Mitä jos olemmekin matkalla koh­ti digitaalista dystopiaa?

Vähän varttuneemmat muistavat ajan, jolloin kirjojen saatavuus tarkistettiin käymällä kirjastossa, tapaamisajat sovittiin etukäteen puhelimella ja televisio-ohjelmia katsottiin televisiosta. Nykyisin kaikki asiat hoituvat yhtä hyvin älykännykällä tai tietokoneella missä vaan.

Muutos on tapahtunut vain vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa. Informaation digitaalinen tallentaminen ja siihen liittyvät teknologiset ratkaisut ovat olleet nerokkaita ja mahdollistaneet kokonaan toisenlaisen elämäntavan.

Internetin kehittäminen on ollut yhteiskunnan demokratisoitumisen näkökulmasta merkittävä askel. Nettihän on lähes tyystin vailla hierarkioita, tai ainakin niitä on vähäisesti verrattuna virtuaalimaailman ulkopuolisiin sosiaalisiin rakenteisiin. Jokaisesta voi tulla julkaisija panemalla pystyyn omat nettisivut. Mielipiteitä voi esittää lähes estottomasti erilaisilla keskustelufoorumeilla, kommenttipalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Informaatio kulkee rajoista ja hierarkioista välittämättä, laillisesti ja laittomasti, oli sitten kyse filmeistä tai tekstimassasta.  

Digitaalisuus on tärkeää myös siksi, että sen avulla voidaan saattaa päättäjät vastuuteen ja paljastaa muuten ehkä piiloon jäävää suhmurointia. Tämä tosin vaatii ”pillinviheltäjän”, joka ikään kuin puhaltaa pelin poikki ja saattaa arkaluontoisen materiaalin päivänvaloon.

Vuonna 2010 Chelsea Manning paljasti Wikileaksin avulla systemaattisen vankien hyväksikäytön Irakissa. Pari vuotta tästä Edward Snowden toi julkisuuteen sen, että vakoiluorganisaatiot keräävät laittomasti tietoa yksityishenkilöistä. Vuonna 2016 sanomalehdistöön vuodetut Panama-paperit kertoivat karua kieltä monien poliitikoiden ja kuuluisuuksien veronkiertoyrityksistä veroparatiisien avulla.

Silmiinpistävää on datan valtava ja kasvava määrä. Kun Manning paljasti 700 000 ja Snowden 1,7 miljoonaa dokumenttia, Panama-papereiden tietovuoto oli 11,5 miljoonaa. Kynä olisi saanut sauhuta tai kopiokone laulaa vinhaan tahtiin ennen vanhaan.

Informaation kasaantuminen ja keskittyminen helposti vuodettavaan muotoon on merkittävää. Tämä saattaa vallanpitäjät haavoittuvaiseen asemaan.

Asialla on kuitenkin myös toinen, synkempi puoli.

Facebookin perustajan Mark Zuckenbergin sanotaan opiskeluaikoinaan kutsuneen vapaaehtoisesti itsestään tietoa jakaneita ”helvetin idiooteiksi”. Eikä syyttä, sillä sosiaalisen median kautta jaettu data ei ole pelkästään harmitonta ystäville tarjottua ajanvietettä.

Joskus dataa on kuvattu uudeksi öljyksi. Toisinaan kuulee todettavan, että ”jos palvelu on ilmainen, tuote olet sinä”.

Kuluvana vuonna esiin tullut Ison Datan hyväksikäyttö poliittisessa vaikuttamisessa ilmentää näitä sanontoja oivallisesti. ”Konsulttiyhtiö” Cambridge Analytica keräsi onnistuneesti jopa 87 miljoonan ihmisen tietoja Facebookista ja myi ne eteenpäin. Väitetään, että näiden tietojen pohjalta tuotettu kohdennettu mainonta vaikutti jopa ratkaisevasti USA:n presidentinvaalien ja Ison-Britannian EU-kansanäänestyksen tuloksiin. Samaa vaikuttamisstrategiaa on sanottu käytetyn myös joissakin muissa maissa.

Algoritmit ja niiden pohjalta toimivat erilaiset robotit ovat siis kohonneet merkittävään yhteiskunnalliseen asemaan. Suomessakin Yle marssitti vuoden alussa uutisia kirjoittaneen Voitto-robotin ylpeänä julkisuuteen. Robottien on kaavailtu pian kirjoittavan runoja ja kirjallisuutta, ja jotkut ovat väläytelleet automaattisen historiankirjoituksenkin mahdollisuutta. Singaporessa vaikuttavat tutkijat Andrea Nanetti ja Siew Ann Cheong puhuvat ison datan tuottamista ”automaattisista narratiiveista”.

Kirjailija Georg Orwell kirjoitti, että se ”joka hallitsee menneisyyttä…hallitsee tulevaisuutta: joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä”. Tällä hän halusi korostaa sitä, että valtaapitävillä on taipumus tulkita historiaa tavalla, joka säilyttää vallan heidän käsissään myös tulevaisuudessa.

Ehkä Orwellin lause pitäisi nyt muuttaa uuteen muotoon: ”se jolla on parhaat robotit, hallitsee menneisyyttä ja tulevaisuutta; sillä joka hallitsee nykyisyyttä, on parhaat robotit”. Erona aikaisempaan on se, että tällainen taho voi olla yhtä hyvin valtio, järjestö tai yritys.

Digitaalisuus avaa tietenkin ennen näkemättömät informaation hyödyntämismahdollisuudet positiivisessa mielessä. Mutta ellemme ole varuillamme internetin pioneerien utooppisuus saattaa vaihtua tulevaisuuden digitaaliseksi dystopiaksi.

Tai kyseessä olisi korkeintaan propagandistin unelma, kun räätälöidyt mainokset ja uutiset saadaan viattoman oloisesti ja alkuperän häivyttäen pompahtamaan vaikutettavan havaintopiiriin.

Olemme saapuneet pisteeseen, jossa digitaalisen teknologian kehittämisen lisäksi tarvitsemme myös digitaalisuuden etiikan, tai ehkä paremminkin digitaalisen yhteiskunnan etiikan, tutkimusta.

Jouni-Matti Kuukkanen

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 15.5.2018.

Last updated: 15.5.2018

Add new comment