Päävalikko:

Tunturiluonnon lintuja

Havumetsien pohjoisraja (kts. metsävyöhykkeet) on myös monien lintujenkin pohjoisena levinneisyysrajana. Havumetsien yläraja sijaitsee Lapin tuntureilla n. 400-500 mpy. Koivumetsäalueen yläraja on puolestaan n. 600-800 metrin korkeudessa. Kun koivikot loppuvat, alkaa tunturipensaikkojen vyöhyke ja lopulta - vielä ylempänä - tunturipaljakka (kts. tuntureiden kasvillisuusvyöhykkeet!). Kussakin vyöhykkeessä on juuri sille tyypillistä lintulajistoa.

Lintujen lukumäärä tunturikoivikossa ja paljakalla on verraten pieni. Tuntureilla pesii noin 20 lintulajia, mm: pulmunen, kiiruna, kapustarinta, keräkurmitsa, lapinsirkku, niittykirvinen (on paikoin paljakan runsaslukuisin pikkulintu) ja sinirinta. Useita muita pohjoisen lintuja on esitelty osioissa 'Pohjoisia lintuja' ja 'Lintujen muutto pohjoisessa'.

Eniten lintuja Lapin alueella on usein soilla, erityisesti palsasoilla. Sekä laji- että yksilömäärät ovat sielä korkeat. Neliökilometrillä saattaa pesiä satoja lintupareja. Tämä on yli kaksi kertaa enemmän kuin toiseksi rikkaimmalla Lapin biotoopilla, tunturisoilla. Erityisesti kahlaajia on palsasoilla runsaasti: esim. suosirri, vesipääsky ja punakuiri ovat luonteenomaisaa. Lintujen runsaus johtuu palsasoiden monipuolista ekotyypeistä: on kuivia varpumättäitä, saranevoja, märkiä ruoppapintoja ja lampareita. Linnuilla on runsaasti syötävää, mm. hyönteisiä. - Mm. Olli Järvinen on meillä tutkinut palsasoiden linnustoja.

Talvinen linnusto on Lapin pohjoisimmissa osissa varsin vähäinen: tunturihaukka, kiiruna, riekko, korppi, lapintiainen ja hömötiainen. Ihmisten määrän kasvaessa ovat talitiainen, varpunen ja viherpeippo yleistyneet.

Havumetsävyöhykkeen ja tunturipaljakan välinen alue – siis lähinnä tunturikoivuvyöhyke - on tärkeä vaihettumisalue, jossa luonto on monipuolinen. Mikään lintulaji ei kuitenkaan asu pelkästään koivuvyöhykkeessä.

Silti lintulajit voidaan luokitella tunturikoivumetsien ja tunturipaljakoiden lajeihin. Pajulintu, järripeippo, urpiainen, leppälintu ja punakylkirastas ovat tunturikoivikoiden lajeja. Kaksi ensiksimainittua muodosavat jopa 50 % koko parimäärästä ainakin Kilpisjärven alueella.

Tunturikoivikot ovat usein aika laajoja, koska tunturien rinteet ovat yleensä loivia. Niiden linnuista yleisimpiä ovat pajulintu, räkättirastas, järripeippo ja urpiainen. Kaksi ensimmäistä ovat yleisiä koko maassa, kaksi jälkimmäistä ovat pohjoisen lintuja. Urpiainen tosin vaeltelee laajoilla alueilla koko maassa varsinkin talvella.

Sinirinta - Lapin satakieli - suosii koivuvyöhykkeen puronvarsipajukoita. Sinirinta on Lapin maakuntalintu, koirassinirinnalla on melkein saamelaispukukin päällään. Sinirinta osaa matkia lukuisten muiden lintujen ääniä ja jopa poronkellon helähdyksiä - sanotaan! Sinirinnan pesä on maassa mättään suojassa. Poikasia ruokitaan ahkerasti, jopa parikymmentä tuntia vuorokaudessa - Lapin kesäyö on pitkä. Sinirinnan munia ja poikasia syövät lumikot ja kärpät. Lisää: sinirinnan muutto!

Punakylkirastas laulelee paljolti öisin. Sen laulusäe on Lapissa lyhempi ja yksinkertaisempi kuin etelän punakylkirastaalla. Myös sepelrastas viihtyy Lapin tunturialueella. Kilpisjärven kosteahkoissa koivikoissa on sinirintaa ja rautiaista enemmän kuin etelämpänä tunturialueella.

Riekkoa tapaa paikoin etelämpänäkin, mutta senkin reviiriä ovat lähinnä Lapin tunturikoivikot. Riekko ei kuitenkaan ole muuttolintu. Sillä on erinomainen suojaväritys sekä kesällä että talvella. Riekko sietää hyvin ankaraakin talvea, se kaivautuu pahimpien pakkasten aikana yöksi lumeen, kieppiin.

Tunturikoivikon ja tunturipaljakan rajoilla ovat kataja-, vaivaiskoivu- ja pajupensaikot yleisiä. Näissä pensaikoissa tapaa mm. pieniä urpiaisparvia, sinirintoja ja niittykirvisiä. Myös kivitasku pesii tuntureiden kivikkoisessa pensaikossa. Ja tuntureiden puronvarsilla saattaa kohdata mm. koskikaran. Aika monet lintulajit ovat levineet Käsivarren Lappiin Norjan merenrannikoilta käsin.

Paljakan tunturinummilla viihtyy yleisesti mm. niittykirvinen ja haikeaa huiluaan soittava kapustarinta. Se viihtyy paljakan kuivillakin varvikoilla, vaikka onkin kahlaaja. Tällä linnulla on kaunis, mutta kuitenkin hyvä suojaväritys. Kuten monet muutkin kahlaajat, kapustarintakin tekeytyy siipirikoksi houkutellessaan muniaan/poikasiaan uhkaavaa eläintä (tai ihmistä) kauemmas. Kapustarinta on rastaan kokoinen, kurmitsoihin kuuluva lintu. Selkäpuolelta kapustarinta on tunnistettavissa kullankeltaisista pilkuistaan ja vatsapuolelta mustasta värityksestä (myös kaula ja pään alaosa mustia). Nuori lintu on vielä syksyllä vaaleavatsainen. Naaras on lähes samanvärinen kuin koiras.

Kapustarinnan levinneisyyden painopiste on Lapin tunturialueella (pohjoisboreaalisessa vyöhykkeessä) ja vähän etelämpänäkin mm. Pohjanmaan aapasoilla. Nykyisin se on ollut leviämässä jopa Etelä-Suomenkin soille. Kapustarinnan pesän saattaa kohdata suomättäältä tai tunturikankaan aluskasvillisuudesta. Aikuiset linnut palaavat etelään (Länsi-Eurooppaan, jopa Välimerellekin saakka) jo heinäkuun lopulla, nuoret linnut vähän myöhemmin.

Kapustarinta muistuttaa tundrakurmitsaa. Kapustarinnan kainalot vilkkuvat valkoisina, tundrakurmitsalla mustina. (Tndrakurmitsa muuttaa Suomenlahden rantoja pitkin pesintäalueelleen Jäämeren rannnoille). Keräkurmitsa on paljon harvinaisempi, mutta saman tunturinummi-maiseman kahlaaja.

Tuntureiden ylimmissä osissa, lähes kasvittomalla kivikkoalueella, tapaa mm. pulmusia, kivitaskuja, sepelrastaita ja kiirunoita.

Tunturikihun tapaa paljakoilla erityisesti hyvinä sopuli- ja myyrävuosina. Sama koskee myös kookasta, kesälläkin valkoasuista tunturipöllöä. Se on nykyään aika harvinainen, mutta huonoina myyrävuosina niitä vaeltelee etelämmäskin. Tunturipöllökin saattaa heittäytä 'siipirikoksi', jos poikaset ovat uhattuina. Myös piekanan yleisyys vaihtelee suuresti sopuli- ja myyrävuosista riippuen.

Myöhään lumesta vapautuvilla niityillä, joilla on puroja ja vesilampareita, linnusto on aika monipuolinen: mm tylli ja lapinsirri viihtyvät siellä. Lapin soilla, tunturipaljakoidenkin soilla, elää monia tyypillisiä lintulajeja, varsinkin kahlaajia, mm. vikloja ja sirriäisiä. Liro - sekin kuuluu kahlaajiin - on yksi luonteenomaisimmista. Myös pikkukuovi, samoin kuin suokukko, valko- ja mustaviklo sekä eräät sirrit (mm. jänkäsirriäinen) ovat tyypillisiä Lapin suolintuja. Tätä luetteloa voisi vielä jatkaa seuraavilla: niittykirvinen, keltavästäräkki, pajusirkku, lapinsirkku ja riekko. Lapin laajoilla ja märillä aapasoilla viihtyvät myös monet vesilinnut.