| |||
|
|
| |
| |||
|
| ||
|
Neptunus on kaukaisin kaasujättiläisplaneettamme, se kiertää Auringon kerran 165 vuodessa. Ajoittain se on myös kaukaisin planeetta, sillä Pluto tulee lähimmilläään sen radan tälle puolen. Sen halkaisija on noin neljä kertaa niin suuri kuin Maan, mutta johtuen sen pienestä tiheydestä painovoima "pinnalla" ei ole kuin 1,2 kertainen siitä mihin olemme tottuneet. Neptunuksessa ei kuitenkaan voi kävellä: sen sisin osa (noin 2/3 planeetan halkaisijasta) on nestemäinen seos kiveä, vettä, ammoniakkia ja metaania. Uloin kolmannes taas on kaasua: vetyä, heliumia, vesihöyryä ja metaania. Viimeksi mainituista koostuvat pilvet antavat planeetalle sen sinisen sävyn. Neptunus säteilee noin kaksi kertaa niin paljon energiaa kuin mitä se saa Auringosta.
| |||
| [Kuva: Neptunuksen ulkomuotoa dominoivat suuret myrskyalueet kaasukehässä. Planeetan sininen väri tulee.. aineista. :)] |
| ||
|
Planeetan kaasukehässä vallitsee myrskyjä, kuten esim Jupiterissakin. Neptunuksesta voidaan helposti erottaa valkoisia pilviä ja tummia myrskykeskuksia, joista suurimmat ovat olleet Maapallon kokoisia. Myrskyjen laitamille tuulet voivat kiihtyä aina 2000km/h (550m/s) - nämä ovat nopeimpia millään planeetalla mitattuja tuulia.
RenkaatKuten muillakin kaasujättiläisillä, Neptunuksella on renkaat. Ne ovat hyvin ohuet ja kapeat, ja koostuvat pienestä pölystä jonka alkuperäksi epäillään planeetan kuihin törmänneitä meteoriitteja. Renkaissa on myös nähtävissä selittämättömiä kirkkaita tihentymiä.
TritonNeptunukselta on löydetty kahdeksan kuuta, joista suurin osa on asteroidien kaltaisia ja suhteellisen pieniä. Isoin kuu, Triton, on kuitenkin mielenkiintoinen kohde. Se on lähes oman Kuumme kokoinen, ja aurinkokunnassa ainoa iso kuu joka kiertää planeettaansa retrogradisesti. Se on lisäksi huomattavasti tiheämpi kuin muut kappaleet Saturnuksen tuolla puolen. Nämä ominaisuudet viittaavat siihen että Neptunus on voinut kaapata sen kiertolaisekseen miljardeja vuosia sitten.
Tritonin pinnalla vallitsee kylmimmät mitatut olosuhteet aurinkokunnassa (-235°C). Tritonin pinta on typpeä ja metaania. Tritonin pinnalta on havaittu myös mielenkiintoista ja odottamatonta aktiivisuutta: jäävulkanismia.
Kuulla on erittäin ohut kaasukehä, jossa voidaan havaita ohuita typpikidepilviä.
![]() Kaikki Neptunusta tutkineet luotainlennot:
![]() Tietojen pääasiallinen lähde: Views of the Solar System Lisätietoa:
![]() - Jupiter - Galilein kuut - Saturnus - Titan - Uranus - Neptunus - - Pluto & Kharon - Asteroidit - Komeetat - Syvän taivaan kohteet -
![]() - ![]()
| |||