Kuinka monta mahtuu 500:een?

Anna-Maria Raudaskoski

Lauri Lajunen

Vuoden 2003 jälkeen yliopistomaailma ei ole ollut entisensä. Silloin Jiao Tong University julkaisi ensimmäisen kerran ranking-listansa, jossa 500 maailman parasta tutkimusyliopistoa laitettiin järjestykseen yliopistojen tutkimustoimintaa kuvaavien indikaattoreiden avulla. Nyt kansainvälisiä ranking-listoja tuottavat useat muutkin organisaatiot ja niitä seurataan ja käytetään eri tarkoituksiin yhä enemmän.

Yliopistojen paremmuusjärjestysten esittäminen saa aina ristiriitaisen vastaanoton. Profiileiltaan, kooltaan ja tieteenalarakenteiltaan yliopistot ovat hyvinkin erilaisia ja yksittäisen yliopiston sijoittuminen listauksessa saattaa riippua suuresti käytetyistä indikaattoreista.

Miksi sitten ranking-listoja tehdään? Ajan hengen mukaisesti eri organisaatioiden toiminnan tulee olla läpinäkyvää ja mitattavissa olevaa. Yliopiston toiminnan tuloksista ja menestymisestä suhteessa muihin yliopistoihin eri intressitahot – myös yliopistot itse – haluavat vertailukelpoista tietoa. Yritykset ja poliitikot kaikkialla seuraavat kiinteästi globaaleja listauksia.

Julkisuudessa rankingeista on tullut kansanhuvia. Halutaan nähdä, mitkä yliopistot ovat maailman huippua ja mitkä taas eivät kisassa menesty. Mediassa näkee harvoin analyysiä rankingin luotettavuudesta ja selostuksia käytetyistä indikaattoreista tai siitä, miten ne kuvaavat yliopiston toiminnan tehokkuutta tai laatua. Indikaattorit mittaavat ensisijaisesti tutkimustoimintaa, eivät opetuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehokkuutta tai laatua.

European Association of Universities (EUA) julkisti lokakuussa raportin Global University Rankings and Their Impact. Siinä esitellään kymmenkunta globaalia yliopistojen ranking-menetelmää ja tarkastellaan kriittisesti niiden välittämää tietoa. Raportti on erinomainen yhteenveto ja analyysi yleisimmin käytetyistä ranking-listoista ja niiden merkityksestä. Suosittelen raporttia
varsinkin niille, jotka vetoavat näiden listojen informaatioon mielipiteissään tai päätöksenteossaan.

Kaikki globaalit listat ovat elitistisiä. Maailmassa on kaikkiaan noin 17 000 yliopistoa ja listauksin sijoitetaan järjestykseen vain 200–500 parasta yliopistoa. Niinpä mukana esiintyvät yliopistot ovat käytetyillä kriteereillä maailman 1–3 prosentin parhaimmistossa!

Esimerkiksi Shanghain listalla on peräti viisi suomalaista yliopistoa kaikkiaan 13 tiedeyliopistosta. Tulos näin tarkasteltuna on erinomainen. Jos otetaan lisäksi huomioon maiden väestömäärät, nousevat suomalaiset yliopistot yhdessä ja ruotsalaisten kanssa listan kärkipäähän.

Miten sitten Shanghain listaa on julkisuudessa tulkittu? Kun suomalaisia yliopistoja ei ole 10 parhaan joukossa, ja kun Helsingin yliopistokin parhaana suomalaisena on ”vasta” 72. ja muut välillä 300–500, on johtopäätös ollut, että yliopistomme ovat vain ”keskinkertaisia”.

Miten yliopisto, joka sijoittuu 500 parhaan joukkoon 17 000 yliopistosta, on vain keskinkertainen? Listan ulkopuolelle jää tuhansia hyvätasoisia yliopistoja. Yritysjohtajilta voi vastaavasti kysyä, kuinka monta suomalaista pörssiyhtiötä on maailman 500 parhaan yhtiön joukossa.

Ranking-listat ovat tulleet jäädäkseen ja oikein tulkittuina niistä on myös hyötyä. Oulun yliopiston tavoite on olla kansainvälisesti laadukas tutkimusyliopisto. Ranking-listat antavat mahdollisuuden tarkastella tavoitteemme toteutumista ja vertaamista maailman muihin yliopistoihin.

Yliopiston mukanaolo listoilla sinänsä ja hyvä sijoittuminen siellä edistävät myös kansainvälistä opiskelija- ja tutkijarekrytointia ja luovat positiivista mielikuvaa yliopiston markkinoinnin edistämiseksi.

Mutta on tärkeää, että korkeakoulupolitiikkaa ja siihen liittyviä päätöksiä tehtäessä myös muut asiat - ranking-listoilla menestymisen lisäksi – otetaan huomioon.

Lauri Lajunen
rehtori