|
|
Numero 2/2012 >
Blogi 7.2.2012
Milan Kunderan teos Olemisen sietämätön keveys (1984, suom. 1985) kertoo näkemyksen älymystön asemasta miehitetyssä Tsekkoslovakiassa. Yksilöiden valinnoilla ja aiemmilla teoilla ei ole merkitystä. On samantekevää ovatko ne oikeita tai vääriä. Yhdentekevyys on sietämätöntä. Lue lisää > |
 |
|

|
|
Selvityksen tavoitteena on tarkastella nykyisiä tiedekuntajakoon perustuvia rakenteita sillä silmällä, tukevatko ne parhaalla mahdollisella tavalla tutkimusta ja opetusta. Lue lisää > |
|
|
Kulttuurikoutsi helpottaa yrityksiä ja organisaatioita kansainvälistymään kertomalla omasta kotimaastaan ja kulttuuristaan. Oulun yliopistossa toimii 11 kulttuurikoutsia eli kansainvälistä opiskelijaa eri maista ja tieteenaloilta.
Lue lisää > |
 |
|
 |
Kasvotusten
Pirjo Kytösalmen tie Oulun yliopistossa kauppatieteiden maisteriksi valmistumisesta saman alma materin talousjohtajaksi oli 15 vuoden mittainen. Uusi yliopisto kiinnosti yrityksissä uraansa luonutta.
Lue lisää > |
|
|
Oulun yliopistossa vakinaistettiin vuoden 2011 aikana 83 henkilön työsuhde. Näistä 22 on opetus- ja tutkimushenkilöstöä ja 61 muuta henkilöstöä.
Lue lisää > |
Oulun yliopiston huippulaitekantaa on uudistettu merkittävästi Biocenter Oulun Biopalvelut kilpailukykyisiksi tuotteiksi -projektissa.
Lue lisää > |
Rehtori Lauri Lajunen ja liikuntasuunnittelija Markku Saarela ojensivat urheilumitalit vuonna 2011 ansioituneille yliopiston huippu-urheilijoille.
Lue lisää > |
|
|
Tutkimuspalveluiden johtajan tehtävään on valittu filosofian tohtori, dosentti Sinikka Eskelinen 1.2.2012 alkaen.
Lue lisää > |
Määräaikaiseksi professoriksi tietojenkäsittelytieteiden laitokseen on nimitetty filosofian tohtori Tuure Tuunanen ajalle 1.1.2012–31.12.2013.
Lue lisää > |
Oulun yliopiston yhteydessä toimivan Internetin tutkimus- ja innovaatio-
keskuksen johtajaksi on 1.2.2012 alkaen nimitetty tekniikan tohtori, dosentti Mika Ylianttila.
Lue lisää > |
|
|
Suomen Akatemia on myöntänyt tietotekniikan osaston opiskelijoille Marko Jurmulle ja Teemu Leppäselle apurahat vuoden mittaisiin tutkimusvierailuhin Japaniin 2012-13.
Lue lisää > |
Fulbright Specialists -ohjelma tarjoaa suomalaisille korkeakouluille ja organisaatioille mahdollisuuden hakea amerikkalaista asiantuntijaa 2–6 viikon vierailulle Suomeen.
Lue lisää > |
SHOKit ovat keskeisille toimialoille perustettuja yritysvetoisia osaamisverkostoja joiden t&k-ohjelmia Tekes ja Suomen Akatemia rahoittavat.
Lue lisää > |
|
|
| < Kaikki numerot |
|
Kommentit
Uusimmat kommentit ovat ylimpänä.
|
|
| |
|
|