Lukuvuoden avajaiset uudistuvat
Yliopiston 54. lukuvuoden avajaisjuhlaa Linnanmaalla vietetään maanantaina 3. syyskuuta 2012 uusin tavoin. Aamupäivään suunnitellaan uudenlaista koko yliopistoyhteisöä yhdistävää tilaisuutta.
Avajaispäivä on akateemisia perinteitä kunnioittava, ja nykyisen muotoisena juhlaa on vietetty jo vuodesta 1994 alkaen. Ensi syksynä avajaispäivän virallisia tilaisuuksia myöhennetään kahdella tunnilla siten, että jumalanpalvelus siirtyy alkamaan kello 13.00 ja avajaisjuhla kello 14.15.
Aamupäivän uudistamiseksi etenkin opiskelijat ovat esittäneet kiinnostavia uusia ajatuksia.
Juhlapäivän uudistamista koko yhteisöä kiinnostavaksi tapahtumaksi pohtii työryhmä, johon kuuluvat johtaja Eva Maria Raudasoja (pj.), yhteyspäällikkö Sakari Jussi-Pekka, ylioppilaskunnan pääsihteeri Ilari Nisula, ylioppilaskunnan viestintäsihteeri Nina Meskus ja rehtorin sihteeri Liisa Rönty-Pikkarainen (siht.).
Työryhmä esittää ideansa rehtorille huhtikuun loppuun mennessä.
|