Oulun yliopisto - EtusivulleUniversity of Oulu in English

 

TEHOKKUUTTA AJANKÄYTTÖÖN

 

Ajan käytön hallitseminen edellyttää suunnitelmallisuutta. Ilman suunnitelmia aika kuluu huomaamatta eikä tavoitteita saavuteta. Ajan käytön suunnittelu on hyödyllistä:

•  Tiedät mitä teet kun heräät aamulla. Sinun ei tarvitse käyttää aikaa ohjelman miettimiseen.

•  Pysyt aikataulussa ja saavutat varmemmin tuloksia, kun sinulla on selkeä suunnitelma.

•  Saat suunnitelmallisen työn jälkeen nauttia vapaa-ajasta ilman ahdistavia "pitää tehdä" -ajatuksia.

 

Kaikki alkaa tavoitteista

Suunnitelmallisuus alkaa tavoitteiden määrittelystä. Ne jäsentävät opiskelua ja tuovat motivaatiota arkiseen puurtamiseen. Ilman tavoitteiden pohtimista aika vain juoksee päämäärättömästi ja tuloksia syntyy niukemmin. Tavoitteita tulee olla koko opiskeluajalle, mutta yhtä tärkeää on asettaa viikoittaiset ja päivittäiset tavoitteet. Katso Oona Suloniemen tavoitteet ja kirjaa omat tavoitteesi tyhjään tavoitepohjaan.

 

Tavallisesti tavoitteita on useita, ei pelkästään opiskelussa vaan muussakin elämässä. Kaikkea ei kannata kuitenkaan tavoitella samanaikaisesti, sillä näin kaikkien tavoitteiden saavuttaminen hankaloituu. Eli kun elämään tulee uusi asia (esimerkiksi opiskelu), on jostain vähennettävä (harrastus/sosiaalinen elämä/tv:n katselu) tai joku jopa unohdettava kokonaan.

 

Tavoitteiden hahmottamisen jälkeen sinun tulee miettiä miten saavutat ne. Yleinen suunnittelun heikkous on se, että tavoitteet kuvataan liian yleisellä tasolla. Jos tavoitteenasi on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen tai tentin läpäisy, eivät ne ole tavoitteita, vaan toteamuksia. Sinun pitää liittää toteamuksiin aika ja laatu (joskus määrä). Missä ajassa haluat saavuttaa tavoitteen, millaista laatua (esim. haluttu arvosana) vaadit itseltäsi ja minkä määrällisen tavoitteen haluat saavuttaa. Tavoitteet tulee myös osata eritellä konkreettisiin tekoihin. Mitä sinun on tehtävä läpäistäksesi tentti ensi viikolla? Millaista valmistautumista vaatii jos haluat tentistä vähintään hyvän arvosanan? Mitä edellä mainitut tarkoittavat kuukausi- ja viikko- ja lopulta päivätasolla?

 

Viikkosuunnitelma avuksi ajan hallintaan

Viikkosuunnitelma on hyvä työkalu ajan hallinnassa. Siinä tavoitteet konkretisoituvat.

  1. Aloita viikkosuunnitelman tekeminen päättämällä, mitä aiot saada tehdyksi kyseisellä viikolla. Voit jaotella tehtävät opiskeluun liittyviin ja muihin (vapaa-aika, perhe, kotityöt). Muista opiskelutavoitteiden kohdalla määritellä missä ajassa tavoite pitää saavuttaa ja millaiseen laatuun (ja/tai määrään) pyrit. Ole tarkka etenkin opiskelun ulkopuolisten tehtävien suhteen, mieti ovatko ne todella tärkeitä. Muista, että oppiminen vie aikaa! Katso Oonan viikkosuunnitelma osa 1.
  2. Laita opiskelu ja muut tehtävät omaan tärkeysjärjestykseen. Katso Oonan viikkosuunnitelma osa 2.
  3. Merkitse suunnitelmaan tavoitteiden sisältämät läsnäoloa (luennot, harjoitukset, ryhmätehtävät ym.) vaativat tilanteet. Katso Oonan viikkosuunnitelma osa 3.
  4. Merkitse suunnitelmaan tärkeysjärjestyksessä ensimmäisen tehtävän muut tarvitsemat ajat, esimerkiksi materiaalin hankinta, kirjallisuuden lukeminen, kotitehtävien tekeminen. Jos aikaa ei enää ole läsnäoloa tarvitsevien tehtävien jälkeen, mieti minkä tehtävän läsnäoloa voit vähentää tai poistaa. Sijoita opiskelutehtävät "laatuajallesi" eli ajankohtaan, joka on sinulle tehokasta keskittymisaikaa ja muut tehtävät tämän ajan ulkopuolelle. Katso Oonan viikkosuunnitelma osa 4.
  5. Merkitse loput tehtävät tärkeysjärjestyksen mukaisesti. Vältä tehtävien liikakahmimista, sillä aika ja sinun suorituskykysi ovat rajallisia. Katso Oonan viikkosuunnitelma osa 5.
  6. Toteuta suunnitelmaa joustavasti.
  7. Arvioi viikon loputtua saavutitko tavoitteesi ja suunnittele seuraavan viikon ohjelma.

Miksi Oonan suunnitelma näyttää tuollaiselta, lue miten Oona perustelee suunnitelmaansa.

Tee myös oma suunnitelmasi, käytä hyödyksi tyhjää viikkosuunnitelmaa!

 

Lisää vinkkejä suunnitelman tekoon.

 

 

 

 

 

 

 

 

  Anna palautetta Sivun alkuun