Lääketieteellinen tiedekunta

Lääketieteellinen tiedekunta on monitieteinen ja poikkitieteellinen, alueellisesti vaikuttava yhteisö, jonka päämääränä on edistää sekä sivistystä että fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja terveyttä erityisesti Pohjois-Suomessa.

Tiedekunta sijaitsee Kontinkankaan hyvinvointikampuksella, Oulun yliopistollisen sairaalan vieressä, ja on yksi maamme monipuolisimmista lääketieteen ja terveystieteiden tutkimus- ja koulutusyksiköistä. Kampus on ainutlaatuinen tutkimuksen, opetuksen, hoidon ja yrittäjyyden keskittymä.

Tutkimus

Lääketieteellinen tiedekunta on tunnettu mm. syntymäkohortti- ja ympäristöterveystutkimuksesta sekä sydän- ja verisuonitautien ja lastentautien tutkimuksesta. Vahvoja ja nousevia tutkimusaloja ovat mm. translationaalinen tutkimus, kuvantamisen ja lääketieteellisen fysiikan tutkimus sekä ICT:n mahdollistama yksilökeskeinen terveydenhuolto ja innovaatiolähtöinen tutkimus. Uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden kehityssuunnille ja -poluille terveyden ja hyvinvoinnin alalla luo Centre for Health and Technology (CHT), joka mm. koordinoi OuluHealth-ekosysteemin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Oulun lääketieteellisellä tutkimuksella on vahva yhteiskunnallinen merkitys ja ulottuvuus.

Lääketieteellisen tiedekunnan tutkimus on integroitunut myös Medical Research Center Oulun, MRC Oulun ja Biocenter Oulun BCO tutkimusryhmiin. MRC Oulu on sairaanhoitopiirin ja yliopiston yhteinen ja molempien rahoittama tutkimuskeskus. Biopankki Borealis on osa sairaalassa tehtävää tutkimustoimintaa.

Tiedekunnan keskeistä tutkimustoimintaa tukevat myös Pohjois-Suomen syntymäkohorttien hyvinvointi- ja terveystutkimusohjelma sekä Arctic Biopankki – Oulun yliopisto, joiden toiminnasta vastaa Väestötutkimuksen infrastruktuuriyksikkö.

Opiskelu

Lääketieteellisestä tiedekunnasta valmistuu terveydenhuollon asiantuntijoita vaativiin kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin. Opiskelu tiedekunnan korkeatasoisessa ja monialaisessa oppimis- ja tiedeyhteisössä on antoisaa ja haastavaa, ja opiskelija pääsee halutessaan jo peruskoulutusvaiheessa tekemään tutkimusta.

Lääketieteelliseen tiedekuntaan valitaan vuosittain noin 270 uutta opiskelijaa, jotka valmistuvat lääketieteen ja hammaslääketieteen lisensiaateiksi sekä terveystieteiden kandidaateiksi ja maistereiksi. Lisäksi tiedekunta vastaa tieteellisestä ja ammatillisesta jatkokoulutuksesta, josta valmistuu hammaslääketieteen, lääketieteen, terveystieteiden ja filosofian tohtoreita sekä erikoislääkäreitä ja -hammaslääkäreitä.

Jatkokoulutus

Tiedekunta vastaa myös tieteellisestä ja ammatillisesta jatkokoulutuksesta, josta valmistuu hammaslääketieteen, lääketieteen, terveystieteiden ja filosofian tohtoreita sekä erikoislääkäreitä ja -hammaslääkäreitä.

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen erikoisaloihin pääset tutustumaan https://www.oulu.fi/fi/hae/erikoislaakarikoulutus -sivustolta.

Organisaatio ja yhteystiedot