Oulun yliopisto - EtusivulleUniversity of Oulu in English

Ajankohtaista
Opiskelijoille
Henkilökunnalle
Vierailijoille
For Foreign Students
Kartat
Sivuopas
Palaute
Linkit
Haku
EsittelyOpetus & TutkimusPalvelutHallintoYhteystiedot
PainoalatKirjasto
[etusivu] > [esittely] >___[vierailijoille] >

Yleistietoa Oulun yliopistosta

 

Pohjoinen tiedonväylä

Oulun yliopisto on poikkeuksellisen laaja-alainen ja kuuluu maamme kärkiyliopistoihin. Yliopisto vaikuttaa voimakkaasti ympäröivän alueen elinkeinoelämään ja kulttuuriin.
Oulun yliopisto on valtakunnallisesti tunnustettu opetuksen huippuyliopisto. Kuusi tiedekuntaa ja kahdeksan koulutusalaa mahdollistavat tutkinnon suorittamisen 45 koulutusohjelmassa. Kaikilla aloilla voidaan suorittaa jatkotutkintona lisensiaatin- ja tohtorintutkinto.

Vuonna 1958 perustettu Oulun yliopisto on pohjoisen Suomen yliopisto. Opiskelijoista 3/4 on kotoisin Oulun ja Lapin lääneistä ja valmistuttuaan 2/3 sijoittuu työhön samalle alueelle.

Oulun yliopiston rooli alueensa kehittäjänä on edelleen voimistumassa. Sen vaikutusalueella asuu noin 800 000 asukasta. Maantieteellisesti alue käsittää yli puolet Suomen pinta-alasta. Alueen hyvinvointiin tähtäävää koulutusta ja tutkimusta toteutetaan useilla paikkakunnilla.

Tutkimusta tehdään kaikissa yliopiston laitoksissa, osastoissa ja laboratorioissa. Lisäksi yliopistossa toimii tiedekuntien välisiä erikoisalojen tutkimusyksiköitä. Korkeatasoiseen tutkimustyöhön kuuluvat pitkäjänteinen perustutkimus ja siihen pohjautuva soveltava tutkimus ja kehitystyö.

Yhteistyö maan teollisuuden ja elinkeinoelämän kanssa ja kansainväliset yhteydet ovat tärkeä osa opetusta ja tutkimusta. Oulun yliopisto on merkittävä suomalainen toimija useissa kansainvälisissä tutkimusohjelmissa. Se tarjoaa mahdollisuuden kansainväliseen opiskeluun kaikilla mantereilla suurten vaihto-ohjelmien ja yliopistojen välisten sopimusten kautta.

Sijainti

Oulun yliopistolla on kolme kampusta.

  • Päätoimipaikka on Linnanmaa, joka sijaitsee noin viisi kilometriä Oulun keskustasta pohjoiseen.
  • Toisen kampuksen Oulussa muodostaa lääketieteellinen tiedekunta Oulun yliopistollisen sairaalan yhteydessä.
  • Kolmas kampus toimii Kajaanissa.

Yliopiston vaikutusalue käsittää puoli Suomea. Pienempiä toimipisteitä on Sodankylässä, Kuusamossa, Kemissä, Raahessa ja Nivalassa.

Pääkampusrakennus Linnanmaa on suuri kokonaisuus, jonka kaikki osat ovat yhteydessä toisiinsa. Koko rakennuksen läpi etelä-pohjoissuunnassa kulkee sisäkatu, Väylä. Sen varrelle sijoittuvat teknillisen tiedekunnan osastot (paitsi arkkitehtuurin), luonnontieteellisen, humanistisen, kasvatustieteiden ja taloustieteiden tiedekuntien laitokset. Väylän varrella ovat myös suurimmat luentosalit, ravintolat, pankkiautomaatit ja muut palvelut.

Linnanmaalla on asuntoja useille tuhansille opiskelijoille, kappeli ja liikuntahalli.

Oulun yliopiston historiaa

Tiedekuntien esittelyt

Oulun yliopiston vuosikertomukset


Rehtorin tervehdys
Tietoa yliopistosta
Yliopiston historiaa
Yliopisto numeroin
Kartat ja valokuvia

[Aularavintola]

Aularavintolassa ruoka maistuu. Tarkista yliopiston ravintoloiden ruokalistat

Opiskelukaupunkisi

Oulu on merkittävä yliopistokaupunki, jossa yhdistyy kansainvälisyys ja monialainen tietotaito.

Opiskelukaupunkina Oulu tarjoaa monia mahdollisuuksia niin kulttuurin kuin urheiluharrastustenkin saralla. Ja yli 15 000 yliopisto-opiskelijaa takaa sen, että erilaiset järjestöt ja harrastekerhot pysyvät vireinä.

   Sivun alkuun