvaamattoman perustan ja lähtökohdan luonnontieteiden opetukselle Oulun yliopistossa.” Myöhemmin Kaitera jatkaa puheessaan: ”Tämän kokoelman vaiheet osoittavat, että Oulun yliopisto ei syntynyt syksyllä 1959, jolloin sen avajaisjuhlaa vietettiin. Yliopisto syntyi ajatuksena ja pitkälle käytännössäkin toteutettuna jo paljon aikaisemmin.”

Museon sijaintipaikkana Ainola toimi aina vuoteen 1961, jolloin kokoelmat siirtyivät NMKY:n museosaliksi muutettuun suurhalliin Linnankadulla. Seuraavan vuosikymmenen alussa, vuonna 1972, museo muutti vuokratiloihin Veljekset Åström Oy:n nahkatehtaaseen Kasarmintielle. Vuonna 1984 museo muutti nykyisiin tiloihinsa Linnanmaalle.

Eläinmuseon nykyisiä kokoelmia ei voi mainita mainitsematta konservaattori Heikki Kangasperkon nimeä. Hän on luonut museon kokoelmia jo ennen museon olemassaoloa. Hän tuli eläintieteen laitoksen palvelukseen syksyllä 1959, kun Oulun yliopisto aloitti toimintansa. Hänen käsialaansa ovat upeat dioraamat, jotka toteutettiin vuosina 1984–93.

Nyt museo joutuu jälleen muuttamaan, koska Linnanmaan museotila tarvitaan kampuksen käyttäjäkunnan laajentuessa ravintola-, opetus- ja seminaarikäyttöön. Uskon, että löydämme ratkaisut, joiden ansiosta yliopiston eläinmuseo palaisi juurilleen osaksi Oulun museokokonaisuuksia kaupungin keskustaan. Kun erilaisia kokoelmia kootaan samalle alueelle, niin saadaan aikaan vetovoimainen kulttuurikokonaisuus, johon lapset, koululaiset, turistit ja kaikki kansa hakeutuvat innolla nauttimaan museo- ja tiedekeskuselämyksistä.

Oulun eläinmuseo on osa Oulun historiaa ja monet lapset muistavat sen ensimmäisenä museonaan. Missään vaiheessa yliopiston tarkoitus ei ole ollut hävittää museota, vaan muuttaa se uuteen entistä parempaan paikkaan. Museon monivaiheisessa historiassa jokainen sijainti on ollut edellistä parempi, ja niin pitää nytkin tapahtua.

Jouko Niinimäki

Teksti on julkaistu Kalevan vieraskolumnina 28.12.2017

 

 

 

Last updated: 3.1.2018

Add new comment