OPH:n rahoitusta Kainuun kolmelle hankkeelle

Opetushallitus on myöntänyt rahoitusta kolmelle uudelle opetushenkilöstön täydennyskoulutushankkeelle Kainuuseen. Yksi hanke on tarkoitettu varhaiskasvatuksen henkilöstölle, toinen opettajille ja kolmas johtajille. OPH on iloksemme huomioinut eri ammattiryhmät päätöksissään. Hankkeet käynnistyvät tänä syksynä.

Leikkikipinää on 7 op:n laajuinen koulutuskokonaisuus, jolla tuetaan varhaiskasvattajien ja esiopettajien osaamista leikin havainnoinnissa ja arvioinnissa, tukemisessa ja kehittämisessä. Lisäksi koulutukset tukevat erityisesti varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman käyttöönottoa ja soveltamista, koska jokainen koulutettava pääsee verstastyöskentelyssä kehittämään ryhmässä leikkiä ja oppimisen aluetta rinnakkain. Osallistujat valitsevat toteutettavat 3 verstasta oppimisen alueista: kielten rikas maailma, ilmaisun monet muodot, minä ja meidän yhteisömme, tutkin ja toimin ympäristössäni sekä kasvan, liikun ja kehityn. Kouluttajina toimivat muun muassa Kirsi Järvinen, Saija Turunen, Ilkka Tahvainen ja Tiina Lautamo.

Työrauha kouluun ja esiopetukseen -hankkeen tavoitteena esitellä toimintamalleja koulun, luokkatyöskentelyn ja erityisesti kodin ja koulun välisen yhteistyön sujuvoittamiseen. Kohderyhmänä on opettajat, erityisopettajat ja oppilashuoltoryhmien edustajat. Koulutus koostuu kolmesta kokonaisuudesta, joiden teemoina ovat Työrauhaa kaikille -toimintamalliin tutustuminen ja toteuttaminen, kodin ja koulun yhteistyö sekä työrauhakysymys luokan näkökulmasta.

Johtamis- ja toimintakulttuurin kehittäminen -hankkeella tarjotaan mahdollisuutta saada vahvistusta rehtoreiden osaamisessa toimintakulttuurin ja muutoksen johtamisessa, kokeilukulttuurin edistämisessä ja innostuksen johtamisessa. Samoin siinä tuetaan viestintää ja vuorovaikutuksen johtamista. Koulutuskokonaisuus koostuu viidestä osiosta, joiden teemoina ovat rehtorin kohtaamat juridisesti haastavat tilanteet, talouden johtaminen ja osallistava esimiestyö, toimintakulttuurin kehittäminen ja muutoksen johtaminen, kokeilukulttuurin edistäminen ja koulun kehittäminen hanketoiminnalla.

OPH:n aiemmin rahoittamista hankkeista Lapsen osallisuuden vahvistaminen varhaiskasvatuksessa -hanke jatkuu vielä tämän vuoden loppuun asti. Elokuussa varhaiskasvatuksen henkilöstö pääsi kuulemaan Kajaanin pedamentori Riikka Sipilän ideoita ja kokemuksia siitä, kuinka lapsen osallisuutta voi varhaiskasvatuksessa lisätä teknisessä ympäristössä. varhaiskasvatuksen väki sai mahtavia vinkkejä siitä, miten älylaitteita voi hyödyntää varhaiskasvatuksen arjessa. Esille tuli muun muassa kaksi Kajaanin päiväkotien yhteistä projektia sekä muutama hyväksi havaittu sovellus, joilla rikastuttaa päiväkodin toimintaa. Hankkeen viimeisen koulutuspäivän aiheena on 8.9. laadukas varhaistakasvatus ja sitä kouluttaa Tuula Honkanen.  

Viimeksi päivitetty: 28.8.2017