Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke

Kainuun korkeakoulustrategia Kick Off -hanke

Kainuun korkeakoulustrategia (KKKS) perustuu Kainuun kehittämistarpeisiin ja sen avulla edistetään korkeakoulujen välistä, suunnitelmallista yhteistyötä Kainuussa, selvennetään korkeakoulujen roolia Kainuun pitkäjänteisen aluekehityksen tukena ja nivotaan korkeakoulujen emokampusten toiminta yhä vahvemmin Kainuun kehittämiseen. KKKS:n Kick Off -hankkeen tarkoituksena on käynnistää KKKS-työ konkreettisella tasolla sekä kartoittaa ja suunnitella jatkotoimenpiteet kansallisella ja kansainvälisellä rahoituksella toteutettaviksi.

Projektissa on 6 osa-aluetta kolmelta toiminta-alueelta:

  • hyvinvointivalmentaja-koulutuksen suunnittelu ja markkinointi,
  • ikäihminen arjen selviytyjänä; tavoitteena suunnitella peleihin, simulaatioon ja omahoitoon liittyviä jatkohankkeita, jotka auttavat ikäihmisiä selviytymään kotona pidempään.
  • Kainuulaisten luonnontuotteiden ja omahoidon non-invasiivisten menetelmien käyttö terveyden edistämisessä
  • Master-tasoisen pelipuolen koulutuksen käynnistäminen
  • Kaivannaisteollisuuden tuotekehitys- ja testauspalveluiden kehittäminen
  • Kaivannaisteollisuuden korkeakoulutasoisen osaamisen kehittäminen Kainuussa; täydennyskoulutusmahdollisuudet

Projektin toteuttavat Kajaanin yliopistokeskuksen yhteistyöyliopistot (Oulu, Lappi, Itä-Suomi ja Jyväskylä) sekä Kajaanin ammattikorkeakoulu.  Oulun yliopistosta hankkeeseen osallistuvat Cemis-Oulu, CHT, TOL ja prosessitekniikan osasto. Hankkeen toteutusaika on 18.11.2013-31.12.2014, yhteisbudjetti on 406 000 €.

Viimeksi päivitetty: 11.2.2016