Saagoissa kohtaavat fiktio ja historiankirjoitus

Keskiaikaiset saagat ovat tutkijatohtori Sirpa Aallon mukaan osaltaan aikansa historiankirjoitusta.

 

Tutkijatohtori Sirpa Aalto arvioi saagatutkimuksen kiinnostavan ihmisiä tiedeyhteisön ulkopuolella etenkin kokonaisuutena. Tietoisuuden leviämisestä on osaltaan kiittäminen populaarikulttuuria.

”Yleisesti ottaen islantilaisista saagoista tiedetään aika hyvin. Viime vuosina esimerkiksi Taru sormusten herrasta -elokuvat ja Hobitti-elokuvat ovat tuoneet tietoisuuteen, että Tolkien oli itse vanhojen kielten taitaja ja ammensi kirjoihinsa tosi paljon esimerkiksi skandinaavista mytologiaa.”

Hyvänä esimerkkinä positiivisesta pöhinästä Aalto mainitsee myös kansainvälisen saagakonferenssin, joka on 2000-luvun alusta saakka paisunut vuosi vuodelta. Konferensseihin osallistuu paljon muun muassa väitöskirjan tekijöitä, mikä hänen mukaansa heijastelee myös yleistä trendiä ja kiinnostusta alaa kohtaan.

Vaikka keskiajalla kirjoitetut saagat eivät Aallon mukaan suoranaisesti liitykään viikinkiaikaan, kuvaa osa niistä silti tapahtumia viikinkiajalla, jota kautta ne tietysti ovat hyvin populaari aihe.

”Ajatellaan nyt sitten vaikka tv-sarjoja, joita on tullut viime aikoina ulos ja yleensä ottaen jos jotkut tutkimukset, varsinkin arkeologiset, liittyvät viikinkiaikaan, niin ne saavat kyllä huomiota mediassa.”

Aalto toteaa kirjoittaneensa itse viimeksi Kampus-Kalevassa viikinkikypärien historiasta ja siitä, miten populaarikulttuuri uusintaa myyttejä. Alan tunnettavuutta edistää hänen mukaansa juuri saagojen monipuolisuus.

”Niissä on hyvin fiktiivistä puolta ja toisaalta osa saagoista on oman aikansa historiankirjoitusta. Osa niistä on myös hyvin romaanityyppisiä ja sellaisia, joita yleisesti pidetään maailmanluokan kirjallisuutena.”

Keskeinen kysymys Aallon tuoreimmassa tutkimuksessa on vuorovaikutus skandinaavien ja saamelaisten välillä.

”Siitä ei ole kirjoitettu. Toivon, että voin soveltaa ryhmäkäyttäytymisen malleja ja tutkia lähteiden valossa, mistä ne kertovat. Kun toisaalta tiedämme, että saamelaiset marginalisoituivat myöhemmin uudella ajalla, on kiinnostavaa selvittää pystynkö lähteiden perusteella näkemään sellaisia ilmiöitä tai prosesseja, jotka johtavat siihen marginalisoitumiseen.”

 

Saamelaisten ääni esiin

Koska saamelaisten historiaa keskiajalta ei juurikaan tunneta, haluaisi Sirpa Aalto nähdä saamelaiset historiassa myös toimijoina, eikä vain sivustakatsojina. Mainintoja saamelaisista löytyy esimerkiksi lakiteksteistä.

”Kansallista historiaa kirjoitetaan eri maissa aina valtaväestön näkökulmasta, joten haluaisin tuoda esiin myös vähemmistön äänen ja osoittaa, etteivät saamelaiset ole olleet sivussa historiankulusta ja että he ovat siis osa sitä.”

Erikoisalueensa tutkimuksen parissa viihtyvä Aalto suunnittelee siirtyvänsä seuraavaksi mahdollisesti toiseen aikakauteen ja ehkä erityyppisiin lähteisiin. Tutkimus painottuu hänen mukaansa tänä päivänä yhä enemmän artikkeleiden julkaisemiseen.

Yleisestä historiasta Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2010 väitelleen Aallon väitöskirja käsitteli toiseuden kategorisointia islantilaisissa kuningassaagoissa.

”Saagoissa kuvataan ja kerrotaan toisenlaisista ryhmistä, kuin mitä islantilaiset ja norjalaiset ovat. Minua kiinnostavat ryhmäidentiteetit sekä kulttuurinen vuorovaikutus kaiken kaikkiaan.”

Väitöskirjan jälkeen Aalto tutki ensin muinaisnorjankielistä historiankirjoitusta. Tutkiessaan saamelaisten ja skandinaavien välistä vuorovaikutusta keskiajalla hän toteaa jatkavansa väitöskirjansa teemaa.

”Saamelaiset edustavat saagoissa äärimmäistä toiseutta. Aihetta on kiinnostavaa tutkia eteenpäin, koska saamelaisten historiasta keskiajalta ei ole niukoista kirjallisista lähteistä johtuen sanottu juuri mitään.”

Post doc -tutkimusprojektinsa Oulun yliopiston historian oppiaineessa Aalto aloitti vierailevana tutkijana Upsalan yliopistossa viime vuonna.

”Tutkimukseni on siinä mielessä monitieteistä, että se on painottunut paljolti myös kieltentutkimukseen, jolla on merkittävä osuus muun muassa siinä, miten tulkitsen lähteitäni. Tukeudun myös arkeologian tuloksiin ja peilaan sitä kautta kirjallisia lähteitä. Uusia kirjallisia lähteitä ei tule enää löytymään, mutta arkeologia tuottaa koko ajan uutta tietoa.”

 

Muinaisnorja elää nyky-islannissa

”Kuten aika usein tapahtuu, oli tutkijaksi suuntautuminen omalla kohdallanikin varmasti sattuman kauppaa”, tutkijatohtori arvelee.

Perusopintovaiheessa hän opiskeli sivuaineina ruotsin ja saksan kieltä, ja toteaakin olleensa aina kiinnostunut kielistä.

”Kun sitten piti valita aihetta kandintyöhön ja sitten laudaturtyöhön, professori kysyi olisinko kiinnostunut saagamateriaalista. Erikoistuminen saagatutkimukseen lähti sitä kautta ja pidemmälle edetessä oli tarvetta edelleen kehittää kielitaitoa.”

Maisterivaiheessa Aalto oli kahteen otteeseen vaihdossa ja opiskeli ensin Upsalassa pohjoismaisten kielten laitoksella islantia, minkä jälkeen hän lähti vielä puoleksi vuodeksi Islantiin Reykjavikiin, jatkaen kieliopintojaan siellä.

Alan kansainväliseen konferenssiin Aalto tutustui ensimmäisen kerran jo maisterivaiheessa.

”Se avasi silmiä ymmärtämään, miten mielenkiintoisesta ja monitieteisestä aihepiiristä on kyse.”

Tutkijan työ on tarkoittanut pitkälti itsenäistä puurtamista ja opettelua. Toisaalta apuna ovat olleet kansainväliset kontaktit muihin tutkijoihin.

”On hyvä, että on joku, jonka puoleen voi kääntyä, jos tulee ongelmia vaikkapa käännöksissä tai muissa tulkinnoissa.”

Muinaisnorja esimerkiksi on Aallon mukaan elävä kieli nykyisen islannin muodossa. Mainittujen kielten lisäksi hän on opiskellut ranskaa, venäjää, latinaa, muinaiskreikkaa ja viimeisimpänä pohjoissaamea.

”Vaikka saamenkielisiä lähteitä ei tuolta ajalta olekaan, pitää mielestäni silti olla ymmärrys tutkimuskohteesta, jota sitä voi paremmin kuvata.”

Työtään saagatutkija tasapainottaa mieluiten lastensa ja perheensä parissa.

Teksti ja kuva Matti Heinineva

 

Viimeksi päivitetty: 3.11.2016