Suoma Kulturruhtaráju Lappi ruhtarádju ja sámit (1954–1995)

Suomen Kulttuurirahaston Lapin maakuntarahasto saamelaisten tukijana (1954–1995)

Taarna Valtonen, Ph.D. dutkidoavttir, Giellagas-instituhtta

Suomeksi

Duollet dálle dutki "gártá" guovllastallat veháš earáge materiálaid, go daid maid rievtti mielde galggašii. Okta mu liigeprošeakta gávdnui Suoma Kulturruhtaráju arkiivvas. Livččen galgan dušše dárkkistit, man várás Áillohaš lei ožžon veahkkeruđa jagis 1967, muhto go dálu beales oaččui nuvttá gáfe ja beaivige lei easka jorramin eahketbeaivvi beallái, de movttáskin dutkat man olu ja man várás Suoma Kulturruhtaráju Lappi ruhtarádju lei juolludan veahkkeruđaid sámiide gitta jagi 1995 dahjege kulturiešhálddašeami rádjái.

Lappi ruhtarádju lei álggus Davvi-Suoma ruhtaráju oassi, mii lei vuođđuduvvon jagis 1954. Dasa gulle maid Kainuu ja Davvi-Pohjanmaa ruhtarájut. Iehčanassan ruhtarádju rátkkii jagis 1968. Davvi-Suoma ruhtaráju áigodagas sámiid ja sápmelašvuođa dorjo hui uhccán: veahkkeruđat ja bálkkašumit manne dakkár láddelaččaide, geat ledje doaibman Sámis, dego girječálli A. E. Järvinenii ja "professorarovvá" Jenny Paulaharjui. Áidna gean prošeavttat laktásedje njuolga sámiide, lei proavás Tuomo Itkonen girjeprošeavttaideasetguin.

Dilli nuppástuvai dan maŋŋá go doaibmanjagi 1965–1966 "Dipl. inšenevra ja rovvá Väinö Pekkala" ja Rakennustuote Oy -nammasaš firbmá skeŋkejedje ruđaid Davvi-Lappi čuvgehusruhtaráju vuođđudeami várás. Dan ulbmilin lei doarjut erenoamážit Ohcejoga, Anára ja Eanodaga čuvgehusdoaimmaid. Dán ruhtaráju vuosttas veahkkeruđa oaččui Áillohaš, gii áiggui vuolgit Osloi jahkái 1967–1968 stuđeret "sámegielat ja sápmelaš kultuvrra". Veahkkeruđa oažžun orui lean hárvenaš dáhpáhus, danin go čálli guovttos Máhtte ja Issá (árvalusa mielde Áillohačča skihpárat Matti Morottaja ja Iisko Sara) árvaleigga Sabmelaš-bláđis (Nr. 1–2/1967, s. 4–5), ahte dáiddii dán háve duihmmes sápmelaš lihkostuvvatge fillet láttehearráid.

Sámiide laktáseaddji, láddelaš dutkiid prošeavttaid doarjugohte jagi 1969 rájes mearkkašahtti eanet go ovdal. Dasa sáhttá leat sivvan dat, ahte Anára Sámiid Kristtalaš Nuoraidskuvlla rektor Eljas Kytömäki ja ng. sámiid ustibat báŋkohoavda Veli Arrela ja eananhearrá Martti Miettunen ledje ruhtaráju hálddahusorgánas. Čuovvovaš sápmelaš gii oaččui veahkkeruđa lei "dáktebargoalmmái" Ilmari Laiti jagis 1971. Juohke jagi dán rájes gitta jahkái 1979 uhcimustá okta sápmelaš oaččui veahkkeruđa dahje bálkkašumi. Dása soaitá sivvan dat, ahte jagiid 1972–1990 ruhtaráju hálddahusorgánas lei álo okta sápmelaš miellahttu. Miellahtuin lei duođalaš váldi veahkkeruđaid juolludeami ja dieđiheami ektui. Das duođašta dat, ahte Pekka Aikio áigodagas 1975–1983 boazodutkan oaččui čielgasit eanet ruđa go ovdal.

Orru leamen nu, ahte sámit eai goit nu dávjá ohcan ruđa, danin go juo jagis 1977 čielgasit sámiide oaivvilduvvon Davvi-Lappi čuvgehusruhtarádju nuppástuvai Irja ja Väinö Pekkala ruhtarádjun, mas juolludedje ruđaid máŋggalágan ulbmiliidda eaige báikegottiid šat meroštallan nu čavgadit go ovdal. Orru maid leamen nu ahte diehtu ii johtán oalle bures, danin go eanas veahkkeruđaid juhke aktiivvalaš searveolbmuide dahje sámeservviide. Jagi 1971 rájes nuortalaš kultuvrra ja dutkamiid dorjo olu, man duohkin sáhttá leat dat, ahte Sámi Čuvgehussearvi soaitá dieđihan ohcanvejolašvuođas. Orru ahte "dábálaš" sámit eai máhttán dahje diehtán ohcat veahkkeruđaid ruhtarájus ovdal 1980-logu. 1980-logu álgojagiid dilli namalassii čielgasit nuppástuvai, ja veahkkeruđaid oažžugohte maiddái earálágan olbmot go ovdal. Gáldokritihkalaš váigatvuohta dáin suokkardallamiin lea goit dat, ahte mis eai leat dieđut ohcciin, muhto dušše dain, geat ožžo ruđa.

Makkár jurddabohtosat de šadde? Ain juo dat lea čielggas, ahte vuosttas logijagi áigge Davvi-Suoma ruhtarádju lei namalassii suopmelaš. 1970-logus Lappi ruhtarájus goit moarránedje fuobmát sámiid politihkalaš ja kultuvrralaš renesánssa. Doaladumit dan ektui ledje čielgasit positiivvalaččat, danin go sii dorjo veahkkeruđaiguin máŋggaid sámeservviid doaimmaid ja sámedáhpáhusaid organiserema, muhto maiddái etnográfalaš dutkamiid ja sámegielat dahje sámegillii guoski almmustahttinbargguid.

1980-logu álggus gitta jahkái 1995 veahkkeruđa geavahanulbmilat šadde vel máŋggabealálaččabun go ovdal. Dalle doarjugohte maiddái sámedáiddáriid, stuđerema, oahpásmuvvanmátkkiid ja erenoamážit sámemusihka ja duodjeárbbi dokumenterema. Ii leat áibbas čielggas, manne sámi ohccit šadde eanet ja fáttát šadde nu máŋggaláganin. Sivvan sáhttet leat ruhtaráju dahje sámeservviid aktiivvalut dieđiheapmi dahje nuppástusat ohcciid dieđuin ja ruđaid ohcandáidduin. Erenoamáš lea, ahte vuosttas anáraškultuvrii laktáseaddji veahkkeruhta juolluduvvui easka jagis 1989.

Muhto mobat geavai Áillohažžii ja su veahkkeruhtii? Na dan birra sáhttibehtet lohkat mu ja Leena Valkeapää doaimmahan artihkalčoakkáldagas Minä soin – Mun čuojan. Näkökulmia Nils-Aslak Valkeapään elämäntyöhön, mii almmustuvvá dán jagi.

***********************************************************************

Suomen Kulttuurirahaston Lapin maakuntarahasto saamelaisten tukijana (1954–1995)

Taarna Valtonen, FT, tutkijatohtori, Giellagas-instituutti

Tutkija hairahtuu aika ajoin varsinaisten töidensä sijaan tutkimuksen sivupoluille. Eräs viimeaikaisista sivupoluistani löytyi Suomen Kulttuurirahaston arkistosta. Olin oikeasti tarkistamassa, mitä tarkoitusta varten Nils-Aslak Valkeapäälle oli myönnetty apuraha vuonna 1967, mutta kun kahvia piisasi talon puolesta ja koko iltapäivä oli vapaana, päädyin kartoittamaan Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahaston saamelaisille myöntämiä apurahoja aina vuoteen 1995 eli kulttuuri-itsehallinnon alkuun asti.

Lapin rahasto oli aluksi osa vuonna 1954 perustettua Pohjois-Suomen rahastoa, johon kuuluivat myös nykyiset Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rahastot. Itsenäinen rahasto siitä tuli vuonna 1968. Pohjois-Suomen rahaston aikana saamelaisten ja saamelaisuuden tukeminen oli erittäin vähäistä: apurahoja ja tunnustuspalkintoja saivat lähinnä Lapissa toimineet suomalaiset, kuten kirjailija A. E. Järvinen ja "professorinrouva" Jenny Paulaharju. Suoraan saamelaisiin liittyivät ainoastaan rovasti Tuomo Itkosen kirjahankkeet.

Uutta käännettä ennusti kuitenkin toimintavuonna 1965–1966 perustettu "Dipl. insinööri ja rouva Väinö Pekkalan" ja Rakennustuote Oy:n lahjoitusvaroin perustettu Pohjois-Lapin sivistysrahasto, jonka päämääränä oli tukea ensisijaisesti Utsjoen, Inarin ja Enontekiön sivistyksellistä työtä. Tämän rahaston ensimmäinen apurahansaaja oli vuonna 1967 Nils-Aslak Valkeapää, jonka tarkoituksena oli "saamenkielisen ja saamelaisen kulttuurin opiskelu Oslossa 1967–1968". Apurahan poikkeuksellisuutta kuvastaa se, että parivaljakko Máhtte ja Issá (arvatenkin Áilun kaverit Matti Morottaja ja Iisko Sara) katsoi asiakseen irvailla Sabmelaš-lehdessä (Nr. 1–2/1967, s. 4–5), että kerrankin taisi tyhmä saamelainen onnistua huiputtamaan lantalaisherroja.

Saamelaisiin liittyvien, mutta suomalaisten tekemien tutkimusten tukeminen lisääntyi 1969 alkaen merkittävästi, mihin saattoi vaikuttaa Saamelaisten Kristillisen Kansanopiston rehtorin Eljas Kytömäen sekä saamelaismyönteisinä tunnettujen pankinjohtaja Veli Arrelan ja maaherra Martti Miettusen jäsenyys rahaston hoitokunnassa. Seuraava apurahan saanut saamelainen oli "luutyömies" Ilmari Laiti vuonna 1971. Tästä vuoteen 1979 oli apurahan tai tunnustuspalkinnon saajana aina vähintään yksi saamelainen. Tähän lienee syynä se, että vuodesta 1972 aina vuoteen 1990 rahaston hoitokunnassa oli saamelainen jäsen. Sitä että hoitokunnan jäsenillä todella oli valtaa apurahapäätöksiin ja että he toimivat rahaston tiedottamiskanavina kuvastaa hyvin se, että Pekka Aikion kaudella 1975–1983 porotutkimuksen tukeminen lisääntyi selvästi.

Toisaalta saamelaisten hakemuksia ei vaikuta tulleen kovin paljoa, koska jo vuonna 1977 selvästi saamelaisille suunnattu Pohjois-Lapin sivistysrahasto vaihtoi nimensä Irja ja Väinö Pekkalan rahastoksi, joka alkoi myöntää apurahoja aikaisempaa laajemmin määriteltyyn toimintaan. Heikkoon tiedottamiseen tuntuisi viittaavan se, että useimmat apurahansaajat olivat aktiivisia yhdistystoimijoita tai saamelaisyhdistyksiä. Erityisesti kolttasaamelaisiin liittyvien apurahojen suuri määrä (vuodesta 1971-) voisi viitata Lapin Sivistysseuran rooliin tiedonvälittäjänä. Apurahansaajien perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että tavalliset saamelaiset eivät ennen 1980-lukua osanneet hakea rahastolta apurahoja tai tienneet niistä. 1980-luvun alun jälkeen tilanne kuitenkin selvästi muuttuu ja apurahan saajien profiili monipuolistuu. Lähdekriittisenä ongelmana näissä päätelmissä on tietenkin se, ettei käytettävissä ole tietoa hakijoista, vaan ainoastaan apurahan saajista.

Mitä edellä kerrotusta sitten voi päätellä? Ainakin sen, että ensimmäisen vuosikymmenensä aikana Pohjois-Suomen rahasto oli painokkaan suomalainen. 1970-luvun alussa Lapin rahastossa herättiin huomaamaan saamelaisten poliittinen ja kulttuurinen renessanssi. Siihen suhtauduttiin ilmeisen positiivisesti, koska apurahoilla tuettiin useiden saamelaisyhdistysten toimintaa ja saamelaistapahtumien järjestämistä, mutta myös saamelaiskulttuurin kansatieteellistä tutkimusta sekä saamenkielistä tai saamen kieleen liittyvää julkaisutoimintaa.

1980-luvun alusta vuoteen 1995 apurahojen saajien ja käyttötarkoitusten kirjo laajenee entisestään, kun mukaan tulevat saamelaistaiteilijoiden tukeminen, opinto- ja matka-avustukset sekä erityisesti saamelaisen musiikki- ja käsityöperinteen tallentaminen. On epäselvää oliko hakijapohjan laajenemisen syynä rahaston tai saamelaisen järjestökentän parantunut tiedottaminen vai muutos hakijoiden tiedonhankinta- tai hakemiskyvyissä. Erikoista on, että ensimmäinen inarinsaamelaisuuteen liittyvä apuraha myönnettiin vasta vuonna 1989.

Vaan kuinka kävi Nils-Aslak Valkeapään apurahan kanssa? Se on jo toinen tarina se, ja siitä voitte lukea minun ja Leena Valkeapään toimittamasta, tänä vuonna ilmestyvästä artikkelikokoelmasta Minä soin – Mun čuojan. Näkökulmia Nils-Aslak Valkeapään elämäntyöhön.

 

Last updated: 18.4.2017

Add new comment