Instituutin johtaja uuteen tehtävään

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja tekniikan tohtori Ville Isoherranen siirtyy teknologiayritykseen johtotehtäviin huhtikuun puolivälissä. Isoherranen toteaa, että on ollut suuri etuoikeus tehdä töitä Oulun yliopiston eteen, johtaa monialaista ja kansainvälistä tutkimusinstituuttia.

-Nyt on sopiva aika ottaa vastaan uusia haasteita, instituutilla on toimiva strategia, toiminnot on uudistettu ja hyvässä kunnossa. Isoherranen kertoo.   Oulun yliopisto käynnistämässä uuden johtajan rekrytointiprosessin.

 

Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, jossa työskentelee 14 000 opiskelijaa ja noin 3000 työntekijää. Yliopiston vahvuuksia ovat laaja monitieteisyys ja nykyaikainen tutkimus- ja oppimisympäristö sekä tiiviit yhteistyösuhteet kansainvälisiin koulutus- ja tutkimuslaitoksiin. 

Kerttu Saalasti Instituutti on Oulun yliopiston kansainvälinen tutkimusinstituutti, joka toimii aktiivisesti koko Pohjois-Suomessa ja arktisella alueella. Instituutin keskeisenä tehtävänä on uuden tiedon tuottaminen ja ympäröivän yhteisön kehittäminen yliopistollisella osaamisella. 

 

Lisätietoja antavat:

Ville Isoherranen, johtaja, ville.isoherranen@oulu.fi

Jarmo Okkonen, henkilöstöjohtaja, jarmo.okkonen@oulu.fi

Viimeksi päivitetty: 20.3.2018