Yliopiston etusivulle
University in English
Opiskelemaan yliopistoon
Tiedekunnat ja laitokset
Yliopiston kirjasto

mirette.modarress(at)oulu.fi
Taideaineiden ja
antropologian laitos
PL 1000
90014 Oulun yliopisto
Puh: 08-553 3347
Faksi: 08-553 3341
Arkeologinen tutkimus on Oulussa jäsentynyt erityisesti seuraaviin teemoihin ja aloihin:
Oululaisen arkeologian vahvuus on aktiivinen vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan ja toimijoiden kanssa. Aktiivinen kenttätyö ja yhteistyö kenttätöitä tekevien tahojen kanssa on ensiarvoisen tärkeää arkeologiselle tutkimukselle. Arkeologian laboratorio järjestää kenttäkursseja opiskelijoille sekä tarjoaa tutkijoille tilat ja välineet kenttätöihin.
Ensimmänen Oulun yliopiston toteuttama arkeologinen kaivaus järjestettiin yhdessä Pohjois-Pohjanmaan museon kanssa Muhoksen Hangaskankaalla vuonna 1968. Arkeologian laboratorio perustettiin vuonna 1975. Laajamittainen kaivaustoiminta alkoi vuonna 1973. Kohteina olivat Kemi- ja Tornionjokilaakson historiallisen ajan asuinpaikat. Tuloksena oli runsas ja moninainen löytömateriaali, joka tarvitsi pikaista jatkokäsittelyä. Työskentely keskiajalle ja uudenajan alkuun ajoittuvissa kohteissa jatkui 1980-luvun loppupuolelle saakka. Kuitenkin jo 1980-luvun alussa oululainen arkeologinen tutkimus alkoi suuntautua asteittain Perämeren rannikon rautakauteen. Nykyisin tutkimuskohteena ovat kivikautiset kohteet, Lapin muinaisjäännökset ja pohjoinen kaupunkiarkeologia.