Tolkun ihminen on tolkuton käsite

Vieläkö muistatte Tolkun ihmisen?

Ajattelin, että tämä jo yli vuoden vanha mediasensaatio olisi vaipunut unholaan, mutta se nousikin valokeilaan presidentinvaalikampanjoissa.

Tolkun ihminen on alun perin kolumnisti-kirjailija Jyri Paretskoin kehittämä ajatus maltillisesta, kiihkoilemattomasta henkilöstä, joka asettuu kiihkoilevien ääripäiden väliin maahanmuuttoa koskevassa keskustelussa. Tolkun ihmisestä tuli oikea superjulkkis sen jälkeen, kun presidentti Niinistö vauhditti julkisuutta Facebook- ja Twitter-postauksillaan.  

Olen pannut merkille, että ilmaisu `tolkun ihminen` on siirtynyt yleiskieleen merkitsemään maltillisuutta ja järkevyyttä. Tämä ei ole mikään vähäinen saavutus alueellisen lehden kolumnistille. Alkuperäistä ajatusta on epäilemättä myös väärintulkittu, eikä Paretskoi ole vastuussa tolkun ihmisen syntymän jälkeisestä elämästä. Hän kulkee nyt omia polkujaan.

On kuitenkin aika paljastaa, että tolkun ihminen on kuin se kuuluisa keisari sadussa eli vailla vaatteita, jonka kukin voi silti nähdä haluamallaan tavalla. Mutta aloitetaan tarkastelu pohtimalla, mikä tolkun ihmisessä viehättää.

Tolkun ihminen vaikuttaa osuvalta kuvaukselta suomalaisesta rauhallisesta ja kiihkottomasta mielenlaadusta. Hän on kuin kansantarinoiden viisas Matti, joka rientää hätiin sovittelemaan, kun pihalla on syntymässä kinaa ja käsirysy näyttää ilmeiseltä. 

Käsite näyttäisi sopivan hyvin myös Suomen historiaan. Kun puolalaiset ja monet muut Venäjän alusmaat nousivat kapinaan emämaata vastaan 1800-luvulla useaan otteeseen, suomalaiset pysyivät järkähtämättöminä. Luoteisnurkasta ei ollut odotettavissa ongelmia kaksipäisen kotkan valtakunnalle.

Ja määrittelihän Urho Kekkonenkin Suomen rooliksi nimenomaan lääkärin, joka korjaa muiden aiheuttamia vahinkoja. Suomi ei ollut tämän näkemyksen mukaan tuomari, jolla olisi ollut jotain moraalisesti tuomitsevaa ja periaatteellista sanottavaa. Toisin kuin vaikka Ruotsilla.

Surullisena poikkeuksena maltillisuudessa on tietysti vuosi 1918, jolloin tolkullisuutta olisi Suomessa totta tosiaan tarvittu sisällissodan molemmin puolin.

Tasaisuus ja rauhallisuus eivät ole lainkaan huonoja ominaisuuksia mielenrauhan ja ylipäätään rauhan kannalta. Jos kuitenkin analysoimme käsitettä `tolkun ihminen` hiukan tarkemmin, tulee selväksi, että pahimmillaan se on retorinen ansa, jonka avulla mikä tahansa kanta saadaan näyttämään maltilliselta ja hyväksyttävältä. Tarkoitan todellakin tätä: mikä tahansa kanta.

Strategia on retorisesti seuraavan kaltainen. Määrittele jokin näkemys yhdeksi ääripääksi ja sitä vastustava toiseksi. Tämän akselin keskeltä löytyy ”tolkun ihmisen maltillinen maailmankatsomus”. Joskus tämä kanta voi olla moraalisesti ja periaatteellisesti kestävä ja puolustettavissa, mutta se on ihan sattumanvaraista ja tilannekohtaista.

Konkretisoidaanpa asiaa. Oletetaan, että yksi ”ääripää” vastustaa kiduttamista ja toinen ”ääripää” sen hyväksyy. Mitä tolkun ihmisen asettuminen tähän väliin tarkoittaisi? Se tarkoittaisi sitä, että kiduttaminen olisi oikein joskus tai jossain muodossa. Että se on väärin muuten, paitsi, hmm, lauantaisin? Tai että ei saa kiduttaa, paitsi, öö, ”ihan vähän”? Tai jotain muuta yhtä älytöntä.

On selvää, että tällaisella strategialla menevät jyvät ja akanat sekaisin pahemman kerran. Syykin on selvä. Äärikannat valitaan mielivaltaisesti ja niin sanottu järkevä kanta määrittyy sisältövapaasti. Tässä suhteessa tolkun ihminen on tolkuton käsite.

Kysymys ei ole mistään keksityistä asetelmista. Ei tarvitse kuin muistella nuoremman Bushin valtakautta USA:ssa, jolloin hyväksyttävän rajaa kidutuksen suhteen pyrittiin systemaattisesti siirtämään. Presidentti Trumpin kanta on samoin vähintään häilyvä. Eikä turvaa hakeneita ihmisiä voi Suomestakaan lähettää hengenvaaraan rikkomatta ihmisoikeuksia. Musta ei muutu valkoiseksi niin väittämällä tässäkään tapauksessa.

Joskus binaarinen, kaksijakoinen, ajattelu on yksinkertaisesti kestävämpää. Kidutus esimerkiksi on kielletty periaatteellisista syistä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa. Näin on tehty siitä syystä, että tahallisen kivun tai kärsimyksen aiheuttaminen on ihmisoikeusloukkaus. Tämä seuraa puolestaan valistusaikaisesta filosofismoraalisesta näkemyksestä jokaiselle ihmiselle kuuluvasta absoluuttisesta arvosta ja sen loukkaamattomuudesta.

Järkevyys ei välttämättä löydy keskitielle asettumisesta. On riskialtista hivuttaa periaatteellinen keskustelu harmaalle vyöhykkeelle. Mielekkäämpi tapa on ratkaista järkevä kanta ja äärikanta periaatteellisin perustein. Periaatteista ja perusteluista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ainakin tulee selväksi, mihin näkemykset pohjautuvat.

Jouni-Matti Kuukkanen

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 20.3.2018.

Last updated: 17.4.2018

Add new comment