Ydinainesanalyysi

Karjalainen, A. & Jaakkola, E.

Oulun yliopisto 1999.

Opetusmoniste: Akateemisen opetussuunnitelman kehittäminen.

Tämän päivän korkeakouluopiskelija on ehkäpä tilanteessa jossa hänen edeltäjänsä, kautta vuosisatojen ei ole aikaisemmin koskaan ollut. Päättyvää vuosikymmentä leimaa tiedon paljous. Uutta tutkimustietoa tulee jatkuvalla syötöllä ja uusi tieto on entistä spesifisempää. Lisäksi viestintävälineet ovat kehittyneet niin tehokkaiksi, että kaikki tuotettu ja olemassaoleva tieto on jokaisen suomalaisen opiskelijan tavoitettavissa. Kun yhtälöön vielä lisätään korkeakoulu- ja yliopistomaailma, jossa tutkimusta tehdään ja uutta tietoa tuotetaan ja jossa annetaan tutkimukseen pohjautuvaa korkeinta opetusta, on varsin ymmärrettävää jos tulokseksi tulee kuormittunut tutkinto. Kuormittuneella tutkinnolla tarkoitetaan opetusta, jota vaivaa ns. informaatioähky, opetuksessa on asiaa ja tietoa yli opiskelijan omaksumiskyvyn ja -ajan. Voidaan jopa sanoa, että tutkintoa ei ole osattu suojata tarpeettomilta ja epäoleellisilta yksityiskohdilta. Mikä sitten on tarpeetonta ja epäoleellista.

Yhdysvalloissa on arvioitu, että akateemisesti koulutettu joutuu uransa aikana keskimäärin kahdeksan kertaa muuttamaan toimenkuvaansa niin paljon, että vanha tietopohja on riittämätön. Suomessakin myönnetään, että muutamaa korkeakoulututkintoa lukuunottamatta akateemisen tutkinnon ammattikuva ei ole lukkoonlyöty kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Yliopistojen järjestämä täydennyskoulutuskin kielii uudenlaisesta yhteiskuntarakenteesta, jossa työntekijä kouluttaa itseään läpi työhistoriansa. Onkin sanottu, että koska emme tiedä, mitä ihmisten pitäisi tulevaisuudessa osata ja tietää, on koulutuksen tehtäväksi asetettava elinikäisen oppimisen edistäminen. Lähtökohdat elinikäiselle oppimiselle yliopisto-opetuksessa luodaan totuttamalla opiskelijat siihen ajatukseen, että tutkinto sinänsä ei turvaa heille elinikäistä ammattia. Peruskoulutuksessa opiskelijoille pitää voida antaa vahva tiedollinen ja taidollinen pohja, joka on välttämätön uuden omaksumiselle. Lisäksi koulutuksen aikana opiskelijat on opetettava käyttämään tiedotusvälineitä tehokkaasti ja hakemaan tietoa sekä arvioimaan sitä.

Tarpeettoman ja epäoleellisen tiedon tunnistaminen opetuksessa voi olla vaikeaa. Tiedeyhteisön tutkija-opettajan roolissa on haasteellista pystyä erottamaan oleellinen ja epäoleellinen tieto, tarpeellinen ja tarpeeton tieto. Ja suhteessa mihin? Koska akateemiselle tutkinnolle on luontaista selvän ammattikuvan puuttuminen, tutkinnon pitäisi olla kyllin laaja-alainen kattamaan useita mahdollisia työtehtäviä. Tässä piileekin sudenkuoppa; sisällytetään tutkintoon kaikkea vähän. Jotta kuopasta päästään, on analyyttisesti etsittävä laaja-alaisen ja muuntautumiskykyisen tutkinnon peruspilareita.

Ydinainesanalyysi on kehitetty työvälineeksi erityisesti korkeakoulututkinnon suunnitteluun ja kehittämiseen. Sen tehtävänä on auttaa opettajaa hahmottamaan opettamansa aiheen tietojen ja taitojen väliset hierarkiat ja yhteydet sekä suhteuttamaan nämä opiskelijan oppimisaikaan, tutkintovaatimukseen ja opetussuunnitelmaan.

Ydinainesanalyysissä tutkitaan opetettavan aineen sisäistä rakennetta. Opettaja luokittelee opettamaansa aiheeseen liittyvät tiedot ja taidot eri luokkiin, oppiaineesta ja aiheesta riippuen yleensä 2-4 luokkaan. Tiedot ja taidot sisällytetään luokkiin niiden tärkeyden mukaan. Luokitteluperusteena voidaan pitää esimerkiksi tieteellistä asiantuntijuutta, ammatillisia taitoja ja tiedon käyttöarvoa muissa koulutusohjelman kursseissa. Tältä pohjalta selkiytetään tiedon hierarkista asemaa suhteessa muihin tietoihin. Esimerkiksi 3-luokituksessa tiedot jaetaan luokkiin ydinaines, täydentävä tietous ja erityistietämys. Ydinaines kattaa tiedot ja taidot joiden hallitseminen on välttämätöntä uusien tietojen omaksumisen kannalta. Käytännössä tällöin on mukaan otettava ne asiat, jotka luovat pohjaa seuraaville kursseille. Ydinaineksessa on harvemmin mukana yksittäisiä faktoja. Siinä on enemmänkin teorioita, malleja ja periaatteita. Ydinaineksen esittämiseen ja omaksumiseen pitäisi käyttää kurssin työajasta suurin osa. Tavoite on, että kaikki opiskelijat hallitsevat ydinaineksen.

Täydentävä tietämys kattaa teorioiden, mallien ja periaatteiden yksityiskohtia ja laajennuksia, jotka toisinaan voivat olla tarpeellisia, mutta aika- ja oppimisresurssin takia tätä tietämystä ei painoteta eikä sitä opeteta ydinaineksen oppimisen kustannuksella. Erityistietämys on tietoa, joka toimii ydinaineksen ja täydentävän tietämyksen yksityiskohtina. Sillä tuskin koskaan on käyttöarvoa perusasioiden omaksumisen kannalta ja tämä tietämys on oppijan itsensä harrastuneisuuden ja erikoistumisen varassa. Erityistietämykseen ei mainintaa enemmän käytetä aikaa eikä sen omaksumista ja oppimista vaadita tutkinnossa.

Ydinainesanalyysin tehtyään opettaja pystyy hahmottamaan kurssinsa työmäärän oikein suhteessa kurssiin varattuun aikaan. Analyysin avulla opettaja voi myös arvioida mahdollista uutta kurssin aihepiiriin kuuluvaa tietoa ja sen tärkeyttä. Kun uusi tieto koetaan tärkeäksi liittää kurssiin, opettaja voi tehdyn analyysin avulla arvioida mahdollista työmäärän kasvua (sekä oppijan että opettajan) ja reagoida siihen keventämällä täydentävän ja erityistietämyksen luokkien sisältöjä.

Ydinainesanalyysin luokitusperusteet ja luokkien otsikot ovat opettajan itsensä päätettävissä. Oleellista ei ole niinkään montako luokkaa käytetään tai edes se mitkä ovat luokitusperusteet vaan se, että analyyttisesti tarkastellaan tutkinnon sisältöä suhteessa tieteen ja työelämän vaatimuksiin ja erityispiirteisiin. Perustutkinto toimii parhaiten kun se on oikein mitoitettu. Tällöin huomioidaan se, että oppija tarvitsee aikaa asian omaksumiseen, jotta tiedosta tulisi hänelle itselleen todellinen työväline.

AKATEEMISEN OPINTOJAKSON CORE- ANALYYSI

Akateemisen opintojakson työmäärän mitoittaminen

Tärkeän osa kurssin suunnittelua on kurssin työmäärän oikea mitoittaminen. Tämä tarkoittaa sitä että opiskelijalle varataan riittävästi aikaa kurssin asioiden oppimiseen ja suorittamiseen.

Tällöin on arvioitava montako tuntia opiskelijan työtä kuluu:

1. kirjallisuuteen perehtymiseen

2. tenttiin valmistautumiseen

3. kontaktiopetuksessa opiskeltujen asioiden syventämiseen ja omaksumiseen tähtäävään omaehtoiseen työhön

4. kirjallisten töiden tekemiseen

Opintoviikko on käsite, joka on rinnastettavissa yleiseen työaikalakiin. Yksi opintoviikko on 40 tuntia opiskelijan työtä. Kurssin opintoviikkomäärä sisältää kaiken sen työn, jonka opiskelija tekee kurssin suorittamiseksi. Millä tavoin eri työmuotojen vaatima aika voidaan laskea? Yleisiä normeja näille ei ole, mutta yksi mitoittamisen pohjaksi sopiva suositus on seuraava:

Työmäärää mitoitettaessa tulisi periaatteessa voida ottaa huomioon myös kurssin vaativuustaso. Tällöin esim. syventävien opintojen tasoiseen kurssiin tulisi varata enemmän aikaa opiskelijan omaehtoiseen työhön kuin perusopintoihin sisältyvään kurssiin. Jokaisessa oppiaineessa on mitoittamiseen liittyviä erityiskysymyksiä, jotka tulee ottaa huomioon laskelmissa. Oppiaineella tulisi olla yhteisesti sovitut mitoitusperiaatteet kurssien työmäärän arvioinnin pohjaksi.

Uutta kurssia suunniteltaessa ja vanhaa kurssia kehitettäessä on nykyisin yhä tärkeämpää pystyä mitoittamaan kurssi optimaalisesti. Opiskelijan etenemisen kannalta on huomattavasti haitallisempaa, jos aikaa on varattu liian vähän kuin että sitä on varattu hieman "yli tarpeen". Opiskelijan ajantarve on yksilöllinen muuttuja, johon vaikuttavat monet asiat. Nyrkkisääntö on, että mitä parempi pohjatieto opiskelijalla on ja mitä paremmin hän ymmärtää kurssin asiat, sitä enemmän hän säästää aikaa. Tästä syystä eri kurssien välinen yhteys on tärkeä tekijä ja eri kurssien oppimistulokset joko tukevat tai haittaavat toisiaan.

Esimerkki ydinainesanalyysin soveltamisesta Oulun yliopiston teknillisessä tiedekunnassa.