Studia Ethica I - Yliopisto-opiskelun pelisäännöt?

Ohjelma

12.15 - 12.25 Avaus, rehtori Lauri Lajunen

15.40 - 16.00 Päätös, vararehtori Irma Sorvali, etiikka-työryhmän puheenjohtaja

************************

Vanhala, M. - Lapinlampi, T. 1999. Yliopistoarjen etiikkaa. Aktuumi. Sanomia Oulun yliopistosta 5.

Studia Ethica I

Yliopiston etiikka-työryhmä on kohdannut yllättäviäkin viestejä opiskelijoiden ja opettajien vuorovaikutuksen ongelmista. Lievimmillään kyse on ollut häiritsevästä luentokäyttäytymisestä ja äärimmillään on esiintynyt harjoitustöiden kopiointia, jopa suoranaista uhkailua ja valehteluakin. Jokainen varmasti tietää, ettei tällainen käyttäytyminen sovi yliopistoon. Miksi sitä kuitenkin esiintyy? Mitä sen taustalla on? Missä kulkee hyväksyttävän ja kielletyn toiminnan raja yliopistossa? Voidaanko epäkohtiin puuttua?

Tiedeyhteisön kannustava ja avoin ilmapiiri edistää hyvään tulokseen pääsemistä. Työntekijöiden - niin opettajien kuin opiskelijoidenkin - työpaineet ovat lisääntyneet. Kilpailun, kiireen ja paineen keskellä tulee helposti ongelmia ihmisten kesken. Niinkin yksinkertaiset asiat kuin hyvät käytöstavat voivat tällöin unohtua.

Etiikka-työryhmä, opetuksen kehittämisyksikkö, ylioppilaskunta ja ylioppilasteatterin YT-klubi järjestivät ensimmäisen Studia Ethica -tilaisuuden, jossa pohdittiin yliopisto-opiskelun pelisääntöjä 30.9.1999. Tilaisuus suunniteltiin osallistujia aktivoivaksi ja siellä keskusteltiin tutuista yliopistoarjen tilanteista kuten ihmisten kohtaamisesta, yliopiston ja koulun eroista sekä luennoista ja tenteistä. Tilaisuuteen osallistui ilahduttavan paljon opettajia ja opiskelijoita eri tieteenaloilta - parhaimmillaan noin 250 henkeä. Se osoittanee, että eettiselle keskustelulle on tarvetta ja kiinnostusta.

Vapaudesta vastuuseen, kriittisyyteen ja uuteen tietoon

Akateemisesta vapaudesta ja pakollisuudesta keskusteltiin paljon. Opiskelijoille akateeminen vapaus näyttäytyy selkeimmin mahdollisuutena suunnitella oma aikataulu. Tiukasti rajattu opetussuunnitelma ja valmis suorittamisjärjestys ehkäisevät sitä. Koulun jälkeen opiskelijoista tuntuu vaikealta uskoa, ettei yliopistossa mikään ole pakollista.

Keskustelussa korostettiin, että on ainakin kahdenlaisia oppijoita: itseohjautuvia ja ulkoaohjautuvia. Itseohjautuvat selviytyvät helpommin yliopisto-opiskelussa. Ulkopuolisia "peppuun potkijoita" kaivataan, sillä opiskelijat tarvitsevat tukea ja opastusta - toiset enemmän, toiset vähemmän.

Oppimisen kannalta yliopistossa olisi päästävä eroon "papukaija" -menetelmästä, jossa opettajan esittämät asiat siirtyvät opiskelijan muistiinpanoihin ja sieltä edelleen tenttipapereihin ilman asian pohtimista ja ymmärtämistä. Tilaisuudessa oltiinkin yksimielisiä siitä, että jokainen vastaa itse omasta oppimisestaan. Opettaja ei voi tehdä oppimistekoja opiskelijan puolesta. Tiedon yksisuuntaisen jakamisen sijaan opettajan tulisikin kannustaa opiskelijoita hankkimaan uutta tietoa ja kehittämään omaa näkemystään asioista. Yliopisto-opiskelussa opettaja ei voi antaa valmiita vastauksia opiskelijoille. Tieto muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Opettaja pystyy kertomaan vain tämän hetkisen tietämyksensä asiasta, ei lopullista totuutta. Opetuksen toteuttamista ja yhteiseen tavoitteeseen pääsemistä auttaa yhteisten pelisääntöjen sopiminen. Mikä on opiskelijan rooli ja vastuu kurssin onnistumisessa? Entä opettajan?

Tiedeyhteisön yksi tunnusmerkki on kriittiseen ajatteluun kasvattaminen ja uuden tiedon tuottaminen. Moni opettaja viestitti opiskelijoille, ettei koskaan tule uskoa kaikkea, mitä yliopistossa opetetaan, puhutaan tai luetaan. Tänä päivänä koulussakin opetetaan kriittisyyteen, mutta yliopistossa opetetaan myös uuden tiedon tuottamiseen tarvittavia taitoja ja pyritään tuottamaan uskottavaa tietoa ja jotain omaa, originaalia.

Kohtaamisen inhimillisyys

Yliopistoon liitettiin yksimielisesti inhimillisyyden ja kasvotusten tapahtuvan vuorovaikutuksen tärkeys. Tulostavoitteiden paineessa ihminen katoaa helposti taka-alalle. Vuorovaikutteisuudesta puhuttaessa sanallinen vuorovaikutus nousi ensimmäisenä esille. Myös sanaton vuorovaikutus on merkityksellistä, sillä hiljaisuus on kaiken ajattelun lähtökohta. Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Hiljaisuuskin voi puhua.

Tärkeintä toisen ihmisen kohtaamisessa on, että ihminen on tilanteessa kokonaisena läsnä. Pienet asiat kuten silmiin katsominen ja tervehtiminen ovat tärkeitä. Sanattomalla viestinnällä viestii tiedostamattaankin omia arvoja ja asenteita. Niitä on vaikea peittää. Jos opettaja ei tervehdi luennon aluksi, sipsit rapisevat, kännykät soivat tai jätkänsakkia pelataan, tilaisuus kohtaamiselle heikkenee tai katoaa kokonaan. Häirityllä luennolla esiintyy välinpitämättömyyttä ja sillä on jokin muu arvo kuin luennon alkuperäinen oppimista ja tiedon yhdessä rakentelua tukeva arvo.

Luentojen vuorovaikutteisuudesta keskusteltaessa tuli esille, että kysymysten esittäminen luennolla aiheuttaa helposti vaivaantuneen ilmapiirin. Kuitenkin myös opiskelijoiden oma-aloitteinen kysymysten esittäminen on vähäistä. Luennolla ei ehkä ole tilaa kysymysten esittämiselle. Opiskelija voi myös kokea leimautuvansa tyhmäksi, jos kysyy jotain. Opettaja taas voi pelätä, ettei osaa vastata kysymyksiin ja näin haluaakin pitää tietyn etäisyyden opiskelijoihin. Opettaja voi unohtaa, että hänkin on oppija. Opettaja voi luulla myös, että opiskelijoiden alkaessa tosissaan kysymään, aika kuluisi kysymyksiin vastaamiseen. Kuitenkin tiedetään, ettei opiskelija opi suoraviivaisesti kaikkea, mitä opetetaan.

Tulospaineiden kasvaessa yliopistossa on suurennettu ryhmäkokoja. Tämä tuli keskustelussa useaan kertaan esille ja se aiheutti pelkoa yksilön hukkumisesta massaan. Mitä suurempi ryhmä, sitä vaikeammaksi kohtaaminen muodostuu. Myös opettajan rooli kasvaa ja työ vaikeutuu ryhmien kasvaessa. Pahimmillaan kohtaamattomuus aiheuttaa vieraantumista. Opiskelijoista ja opettajista tulee suorittajia - opettamisesta ja opiskelusta katoaa ilo.

Oppimis- vai suorittamiskäytänteitä?

Joissakin laitoksissa harjoitustöiden kopioiminen on hyväksyttävää toimintaa niin opettajien kuin opiskelijoidenkin mielestä. Toisissa laitoksissa se taas on ankarasti kiellettyä. Jos harjoitustyön tekeminen tähtää pelkkään suorittamiseen, on kopioiminen järkevin tapa toimia ja sitä pidetään hyväksyttävänä. Suorituskeskeisyys houkuttelee jopa harjoitustöiden ostamiseen. Yliopisto-opiskelun tavoitteena on kuitenkin oppiminen ja oman osaamisen lisääminen ja näin ajateltuna kopioiminen ei ole mielekästä, eikä edes sallittua. Onko ongelman taustalla jotain muutakin? Ovatko opetussuunnitelmat ylikuormittuneita ja ajan tasalla?

Yksi keskustelua vilkastuttanut asia oli vanhojen tenttikysymysten kierrättäminen vuodesta toiseen. Tällöin opiskelijalle riittää, jos hän opettelee vastaukset näihin kysymyksiin. Tämä ohjaa myös suorittamiskeskeisyyteen oppimisen sijaan.

Matkaeväitä toimintaan ja jatkoa Studia Ethicalle

Ihmisten välisessä kanssakäymisessä ilmenee väistämättä ongelmia. Oulun yliopistossa asiat sujuvat yleensä kohtuullisen hyvin ja siitä oltiinkin iloisia. Monesti riitatilanteet johtuvat väärinkäsityksistä ja siitä, ettei toiselle ihmiselle osata tai uskalleta puhua. Keskustelussa tuli myös esille, että on helppo puhua toisten kehittymistarpeesta ja arvostella toisten tekemää työtä. Paljon vaikeampaa on pohtia omaa kehittymistä ja toimia itse arvostamallaan tavalla. Tilaisuudessa esille tulleet ongelmat ovat sellaisia, mihin voidaan vaikuttaa tiedostamalla ja kiinnittämällä huomiota omaan toimintaan.

Todellisuus on usein karumpaa kuin iltapäivän aikana käyty keskustelu ja siellä esitetyt esimerkit. Pelkkiä väärinymmärryksiä vakavampiin asioihin tulisi puuttua ajoissa. Ongelmat olisi uskallettava ottaa reilusti esille. Se on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, koska ongelmallisiksi koetuista asioista ei ole totuttu keskustelemaan. Onko avoimeen ja vapaaseen keskustellun mahdotonta edes päästä loukkaamatta ketään? Onko se riski otettava, jos haluaa asioiden menevän eteenpäin? Onko ilmapiiri tarpeeksi luottamuksellinen arkojen asioiden esille ottamiseksi?

Keskustelun kuluessa tuli selvästi esille, että opiskelijoiden ja opettajien näkemykset ja arvostukset vaihtelevat. Mikä on opiskelijoiden mielestä hyvää ja arvokasta, ei ole sitä välttämättä opettajien mielestä ja päinvastoin. Molemmat katsovat asioita omasta näkökulmastaan ja toisten asemaan on vaikea eläytyä. Yhteiseen dialogiin on hankala päästä, jos toista ei nähdä samanarvoisena.

Eettinen keskustelu koskee kaikkia yliopistoyhteisön jäseniä. Jokaisen on hyödyllistä pysähtyä miettimään omaa toimintaansa. On hyvä saada kommentteja ja palautetta omasta työstään, sillä pienet asiat voivat olla juuri niitä merkityksellisimpiä. Arjen keskellä unohtuu liian helposti toisten työn kunnioittaminen ja arvostaminen. Ihmisiä ei hyväksytä sellaisina kuin he ovat vaan heiltä odotetaan päivä päivältä enemmän ja parempaa.

Ensimmäisessä Studia Ethica -tilaisuudessa etsittiin yhteistä keskustelumaaperää. Keskustelu jäi suuressa ryhmässä yleiselle tasolle. Myönteistä oli, että ihmiset keskustelivat innokkaasti koko ajan. Palautteessa kaivattiin pienempiä tilaisuuksia suurien tapahtumien rinnalle, jotta eettisten kysymysten pinnan allekin päästäisiin kurkistamaan. Studia Ethica I:n myönteisen vastaanoton rohkaisemana järjestetään Studia Ethica II tutkimuksen etiikasta keväällä 2000.