Hallinto ja organisaatio

Yliopistokeskusneuvottelut

22.12.2010  rehtorin tekemän päätöksen mukaan vahvistettiin Kajaanin yliopistokeskukselle hallinto- ja toimintamalli.  Yliopistokeskusneuvottelut pidetään vähintään kerran vuodessa ja siihen osallistuvat yhteistyöyliopistojen rehtorit, yliopistokeskuksen johtaja ja Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtori. Neuvottelussa käsitellään ohjaavasti yliopistokeskuksen strategia ja toimintasuunnitelma.

 

Johtokunta

Kajaanin yliopistokeskuksen 1.1.2017 alkaen toistaiseksi voimassa olevan yhteistyösopimuksen mukaan yliopistokeskuksen hallinto- ja yhteistyöelimenä on johtokunta. Oulun yliopiston rehtori asettaa johtokunnan. Kajaanin yliopistokeskuksen johtokuntaan asetetaan enintään 8 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Yliopistokeskuksen johtaja kuuluu johtokuntaan asemansa perusteella.

Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyösopimuksen mukaan yhteistyöyliopistot nimeävät yliopistokeskuksen johtokuntaan kukin yhden edustajan ja varaedustajan. Kajaanin ammattikorkeakoulu nimeää johtokuntaan yhden edustajan sekä varaedustajan. Johtokunnan muut jäsenet valitaan Oulun yliopistoon kuuluvista henkilöistä.

Yliopistokeskuksen johtokunta kehittää ja ohjaa laitoksen toimintaa, tehden sitä koskevia esityksiä ja antaen lausuntoja sekä arvioi laitoksen toiminnan vaikuttavuutta, tuloksellisuutta ja taloudellisuutta.

Johtokunnan kokoonpano 1.1.2017 alkavalle kaudelle


Johtoryhmä

Yliopistokeskuksella on johtoryhmä, joka koostuu alueellisten toimintayksiköiden johtajista sekä yliopistokeskuksen johtajasta ja taloussuunnittelijasta. Johtoryhmä vastaa yliopistokeskuksen toiminnallisesta johtamisesta ja toiminnan seurannasta. Johtoryhmä käsittelee ajankohtaisia laitosta koskevia asioita sekä valmistelee yhdessä johtajan, yksiköiden esimiesten ja esittelijöiden kanssa sekä johtokunnalle että operatiiviselle tasolle menevät asiat.

 

Johtoryhmän kokoonpano

Johtaja, professori Vesa Virtanen, KYK ja Mittaustekniikan yksikkö (Oulun yliopisto), puheenjohtaja

Kehityspäällikkö Irene Salomäki, AIKOPA (Oulun yliopisto)

Professori Vesa Linnamo,  (Jyväskylän yliopisto)

 

Viimeksi päivitetty: 6.6.2017