Vesiluontomme (loppuosa)
Vedet loppuosa |
Vesiluontomme (loppuosa)
Täältä: Vesiluontomme (alkuosa)
(Kuva yllä): Pienen, karun lammen soistunutta rantaa Kuusamossa. Vesi on ruskeaa, humuspitoista.
Lampi on dystrofinen. Vesikasveja on hyvin niukasti. Kuusamon kalkkialueilla on joissakin
tällaisissa lammissa kalkkiliejua, mutta vesikasveja ei kuitenkaan ole juuri yhtään (ehkä jäätymisilmiöistä johtuen?).
Lisää: soistuva ranta! ja tunturilampi!
(Kuva yllä): Kainuun ja Koillismaan vaara-alueen purojen reunamat ovat usein rehevähköjä.
Tämänkin puron ja muidenkin Liikasenvaaran - Korvasvaaran tuntumassa olevien
purojen reunamilla on useita kasviharvinaisuuksia.
(Kuva yllä): Saariselän tunturialueelta saavat monet purot alkunsa.
Tässä eräs kullanhohtoinen (täällä on oikeaakin kultaa!) puro alkutalvella. jolloin puro on 'elämän lähde',
josta monet eliöt hyötyvät: saavat mm. ravintoa ja happea.
(Kuva yllä): Lampien ja järvien rannoilla saattavat pajut saada jalansijaa. Kuvassa pohjanpaju (Salix lapponum) muodostaa
harmaita laikkuja pitkin rantavyöhykettä, sarakasvuston ja metsävarvuston väliin.- Lisää: soistuva ranta! ja tunturilampi!
(Kuva yllä): Merenrantaa Oulun edustalla (Hietasaari). Perämeri on vähäsuolainen - lähes järvi. Silti suolamaitakin esiintyy
monin paikoin varsinkin Oulun eteläpuoleisella rannikolla. Suolamaiden lajistoa (halofyyttejä eli suolakkokasveja)
siellä ovat mm. merisuolake (Triglochin maritimum), suolavihvilä (Juncus gerardi), suolasara (Carex halophila),
somersara (Carex glareosa), suolayrtti (Salicornia europaea), suolasolmukki (Spergularia salina),
merirannikki (Glaux maritima)ja meriratamo (Plantago maritima).
Kts. myös:Perinnebiotoopit ja Primula 'sibirica'-ryhmä!
Matalilla rannoilla ei aallokko pääse kovin pahoin vaurioittamaan kasvipeitettä, mutta aallokko ja tulvavedet tuovat rannoille maatuvia jätteitä,
joista rantalajisto saa ravinteita. Maa nousee vähitellen merestä. Kasvillisuuden primäärisukkessio on tässä nähtävissä: vesirannan saravyöhyke (jossa - suolamailla - paikoin runsaastikin halofyyttejä). Siitä maalle päin lopulta pensaikko-ja metsäkasvillisuutta, jota jäiden tunkeutuminen maalle saattaa usein vaurioittaa. Lehtipuuvaltaiset rantametsät ovat usein varsin monilajisia, viljavia - samantapaisia kuin jokivarsien tulvametsät. Kts. myös sukkessio!
(Kuva yllä): Merenrantaa jäidenlähdön aikaan, harmaalepän jo kukkiessa.
Laidunnus (lampaat, naudat ja usein hevosetkin) piti ennen vanhaan ruovikot ja pensastot kurissa.
Matalaruohoisilla rannoilla viihtyivät mm. monet Perämeren kasvierikoisuudet,
esim. Primula 'sibirica'- ryhmän lajit, endeemiset lajit ja halofyytit.
Huikan plaktonlevistä Itämeren pohjoisosissa Perämerellä ei yleensä ole voimakkaita planktonleväesiintymiä (= leväkukintaa). Täällä meri on verraten matalaa (noin 100 m), joten veden kierto (tuulet ja vuosikierto) sekoittavat vedet pohjia myöten. Happea on näinollen aina meren pohjallakin. Tästä systä ei fosfori pääse liukenemaan pohjalta pintavesiin levien ravinnoksi. Leväkukinta jää siis vähiin. Itämeren eteläosissa tilanne on selvästi pahempi: pohjalietteet ovat hapettomia, joten fosforia vapautuu yleisesti planktonin ravinnoksi, josta seuraa voimakkaitakin leväkukintoja. Nykyisin tulee Atlantilta harvoin raikkaita suolapitoisia vesiä Itämereen. Ne hapettaisivat meren pohjan ja estäisivät planktonkukinnan. Tällä kaikella on eräiden tutkijoiden mukaan suurempi merkitys leväkukintaan kuin esim. maatauloudella! (Teksti perustuu pääosin TV-ohjelmaan 'MOT' 10.5.2008.) |
Mm. Marika Niemelä (väitöskirja 2009) on tutkinut Perämeren rantaniittyjä. Erityistä huomiota hän kohdisti mm. pienikokoiseen heinäkasviin, rönsysorsimoon (Puccinellia phryganodes), joka kasvaa pääasiassa arktisten merien rannoilla, mutta sillä on muutama pieni erillisesiintymä Perämeren rannikolla. Laji on Itämeren alueella äärimmäisen uhanalainen. Rönsysorsimo osoittautui sekä maasto- että puutarhakokeiden perusteella huomattavan heikoksi kilpailijaksi
kookkaampiin heinäkasveihin verrattuna. Merihanhen (Anser anser) laidunnus sekä suolasänkiön (Odontites litoralis) loisinta hyödyttivät rönsysorsimoa epäsuorasti
vähentämällä sen kilpailijoiden kasvua. Laidunnuksesta huolimatta rönsysorsimon peittävyys laski neljän vuoden aikana jyrkästi koealoilla.
Samanaikaisesti muiden heinäkasvien osuus kasvoi huomattavasti. Kasvillisuuden nopeasta sukkessiosta johtuen avoimen elinympäristön jatkuva muodostuminen on erittäin tärkeää kilpailussa heikommille kasvilajeille. Niitto osoittautui tehokkaaksi hoitotavaksi uhanalaiselle pohjansorsimolle (Arctophila fulva) ja ruijanesikolle (Primula nutans), mutta rönsysorsimon menestymiseen sillä ei ollut vaikutusta. Todennäköisesti rönsysorsimo hyötyisi enemmän karjan laidunnuksesta. Äärimmäisen uhanalaiselle kiljuhanhelle (Anser erythropus) sekä merihanhelle ihanteellista elinympäristöä ovat laajat avoimet merenrantaniityt, joilla hoidon voimakkuus vaihtelee ja
joilla tämän seurauksena kasvaa monipuolisesti hanhien suosimia ravintokasveja.
Laidunnuksen ja niiton loputtua 1900-luvulla monet Perämeren matalaruohoiset rantaniitytovat muuttuneet korkeakasvuisiksiruovikoiksi (Phragmites australis) tai pensaikoiksi (Salix, Alnus incana). Tämä on ollut kohtalokasta mm. monille matalille kasveille, jotka eivät viihdy korkeassa ja tiheässä ruovikossa. Myöskään jotkut linnut (mm. kahlaajat) eivät pesi ruovikoissa, vaan vaativat avointa maisemaa. Tästä syystä on ruovikoita viime aikoina paikoin hävitetty tai uudelleen otettu laidunmaiksi.
Laidunkauden ajoittaminen, laidunnuspaine sekä sopivan eläintyypin valinta ovat avaintekijöitä sekä luonnonhoidon että laiduneläinten hyvinvoinnin kannalta. Ilmaston lämpenemisen seurauksena merenpinnan ennustetaan kohoavan ja hidastavan maankohoamisen suhteellista nopeutta. Rantaniittyvyöhyke tulee todennäköisesti kaventumaan entisestään, mikä asettaa tulevaisuudessa lisähaasteita merenrantaniittyjen ja niiden uhanalaisten lajien hoidolle.
(Kuva yllä): Hiekkarantaa Hailuodon Marjaniemessä. Vaalea heinä on pohjanlahdenlauha (Deschampsia bottnica),
joka on endeeminen (= kotoperäinen) laji Itämeren piirissä. Jääkauden jälkeen on näille erikoisille
maankohoamisrannoille ehtinyt kehittynyt eräitä muitakin endemiittejä.
Lisää: Tulvaniityt!
