Kirjallisuutta – romaaneita, runoja, näytelmiä – voi jo itsessään pitää tutkimuksena. Sanataideteoksissa tutkitaan niitä kielellisiä ja kerronnallisia keinoja, joilla inhimillistä kokemusta voidaan ilmaista ja välittää. Kirjallisuudentutkimus pyrkii näiden kirjallisten keinojen kartoittamiseen, niin historiallisen kuin teoreettisen ajattelun kautta. Kirjallisuus nähdään oppiaineen opetuksessa ja tutkimuksessa esteettisenä ilmiönä, joka on yhteydessä kulttuuriseen ja sosiaaliseen ympäristöönsä. Tutkittavana voi olla niin kirjallisuuden klassikot kuin kokeellinen nykyrunous, niin science fiction kuin lastenkirjallisuus, niin fantasia kuin luova esseistiikkakin.

Kirjallisuudentutkimuksen piirissä kehitetyt analyysi- ja tulkintametodit soveltuvat myös esimerkiksi mediatekstien entistä syvempään tarkasteluun. Kirjallisuuden teorian, analyysin ja kirjallisuushistorian lisäksi oppiaineessa voi tutustua myös esimerkiksi luovaan kirjoittamiseen ja kirjallisuusterapiaan. Oppiaineessa voi suuntautua kirjallisuuden ja äidinkielen opettajaksi, jolloin yhtenä sivuaineena on suomen kieli. Muutoin kirjallisuuden pääaineopiskelija voi valita sivuaineensa pitkälle omien kiinnostuksenkohteiden ja ammatillisten toiveiden mukaisesti. Vaihtelevat aineyhdistelmät antavat valmiuksia työelämän eri aloille: opetukseen tai tutkimukseen, kulttuurityöhön viestinnän, sisältöliiketoiminnan ja tiedottamisen aloille, erilaisiin kulttuuriprojekteihin tai kirjoittajaksi perinteisiin ja uusiin medioihin.