Ahistaako arki, ope?

Tässä vaiheessa alkavaa lukuvuotta yliopiston opet ovat jo kömpineet takaisin betonibunkkerin värikkäille käytäville vietettyään piiitkän ja rentouttavan kesäloman. Unohtuneet salasanat on kaiveltu muistin syövereistä, ja reitti ruokaloihin alkaa pikkuhiljaa palautua mieleen.

Vaan kohta se vasta kauhistus alkaa! Hölmistyneen näköiset fuksiparat valtaavat poukkoillen käytävät ja kyllästyneen näköiset vanhemmat opiskelijat avaavat silmiään ja venyttelevät raajojaan käytävien sohvilla.

Open pitäisi singahdella yhtäkkiä edustavana ja sosiaalisena satojen ihmisten kansoittamiin infotilaisuuksiin. Olenko muistanut kammata hiukseni? Muistanko varmasti sanoa kaiken tarvittavan tarpeeksi ymmärrettävästi? Kulkeeko edes ääni?

Ja auta armias, kun kurssit alkavat. Yhdessä ryhmässä on liian vähän opiskelijoita, kun toiseen eivät mahdu kaikki halukkaat. ”Ope mun on päästävä tähän ryhmään. Olen jo 12. vuoden opiskelija, ja nyt on pakko valmistua!” ”Ope mihin ryhmään mun pitikään mennä? Haluaisin juuri siihen, jossa mun paras kaverikin on!”

Opiskelijoita jännittää. Opea se vasta jännittääkin! Ovatko opiskelijat kivoja? Toimiiko ryhmädynamiikka? Optima-työtilatkin ovat vielä ihan keskeneräisiä!!!

Ei hätää, sanon minä. Itse olen ratkaissut asian hyppäämällä arkeen joka syksy pehmeällä sivuluisulla. Aloitan opettamisen jo elokuun alkupuolella kesäyliopistossa, ja kas kummaa: syyskuussa muiden ryhmien opetuksen alkaessa ei jännitä enää yhtään, vaan arki on jo suloisen sujuvaa.

Toisella opetusviikolla ope ei muista koskaan lomalla olleensakaan. Eikä se ole huono asia. Työhän on se syy, miksi joka aamu betonibunkkeriin raahaudumme, ja työssä ennen kaikkea opettaminen. Opettamisen taas tekevät mielekkääksi ne ihanat, aluksi pöllämystyneet mutta lopulta niin innokkaat opiskelijat.

Kyllä se siitä, ope! Arki on mahtavaa!

 

Outi Mikkola (suomen kielen ja viestinnän lehtori, Täydentävien opintojen keskus)

Last updated: 29.8.2017