Tietopisto
      Etusivulle | Uutiset | Tiedotteet | Tapahtumat | Blogit | Pääkirjoitukset | Artikkelit | Töissä | Kasvotusten | oulu.fi

Numero 6/2010 >pääkirjoitus

Pääkirjoitus 28.9.2010

 

Nuorelle tohtorille

Anna-Maria RaudaskoskiKuva

Leila Risteli.

Parhaimmat onnitteluni – olet päässyt tärkeään päämäärään, kun olet saanut valmiiksi tohtorin tutkintosi! Yliopistosi on saavutuksestasi yhtä iloinen kuin sinä itsekin, sillä se on luvannut ministeriölle ”tuottaa” vuosittain tietyn määrän näitä tutkintoja ja kysymys on tietysti rahasta.

Jo ennen kuin onnittelukukkasi kuihtuvat, on kuitenkin arki edessä ja sinun kannattaa uhrata pari ajatusta tulevaisuudellesi. Tohtorintutkinto on tieteen kisällinäyte. Aiotko ottaa tutkimustyön elämäntehtäväksesi? Siinä tapauksessa tähänastinen työsi on vasta alkua. Voidaksesi jonakin päivänä johtaa omaa ryhmääsi tekemään sellaista tutkimusta, jolla on omintakeinen, mutta myös muita tutkijoita riittävästi kiinnostava tieteellinen profiili, tarvitset muutakin kokemusta kuin väitöskirjatyösi.

Olet jo todennäköisesti saanut nykyiseltä tutkimusympäristöltäsi kaiken, mitä sillä on annettavana. Itsenäiseksi tutkijaksi kasvamisessa on apua siitä, että on päässyt tutustumaan useampaan kuin yhteen tapaan tehdä tiedettä. Vaihda siis maisemaa! Hakeudu tutkijatohtoriksi johonkin toiseen tutkimusyksikköön, mieluiten eri kaupunkiin tai maahan. Suomalainen väitöskirja on edelleen kova näyttö siitä, mitä osaat tehdä – käytä sitä itsesi markkinoinnissa.

Tunnista hyvissä ajoin sinua kiinnostava laitos tai tutkijaryhmä ja hakeudu sinne mahdollisimman pian, mutta selvitä paikkaa valitessasi hieman sitäkin, mitä tämän laitoksen aiemmista postdoceista on tullut. Hyvä tutkijatohtorijakso laajentaa sekä teoreettisia että metodisia valmiuksiasi. Lisäksi sinun pitää vähitellen oppia myös grantmanshipiä, tutkimusrahoituksen hankintaa omilla ideoillasi. Hyvä tutkimuslaitos voi auttaa sinua myös kehittymään tutkimusryhmän johtajaksi.

Entä postdocin jälkeen? Vielä sittenkin voit heittää tieteelle hyvästit ja siirtyä oman alasi käytännön töihin. Jos haluat jatkaa tieteellistä tutkimusta, alkaa olla aika siirtyä seuraavalle portaalle, nyttemmin yliopistotutkijaksi nimitetylle. Tässäkin yhteydessä on monesti muutto edessä.

Tähänastinen kotipesäsi Oulun yliopisto aikoo olla kymmenen vuoden kuluttua ”tieteellisesti profiloitunut ja vahvuusalueillaan maailman johtavia tutkimusympäristöjä” sekä ”kansallisesti ja kansainvälisesti verkottunut”. Tässä se tarvitsee sinua. Tieteellisiä profiileja tai kansainvälisiä verkostoja ei mikään organisaatio saa aikaan virkatyönä, vaan ne voivat syntyä vain omaa tutkimuslinjaansa sinnikkäästi luoneilta tutkijoilta.

Olet toivottavasti rakentanut tutkijatohtoriaikanasi joukon yhteyksiä eri maista oleviin kollegoihin. Siinä on hyvä alku kansainväliselle verkostolle, josta voi tulla kova sana vaikkapa eurooppalaisissa tutkimushankkeissa sitten, kun olette kukin lähempänä professuurianne.

Sitten kun olet valmis hakeutumaan tänne takaisin, yliopistolla on toivottavasti valmiina ja toiminnassa sellainen tutkijanurajärjestelmä, joka kannustaa sinua kehittämään tutkimuslinjaasi ja hakemaan yhtymäkohtia toisten oululaistutkijoiden kanssa. Vain sillä tavoin voi yliopiston nykyinen tutkimusstrategia aidosti toteutua.

Leila Risteli
johtaja
tutkimus- ja innovaatiopalvelut

FAKTA

Oulun yliopiston tohtorintutkintotavoite on 158 tutkintoa vuodessa. Vuonna 2009 tohtorintutkintoja suoritettiin yliopistossa kaikkiaan 157. Oulun yliopisto on sitoutunut ottamaan käyttöön neliportaisen tutkijanuramallin.

Kommentit

Kommentoi juttua alle. Lyhyet, asialliset kommentit julkaistaan tällä sivulla. Voit kommentoida nimimerkillä, mutta ilmoita nimesi, joka jää vain toimituksen tietoon. Jos jätät nimimerkki-kohdan tyhjäksi, kommentissa käytetään nimeäsi, muutoin nimimerkkiäsi.

kirjoittajan nimimerkki
kirjoittajan oikea nimi

 
Oulun yliopiston uutiskirje hermes(at)oulu.fi Viestintäpalvelut | viestinta(at)oulu.fi | 08 553 4092