Oulun yliopisto
Arkistossa tehdään paljon tieteellistä tutkimusta, ja se toimii myös opiskelijoiden harjoitustöiden materiaalilähteenä. Oulussa planetologinen tutkimus on viimeisen vuosikymmenen aikana keskittynyt pääasiassa terrestristen, eli maankaltaisten planeettojen geologiseen tutkimukseen. Oulussa sijaitsevan Pohjoismaisen Planeettakuva-arkiston kautta ryhmä on saanut käyttöönsä viimeisintä, yleensä NASAn luotainhankkeiden tuottamaa aineistoa. Ryhmän asema Mars Express -hankkeessa ja muissa tulevissa ESAn projekteissa mahdollistaa myös eurooppalaisen aineiston hyödyntämisen. Useaan kohteeseen keskittynyt tutkimus antaa tutkijoille perspektiiviä ja uudenlaista ymmärrystä aina uuteen kohteeseen siirryttäessä.



Arkiston tutkijat työssään Venus-kuvien parissa.

Venus tutkimuksen jäädessä syrjään ainakin joksikin aikaa vuoden 2001 lopussa, planetologian ryhmä on aloittanut jo valmistelut seuraavaan haasteeseen siirtymiseen. Viking Orbiter ja Mars Global Surveyor -luotaimien aineiston fotogeologisen analysoinnin kautta pystytään kartoittamaan Marsin pinnan rakenteita ja mallintamalla niiden muodostumista selvittämään Marsin historiaa. Saatuja luotainaineistoja käyttämään apuna tulevia tutkimuskohteita määriteltäessä. Veden olemassaolosta kertovat piirteet lisäävät tämän planeetan tutkimusarvoa. Varsin tärkeää on veden virtauksen ja muiden prosessien vuorovaikutuksen tutkiminen. Tämä tuleekin olemaan ryhmän ohjenuora uutta tutkimusta suunniteltaessa.

Pitkään jatkunutta Venus-tutkimusta on suoritettu käyttäen hyväksi Magellan -luotaimen vuosina 1990-94 tuottamaa tutka- sekä gravitaatio-aineistoa. Venus-tutkimus keskittyi aluksi törmäyskraaterien ja tektonisten prosessien tutkimuksen lisäksi Venuksen pinnan stratigrafian määrittämiseen. Viimeisimpinä tutkimuskohteina ovat pääasiassa olleet vulkaanis-tektonisten rakenteiden, kuten koronien, novien ja araknoidien, ominaisuudet ja evoluutio ja niiden merkitys planeetan litosfäärin kehityshistoriassa. Pitkä tutkimus on antanut paljon uusia näkemyksiä epäselviksi havaittuhihin proseseihin.

Oulussa, pääosin 1970-80 luvulla tehty kuututkimus on keskittynyt tektonisten rakenteiden sekä Kuun pinnan fotometristen ominaisuuksien tutkimukseen. Viimeksimainittua tutkimusta tosin jatkettiin 2001 syksynä vierailevien tutkijoiden toimesta. Kuututkimuksen käytössä on monipuolisesti niin uutta kuin vanhempaakin materiaalia.



Tutkijat pelaamassa pasianssia ja kuuntelemassa päivän mietelauseita netistä

Arkistossa käy myös useita ulkomaalaisia tutkijoita työskentelemässä. Suurin osa tutkijoista tulee entisen Neuvostoliiton puolelta, Venäjältä ja Ukrainalta, mutta vierailijoita saadaan myös Euroopasta ja Yhdysvalloista.


Konehuoneessa on vierailijoilla mahdollisuus tutkia esim. CD-ROM-levyjä.


- Pääsivu - Palvelut - Materiaalit - Tutkimus - Linkit -
- In English - På Svenska -

Graafinen suunnittelu ja toteutus Jarmo Korteniemi, (c) 2001