Fax (08) 553 1584 etunimi.sukunimi@oulu.fi

Oulun yliopiston kasvitieteellinen puutarha
Biologian laitos
PL 3000, 90014 OULUN YLIOPISTO

Oulun yliopisto
OULUN YLIOPISTON KASVITIETEELLINEN PUUTARHA JA KASVIMUSEO

Kasveja tropiikista Lapin tuntureille

 

Kokoelmahuoneet

Kolmessa kokoelmakasvihuoneessa on n. 1500 eri lajia lämpimien ilmastoalueiden kasveja, jotka eivät menesty avomaalla. Kasvimaantieteellisten ja kasvisystematiikan esimerkkikasvien lisäksi nähtävänä on hyöty- ja koristekasveja.

Suurin osa kasveista on kasvatettu siemenistä, jotka on hankittu kasvitieteellisten puutarhojen siemenvaihdon kautta.

Julia ssa on kokoelma Välimeren ilmaston ja lauhkean vyöhykkeen kasveja sitruspuineen ja setreineen sekä sukkulentti- eli mehikasviosasto kaktuksineen ja "elävine kivineen" (Lithops -lajit). Korkeutta tällä pyramidilla on 14 m.

 

Romeo on 16 m korkea ja sieltä löytyy tropiikin ja subtropiikin kasveja, mm. banaani, kaakao, kahvi, tee, erilaisia orkideoita, gardenia ja kamelia. Vesialtaassa on mm. riisi ja papyruskaisla.


Kasvihuoneiden aulassa on saniaishuone, jonka keskiosassa on saniaispuiden edustajana Dicksonia -laji Uudesta Seelannista. Aulan Terraariossa on hyönteissyöjäkasveja, orkideoita ja mehikasveja. Vitriineissä on erilaisia näyttelyitä.

Ulkopuutarha

Ulkopuutarhassa on kasvamassa n. 4000 lajia. Puutarhan ulkoalueet on jaettu erilaisiin osastoihin

Systemaattisessa osastossa (1)kasvit on sijoitettu kasviryhmien välisiä sukulaisuussuhteita ja kehityslinjoja osoittavaan järjestykseen.

Hyötykasviosastossa(2) kasvit on ryhmitelty käyttötarkoituksen mukaan mm. vilja-, vihannes-, mauste-, väriaine- ja rehukasveihin.

Lääkekasviosastossa(2) esitellään systemaattisessa järjestyksessä lääkkeeksi käytettäviä kasveja.

Kotimaisten kasvien osastossa(3) pyritään kasvattamaan mahdollisen täydellinen kokoelma Suomen luonnonvaraisia putkilokasveja. Niille on rakennettu erilaisia kasvupaikkoja, esim. niittyjä ja rantoja.

Tunturi- ja vuoristokasvien osastoissa(4-7) kasvatetaan eri maanosien vuoristojen ja pohjoisten alueiden lajeja. Sieltä on löydettävissä kotimaisten tunturikasvien lisäksi keskieurooppalaisia aasialaisia ja amerikkalaisia vuoristokasveja.

Koristekasviosastossa(8) esitellään useita satoja kotipihoille soveltuvia koristekasveja yksivuotisista ruohoista pensaisiin ja puihin. Yksivuotisia ryhmäkasveja ja ns. kesäkukkia on myös rakennusten ympärillä, samoin puuvartisia koristekasveja.

Arboretumiin (arbor=puu) eli puuvartisten kasvien osastoon(9) on koottu kasvimaantieteellisin perustein ryhmiteltynä puita ja pensaita.

Tutkimuskentillä on tutkijoiden koekasvatuksia, mm. laaja valikoima mustikoita ja puolukoita eri puolilta lajien esiintymisalueita. Tutkimuskentät ja taimisto eivät ole yleisölle avoinna.

Tutkimuskasvihuoneet

Kokoelmakasvihuoneiden takana on tutkimus- ja kasvatuskasvihuoneita yhteensä n. 300 m2. Näissä tiloissa tehdään tutkimus- ja koekasvatuksia sekä lisätään puutarhalla tarvittavaa kasvimateriaalia.

Solukkolisäyslaboratorio

Puutarhalla on oma solukkolisäyslaboratorio jossa voidaan lisätä kasveja laboratoriolosuhteissa kasvin eri osista monistamalla. Tunnetuin tuote joka on lähtenyt maailmalle täältä on punakoivu Betula pubescens f. rubra. Se löytyi Ylikiimingistä 70-luvun lopulta ja on nyt kaikkien saatavilla oleva erikoisuus.