Tuhat ORCID-tunnistetta luotu Oulun yliopiston tutkijoiden toimesta

ORCID-tutkijatunniste on vakiintunut merkittäväksi tutkijoita identifioivaksi tunnisteeksi. Tunniste ehkäisee nimenvaihdoksiin, samannimisiin tutkijoihin tai nimien erilaisiin kirjoitusasuihin liittyviä sekaannuksia. Maailmassa on tällä hetkellä yli neljä miljoonaa ORCID-tunnistetta. Useat kustantajat ja rahoittajat edellyttävät tunnisteen käyttöä, mikä on lisännyt huomattavasti tunnisteiden määrää.

Oulun yliopiston osalta Orcid.org-järjestelmään on luotu jo yli tuhat yliopistoon liitettyä tutkijatunnistetta. Yliopiston tutkijoiden ORCID-tunnisteita kerätään myös yliopiston omiin järjestelmiin, joihin on tähän mennessä tallennettu yli 400 tunnistetta. Tallennetut tunnisteet ovat nähtävissä tutkijoiden omilla profiilisivuilla Oulun yliopisto tutkii –tietokannassa. ORCID-tunnisteiden hyödyntämismahdollisuudet erilaisissa järjestelmissä tulevat kehittymään tulevaisuudessa, joten kaikkien tutkijoiden olisi hyvä yhdistää tunnisteensa yliopiston järjestelmiin.

Ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa, onko Oulun yliopisto tutkii –tietokannan (https://solecris.oulu.fi)  profiilisivullasi näkyvissä ORCID-tunnisteesi. Mikäli tunniste puuttuu, ORCID-tunnisteen yhdistäminen yliopiston järjestelmiin tehdään osoitteessa http://www.oulu.fi/orcid. Mikäli sinulla ei ole vielä ORCID-tunnistetta, voit luoda sen samalla.

Apua ORCID-tunnisteeseen liittyvissä kysymyksissä saa kirjaston bibliometrisistä palveluista bibliometriikka@oulu.fi.

Viimeksi päivitetty: 18.1.2018