• Monet suosivat paksuhkoa lumipeitettä, jotkut sietävät jopa lumetonta...
Kasvien suhdetta lumipeitteeseen on usein esitetty käyttäen kolmijakoa:
1) Chionofobit eli lumipakoiset, jotka sietävät talvella lumettomuutta.
2) Chionofiilit eli lumensuosijat, jotka suosivat paksuhkoa lumipeitettä.
3) Chionoforit, jotka suhtautuvat lumipeitteeseen 'välinpitämättömästi'. Vrt. vastaava joko eläinten osalta!
Lumettomuutta sietävät, lumipakoiset (chionofobit = lunta karttavat) kasvilajit viihtyvät mm. tuulisilla tunturipaljakoilla, kalliopahdoilla tai mättäillä ja kivien päällä. Tietysti myös puut sietävät lumettomuutta (niiden juuristo vaatii kuitenkin ylensä lumisuojaa).
Chionofiilit eli lumensuosijat suosivat paksuhkoa lumipeitettä.
Tuntureiden kuruihin ja notkelmiin tuuli kasaa paksuja lumikinoksia, ns. lumenviipymiä, jotka sulavat myöhään kesällä. Niissä on talvella lunta 1-2 metriä, paikoin enemmänkin.
Lumenviipymissä jää kasvukausi lyhyeksi. Mutta talvella ei siellä ole sellaista kuivumisen tai paleltumisen uhkaa kuin tuulenpieksämillä. Sensijaan ainakin pikkunisäkkäät saattavat syödä talven mittaan paljon lumenviipymien kasvipeitettä.
Jos kasvukausi on alle 2 kuukautta, ei lumenviipymällä kasva juuri muuta kuin sammalia. Varsinkin eräät maksasammalet (mm. Anthelia juratzkana) ja jotkut kynsi- ja karhunsammalet sietävät lumenviipymien lyhyttä kasvukautta ja jopa usean vuoden mittaista lumipeittoa!
Jos kasvukausi on noin 3 kuukautta, viihtyvät jo eräät putkilokasvitkin lumenviipymillä. Mm. lumihärkki (Cerastium cerastioides), lumijäkkärä (Gnaphalium supinum), lapinorvokki (Viola biflora), hapro (Oxyria digyna), sammalvarpio (Cassiope hypnoides), tähtirikko (Saxifraga stellaris) närvänä (Sibbaldia procumbens), ja vaivaispaju (Salix herbacea) viihtyvät lumenviipymillä. Viljavalla kalkkipitoisella alustalla tapaa lumenviipymillä mm. verkkolehtipajua (Salix reticulata), napapajua (Salix polaris) ja kultarikkoa (Saxifraga aizoides).
Jos lunta on vain metrin verran, ei aidosta lumenviipymästä voi puhua; paikalla vallitsevat mm. tavalliset mustikkavarvustot. Mustikan versot vaativat talvella aika hyvää lumisuojaa. Sensijaan mm. puolukka ja variksenmarja pärjäävät vähälumisemmillakin paikoilla, esim. mättäillä. Lisää: lumipeitteen vaikutus kasvillisuuteen!
Myös soilla, pelloilla ja metsissäkin lumenpaksuus vaihtelee mm. pienoistopografian ja puuston mukaan. Kasvipeitekin on erilainen esim. mättäillä ja painanteissa, vaikka lumitilanne ei yksinään aiheutakaan tätä vaihtelua. Lisää!
Ekologinen tilanne lumen alla on aivan erilainen kuin lumen päällä!
Lisää: tunturipaljakoiden kasvilajistoa!
• Kylmänsieto vaihtelee lajin, kasvinosan ja ajan myötä...
Pakkasensietokyvyn mukaan kasvit voidaan karkeasti jakaa seuraaviin ryhmiin: 1) kylmänarat lajit, jotka kuolevat jo 0-asteen tienoilla, 2) pakkasenarat lajit, jotka eivät siedä jään muodostumista solukkoihin, joten ne saattavat kuolla muutamaan pakkasasteeseen ja 3) pakkasta sietävät lajit.
Kylmänarimmat kasvilajit ovat pääasiassa kotoisin tropiikista. Jotkut niistä kuolevat jo 0-asteen tuntumassa. Pakkasia sietävät lajit ovat viileiden ja kylmien alueiden kasveja. Puiden lumenpäälliset osat samoinkuin monet epifyyttiset jäkälät ovat hyvin kylmänkestäviä (niillähän ei ole lumisuojaa!). Jotkut niistä sietävät kuolematta jopa nestemäisen typen (-196°C) kylmyyttä, tosin vain erittäin kuivina ja talvitilassa ollessaan.
Kylmänsietokyky (ja sen mittaustekniikkakin!) vaihtelee suuresti. Silti allaolevasta taulukosta on nähtävissä, että pohjoisen kasveissakin on sekä kylmänkestäviä että aika kylmänarkoja lajeja. Paitsi hyvää lumisuojaa vaativat lajit, myös monet vesikasvit ovat aika kylmänarkoja.
Kasvin eri osien kylmänsietokyky on erilainen.
Kärki- ja kukkasilmut paleltuvat herkemmin kuin muut osat. Lisää: Silmujen kylmänsieto!
Maansisäiset osat (juuret ja juurakot) ovat kylmänarempia kuin maanpäälliset kasvinosat. Lumipatjan lisäksi myös humuskerros on suoja pakkasta vastaan; maansisäisten osien kylmänkestävyyden ei tarvitse olla kovin suuri. Mm. puiden juuret ovat jopa yli 10 astetta kylmänarempia kuin maanpäälliset osat, jotka joutuvat kokemaan talven kaikessa ankaruudessaan.
Varsin pakkasenkestäviä ovat mm. siemenet ja itiöt ja puuvartisten kasvien puuosan elävät solut ja jälsisolukko. Siemenet ovat yleensä hyvin kuivia, mikä lisää niiden kylmänsietoa. Jos yksivuotisen kasvien siemenet tuhoutuvat, seuraa siitä lajin häviäminen po. paikalta. Jos puuvartisen kasvin jälsi tuhoutuu, ei uusi kasvu ole mahdollista.
Kylmänsietokyky on luonnollisesti talvella suurimmillaan. Kesällä, varsinkin vilkkaimman kasvun aikaan, se on paljon heikompi. Esim. uuvana sietää keskitalvella jopa -60°C, mutta saman yksilön samat kasviosat kesällä 'vain' n. -10°C (kts. kuva!). Sensijaan esim. mustikan versot ovat aika kylmänarkoja ja vaativat talvella hyvän lumisuojan. Lisää: Lumen merkitys!
Kylmänkestävyys alkaa monilla lajeilla lisääntyä jo varhain loppukesällä, mutta syksyn yöpakkaset lisäävät kylmänkestävyyttä eniten. Myös talven sääolot aiheuttavat joitakin muutoksia kylmänkestävyyteen. Pitkän lauhan sääjakson aikana voi kylmänkestävyys heiketä keskitalvellakin, mutta kylmänarkaan kesätilaan eivät pohjoisen kasvit (ainakaan puut) keskitalvella hevin mene!
Kylmänkestävyys riippuu myös yksilön/populaation alkuperästä. Lisää: Havupuittemme kylmänsieto! Etelästä Lappiin siirretyt puut (esim. koivut tai havupuut) voivat vaurioitua tai jopa kuolla talvella, koska ne eivät ole voineet valmistautua pitkään ja kylmään Lapin talveen. Sama koskee lukuisia kaukaa etelästä pohjoiseen siirrettyjä puutarhapuita ja -pensaita.
