Yleistä pohjoisen ekologiasta

Päävalikko:

Olet nyt osiossa: Yleispiirteitä pohjoisen ekologiasta

Valitse jokin muu ekologian aihe allaolevasta kuvapohjaisesta listasta
(tai muu aihe päävalikosta)!

Yleispiirteitä pohjoisen ekologiasta

Kts. myös: Ekosysteemi-käsite!, ekosysteemien tuotanto!

Elämän yleinen menestyminen (mm. kasvu, lisääntyminen ja monimuotoisuus) heikkenee maapallolla napoja kohti siirryttäessä. Lähes täydellinen elämän raja saavutetaan napaseutujen ikijäätiköillä. Ravinteiden niukka saatavuus, ilmaston viileys ja säätilan suuri vaihtelu ovat tyypillisiä pohjoisen minimitekijöitä: ne asettavat rajoja eliöiden esiintymiselle ja menestymiselle. Ne vaikeuttavat resurssien saantia mm. kasvun, lisääntymisen tai puolustautumisen tarpeisiin. Lisää: ilmasto ja ravinteet!

Pohjoisen ekologian periaatteita:

Vaikka elämä onkin pohjoisessa niukkaa, toimii elävä luonto siellä pääosin samojen periaatteiden mukaisesti kuin luonto muuallakin:

Energian lähde on pohjoisessakin aurinko, jonka turvin vihreät kasvit eli tuottajat kykenevät elämään, kasvamaan ja lisääntymään.

Kasvien tuottamaa energiaa käyttävät hyväkseen kuluttajat eli kasvinsyöjät + kasvinsyöjiä tai toisiaan syövät pedot. Kuluttajien maailma - ihminen mukaanlukien - on siis toisvaraista loiselämää.

Toisvaraisen elämän aiheuttama kulutus ei pohjoisessa ole kuitenkaan kovin mittavaa - lukuunottamatta ihmistä, poroa ja aika-ajoin esiintyviä pienempien eläinten (mm. eräiden pikkunisäkkäiden) massaesiintymisiä.

Systeemin kolmannen kokonaisuuden - hajoittajien - määrä riippuu tietenkin mm. kulutettavan osan määrästä.

Pohjoisilla alueilla lienee karkean arvion mukaan yhtä petokiloa kohti 5000 kasvinsyöjäkiloa ja 25000 kasvikiloa. Koska kasvintuotanto on pohjoisssa vähäinen, on eläinkunnankin määrä vähäinen. Etelä-Suomessa on havumetsissä kasvimassaa n. 300 tonnia/ha, tunturikoivuvyöhykkeen pohjoispuolella vain 5 tonnia/ha. Lisää: ekosystemin tuotto!

Kuva yllä: Ekosysteemissä kiertää ravinteita ja vettä. Vedestä ei pohjoisissa ekosysteemeissä yleensä ole puutetta, vaikka sateenmäärä onkin pieni. Veden niukkuus (kasveilla kuivuus) saattaa kuitenkin usein uhata talvella, jolloin vesi on pääosin jäässä. Pohjoisen kasvukauden aikana valoa on riittävästi, tosin rytmiltään ja laadultaan erilaista kuin etelämpänä. Lisää: ekosysteemi!

Kuva alla: Lampiekosysteemin energiavirta yksinkertaisena numerollisena kaaviona. Valtaosa tuottajista kuolee
vuosittain (on planktonia) ja kerrostuu lammen pohjalle. Tuottajien hengitysmäärä on suuri, koska niitä on paljon.
Koska kasvukausi vedessäkin on Pohjois-Suomessa lyhyt ja viileä, ovat jouliarvot täällä pienempiä kuin Minnesotassa.

Lisää ekosysteemikaavioita:
peltoekosysteemi,
järviekosysteemi,
tunturimittari-tunturikoivu

Lisää: ekosysteemi, energia, tuotto.

(Kuvat yllä): Hilla on verraten hyvin mukautunut pohjoisen ekologisiin olosuhteisiin. Se kykyenee keskikesällä yhteyttämään lähes läpi vuorokauden. Tästä syystä sen kasvu ja lisääntyminen on nopeaa; se ehtii yleensä lyhyessä ajassa tuottaa uudet siemenet. - Hilla on kaksikotinen; kuvassa on hedeyksilön kukka.

Mesimarjaa kasvaa - tosin nykyisin yhä harvinaistuen - mm. Perämeren rantaniityillä ja -pensaikoissa samoinkuin tulvaniityillä. Sen erikoisen maukkaat marjat kypsyvät hyvin eri aikoihin, varsinkin jos lehdet varjostavat joitakin marja-aiheita. Karl Linné piti mesimarjaa Euroopan herkullisimpana marjana. Mesimarjan marjojen mesifuraani on se aromi, joka voittaa kaikki muut! Lisäksi mesimarjasta on löydetty parisataa muutakin aromiainetta.

Lajien lukumäärä on pohjoisissa ekosysteemeissä pieni - siis monimuotoisuus (= biodiversiteetti) niukka -, vaikka jonkin lajin yksilöitä saattaa ainakin ajottain olla paljonkin. Monimuotoisuus ei kuitenkaan Skandinaavian pohjois-osissakaan ole aivan vähäinen. Metsänraja on ehkä tärkein ja jyrkin muutosraja Pohjois-Skandinaaviassa. Etelämpänä ei yhtä jyrkkiä rajoja ole, vaan ekosysteemien monimuotoisuus (ja lajilukumäärä) lisääntyy vähitellen kohti etelää. Kts.esim.: metsänraja, kasvillisuusvyöhykkeet. Suomen eliölajiston lukumäärät, pohjoisten metsien rakenne ja Valtakunnan metsien inventointi!

Lajien reviirit ja levinneisyydet ovat usein laajoja. Vähälukuisuudesta ja reviirien laajuudesta johtuen monien lajien ja jopa yksilöiden painoarvo pohjoisen luonnon toiminnassa on suuri verrattuna etelän monilajisiin ekosysteemeihin. Jos häiriö kohdistuu jonkin pohjoisen lajin toimintaan, saattaa siitä aiheutua laajalle ulottuvia muutoksia. Tämä piirre korostuu sen vuoksi, että monien eliölajien toimeentulo riippuu tiukasti jonkin tietyn toisen lajin elämästä.

Eri eliöiden ja populaatioiden vuorovaikutussuhteet ovat erityisen tärkeitä juuri vähälajisissa ekosysteemeissä. Näin ollen ekosysteemit pohjoisessa ovat alttiimpia monille bioottisten tekijöiden muutoksille, esimerkiksi eri lajien kilpailuolosuhteissa tapahtuville muutoksille. Lisää: Evoluutio ja sopeutuminen!

Pohjoisen eliöltä vaaditaan hyvää fysiologista jousto- tai sietokykyä erityisesti lämpötilan suhteen. Kts. myös talvi! Monet pohjoisen eliöt ovatkin jo ehtineet kehittyä hyviksi pohjoisen spesialisteiksi: ne pystyvät käyttämään niukkoja resursseja optimaalisella tavalla (tällainen on esim. suomuurain eli hilla tai riekko). Mutta spesialistit eivät juurikaan tule toimeen muissa olosuhteissa. Samat periaatteet koskevat myös pohjoisia ekosysteemejä (kts. Lapin aluejakoja!). Ne ovat sitäpaitsi iältään nuoria, pääosin vasta jääkauden jälkeen muodostuneita. Tämä aiheuttanee ekosysteemeissä tiettyä muutosherkkyyttä. Esimerkiksi Suomen Lapin metsät ovat sijaintinsa puolesta maailman pohjoisimpia, herkästi ympäristöstresseihin reagoivia spesialisteja.

Vrt. myös geneettinen vaihtelu ja sopeutuminen talveen!