Tavoitteena on analysoida arkeologisen materiaalin heijastamia yhteiskunnallisia ilmiöitä kaikkina esihistoriallisina ajanjaksoina sekä historiallisella ajalla. Esitelmät voivat käsitellä vaikkapa asutuksen kehittymistä kotakylistä kaupungeiksi, gender-teorioita, kulttuurikäyttäytymistä tai arkeologisen datan keräämistä ja käsittelyä.
Kielten ja arkeologisten kulttuurien vuorovaikutusta pohditaan laajasti. Toivomme esityksiä myös erityisesti pohjoista koskettavasta teemasta, saamelaisuudesta. Myös globaalit kielten ja arkeologisten kulttuurien syntyyn ja alkuvaiheisiin liittyvät ongelmat ja teoriat ovat tervetulleita.
Myöhäisneoliittinen aika on erityisen merkittävä ja hyvin tutkittu Oulun yliopiston vaikutusalueella Pohjois-Pohjanmaalla. Odotamme mielenkiinnolla myös muiden alueiden myöhäisneoliittisten kulttuurien analyyseja.
Torstain (19.8.) pääesitelmät käsittelevät näitä teemoja. Pääteemoihin liittyviä esityksiä otetaan mukaan myös posterisessioon sekä perjantain (20.8.) sektioihin.
Perjantain sektioissa pureudutaan pääteemojen ohella seuraaviin suppeampiin aihepiireihin:
1) Suolöydöt 2) Konservointi 3) Neolitisaatio 4) Keramiikka
5) Kokeellinen arkeologia 6) Kaupunkiarkeologia 7) Fyysinen antropologia ja osteologia.