Yliopiston etusivulle
University in English
Tiedekunnat ja laitokset
Yliopiston kirjasto
Kansainväliset palvelut
In English
Opiskelijat
Opettajat & muu henkilöstö
Koordinaattorit
Kummit
Kummiperheet
Laatutyö
SoleMOVE

Apurahat
EILC-kielikurssit
ECTS
Harjoittelijavaihto
Kumppanikorkeakoulut
Kv-kalenteri
Miten vaihtoon
Vaihtareita Ouluun! eli esittelymateriaalia
Vaihtaripalautteet
Kaikki Oulun yliopiston opiskelijat voivat halutessaan lähteä vaihto-opiskelijaksi ja suorittaa näin osan opinnoistaan ulkomaisessa korkeakoulussa. Vaihto-opiskelun kesto on 3-12 kuukautta ja lähteä voi, kun on yksi vuosi opintoja suoritettuna Oulussa. Opiskelijalla on valittavanaan useita eri ohjelmia ja satoja korkeakouluja, Vaihda Maisemaa -opas pyrkii esittelemään ne kaikii.
Vaihtoon voi myös lähteä useammin kuin kerran, periaatteena kuitenkin on, että jokaiseen ohjelmaan saa apurahan vain kerran. Vaihdon perusrahoituksena toimivat opintoraha, korotetut asumistuki ja opintolaina. Näiden lisäksi vaihtoon lähtevät opiskelijat saavat siis myös vaihto-opiskeluapurahan, joka riippuu kohteen ja ohjelman mukaan.
Vaihto-opiskelijana osallistutaan vastaanottavan yliopiston opetukseen ja opiskelijaelämään paikallisten veroisena, asutaan opiskelija-asunnossa ja ulkomailla suoritetut opinnot luetaan omaan tutkintoon Oulussa. Ohjelmien kautta lähdettäessä ei tarvitse myöskään maksaa mahdollisia lukukausimaksuja.
Jokaisella Oulun yliopiston laitoksella/osastolla on oma kv-koordinaattori, jolta saa apua vaihtoasioissa. Kv-koordinaatoreiden yhteystiedot löytyvät tästä oppaasta luvusta 2.6. Erasmusvaihtokohteet ja yhteyshenkilöt. Työnjakona on, että Erasmus- ja Nordplus-vaihdot hoidetaan omalla laitoksellasi/osastollasi ja kaikki muut vaihto-ohjelmat kv-yksikössä.
Nämä sivut esittelevät eri vaihto-ohjelmat yksityiskohtaisesti. Oppaan loppupuolelta löytyy myös kaikkia vaihto-opiskelijoita koskevaa tietoa opintojen sisällyttämisestä omaan tutkintoon, viisumista, vakuutuksista jne. Yksittäisten ohjelmaesittelyiden kohdalta näet henkilöt, joilta saat lisätietoja. Kansainväliset asiat järjestää lukukausittain infotilaisuuksia vaihdoista kiinnostuneille sekä myös vaihtoon jo valituille.
Innostu opiskelemaan osa tutkinnostasi ulkomailla!
international.office (at) oulu.fi
International Relations
PO BOX 8100
90014 University of Oulu
Finland
tel. +358-8-553 4042
fax +358-8-553 4041
Internal Adress:
8 KV (Administration)
KV/LIN (International Centre)