Webmaster

etunimi.sukunimi(at)oulu.fi
PL 3000
90014 Oulun yliopisto

Oulun yliopisto
OULUN YLIOPISTON KASVITIETEELLINEN PUUTARHA JA KASVIMUSEO

Kasvimuseon tehtävät

Kasvimuseo on biologian laitoksen tukiyksikkö, jonka perustehtävinä on ylläpitää ja kartuttaa yliopiston tieteellisiä kasvi- ja sienikokoelmia sekä opintokokoelmia. Tieteelliset kokoelmat käsittävät noin 0.5 miljoonaa näytettä, joita lainataan tutkijoiden käyttöön eri puolille maailmaa.

Kokoelmat sekä rekisterit ja arkistot palvelevat myös yhteiskunnan tietotarpeita, kuten kaavoitus, luonnonsuojelu ja ympäristön tilan seuranta.

Tutkimus keskittyy pääasiassai Pohjois-Suomen lajistoon, ja kasvimuseo on mukana valtakunnallisessa peruskartoituksissa. Toimenkuvassa on painottunut uhanalaisten lajien tilan selvittäminen.

Kasvimuseo vastaa osaltaan myös laitoksen opetuksesta (mm. taksonomia ja systematiikka) sekä alansa neuvonta- ja valistustoiminnasta.

Kasvimuseo on erikoistunut erityisesti pohjoisten alueiden kasvi- ja sienilajiston tutkimukseen ja kartuttaa kokoelmiaan näiltä alueilta peräisin olevilla näytteillä. Kasvimuseo ottaa vastaan myös lahjoituksina kasvi- ja sieninäytteitä. Lahjoitetuissa näytteissä tulisi olla riittävät löytöpaikkatiedot.

Kasvimuseon tieteelliset kokoelmat ovat tutkijoiden käytettävissä virka-aikana. Näytteitä voidaan hyödyntää mm. ympäristön tilan tutkimuksessa ja seurannassa sekä molekyylimarkkereihin perustuvissa selvityksissä. Kokoelmanäytteitä myös lainataan tutkimustarkoituksiin.



Kasvimuseon uudisrakennus