Lyhyt Historia

Tähtelän mittausaseman pitkä taival nykyaikaiseksi tutkimuslaitokseksi

Sodankylään sattuman kautta sijoitetusta tilapäisestä mittausasemasta kehkeytyi maailmanluokan tutkimuslaitos. Sodankylän geofysiikan observatorio on nykyisin Oulun yliopiston erillislaitos, joka työllistää Sodankylässä ja Oulussa noin 40 henkilöä. Näistä suurin osa työskentelee Sodankylän Tähtelässä, jonne Suomalainen Tiedeakatemia perusti observatorion jo sata vuotta sitten.

Tilapäinen mittausasema 1882-1884

Ensimmäinen polaarivuosi järjestettiin vuosina 1882 – 1883. Se oli ensimmäinen kansainvälisesti koordinoitu polaarialueiden tutkimusta edistävä hanke. Suomeen perustettiin Sodankylän tilapäinen tutkimusasema ja aloitettiin mm. revontuli- ja magneettikentän tutkimukset. Asema sai vuoden jatkoajan hyvien tulostensa vuoksi.

Asema sijaitsi Pappilanniemen alueella Jeesiöjoen ylittävän sillan vieressä. Aseman johtajana toimi professori Selim Lemström Helsingin yliopistosta apunaan 1. ja 2. vuoden opiskelijoita, jotka tekivät varsinaisen rutiinityön. Sodankyläläiset eivät oikein tienneet, mitä mittausasemalla tehtiin, joten sitä varten pidettiin kyläkokous. Kokous päätteli asemalla tutkittavan tähtiä ja tästä syystä aseman työntekijöitä alettiin kutsua tähtiherroiksi. Tämä nimi siirtyi myöhemmin nykyisen observatorioalueen nimeksi – Tähtelä on paikka, jossa tähtiherrat työskentelevät.

Geofysiikan observatorio perustetaan

Liki 30 vuotta myöhemmin aloittanut Suomalainen Tiedeakatemia päätti perustaa pysyvän aseman maapallon magneettikentän mittaamista varten. Sitä varten vuonna 1912 nuori maisteri Jaakko Keränen lähetettiin Sodankylään etsimään sopiva paikka mittausasemalle. Sellainen löytyikin Kitisen itärannalta Halssinkankaalta, jonne poromiehet yrittivät estää Keräsen pääsyn. Keränen oli kuitenkin päättänyt tutkia alueen, joten hän ui mittalaitteiden kanssa syyskuisena yönä Kitisen yli nykyisen Tähtelän kohdalta, teki mittauksia ja palasi ennen aamun valkenemista Sodankylään. Analysoidut tulokset osoittivat kiistatta, että Halssinkangas oli paras paikka magneettiselle asemalle Sodankylässä.

Suomen Senaatin määrättyä 400 ha maa-alueen magneettisen aseman käyttöön alkoi geofysiikan observatorion rakentaminen kesällä 1913. Observatorion perustamisen vuosipäivää vietetään perinteisesti syyskuussa. Ensimmäiset viralliset magneettikentän mittaukset alkoivat 1.1.1914 ja ne ovat jatkuneet Lapin sodan aiheuttamaa puolen vuoden katkosta lukuun ottamatta tähän päivään.

Myös meteorologisia mittauksia ja säähavaintoja tehtiin observatoriossa sen perustamisesta saakka. Vasta vuonna 1949 ne siirrettiin perustettavalle ilmatieteen observatoriolle.

Maisteri Jaakko Keränen oli itseoikeutetusti observatorion ensimmäinen johtaja, jonka ura jatkui myöhemmin nykyisen Ilmatieteen laitoksen edeltäjän Ilmatieteellisen keskuslaitoksen johtajana. Ensimmäisinä vuosikymmeninä johtajat vaihtuivat usein. 1920-luvulla observatoriolla oli käytössään revontulien kuvaamiseen soveltuva kamera, joka tuotti noin A4-kokoisia valokuvia lasilevyille.

Toinen Maailmansotakin vaikutti observatorioon

Revontulikuvia kertyi arkistoon parin vuosikymmenen aikana yli 2000 kpl. 1930-luvulla observatorion silloinen johtaja Eyvind Suckdorff teki mullistavan löydön magneettikentän mittaamisessa. Hän löysi magneettiset helmiäispulsaatiot, jotka värähtelevät noin kerran sekunnissa. Täsmälleen saman ilmiön oli löytänyt myös norjalainen Leiv Harang ja sattumalta molempien herrojen tutkimustulokset julkaistiin samassa kansainvälisessä tiedelehdessä peräkkäisinä artikkeleina.

Toinen Maailmansota ei juuri vaikuttanut observatorioon, paitsi Lapin sodan lopussa, jolloin perääntyvät saksalaiset tuhosivat observatorion ja samalla tuhoutui mittaamattoman arvokas revontulikuvakokoelma. Onneksi magneettikentän rekisteröinnit oli talletettu valokuvauspapereille, jotka ehdittiin viedä erääseen maakellariin suojaan ennen kuin saksalaiset tulivat observatorioalueelle.

Kohti kansainvälistä tutkimusta

Muutama vuosi Lapin sodan jälkeen vuonna 1949 geofysiikan observatoriosta eriytettiin säähavaintoja tekevä osa omaksi ilmatieteelliseksi observatorioksi. Seuraavana vuonna observatorio sai uuden, oikein arkkitehdin suunnitteleman päärakennuksen. Ensimmäinen suomalainen naisarkkitehti Viivi Lönn sattui olemaan observatorionjohtaja Eyvind Sucksdorffin täti, joka auliisti hahmotteli tupakka-askin kanteen ensimmäisen luonnoksen päärakennuksesta. Siitä tuli edullinen ja toimiva yhdistetty toimisto- ja asuinrakennus.

Toukokuussa 1950 observatorio siis sai uuden päärakennuksen ja samalla myös johtaja vaihtui. Johtaja Tauno Hilpelä jätti observatorion nuoren maisteri Eero Katajan hoiviin. Kataja pitikin laitoksesta hyvää huolta koko työuransa ajan aina vuoteen 1992, jolloin hän jäi eläkkeelle Helsingin yliopiston kunniatohtorina.

Seismologiset mittaukset aloitettiin vuonna 1956. Lapissa tapahtuu edelleenkin vuosittain useita pieniä maanjäristyksiä, jotka rekisteröityvät herkillä laitteilla.

Vuosi 1957 oli kansainvälinen geofysiikan vuosi, jolloin ensimmäinen satelliitti, venäläinen Sputnik, lensi avaruudessa. Tästä alkoi huima avaruustutkimuksen kehitys, johon myös observatorio omalta osaltaan osallistui. Saksasta lahjoituksena saatu ionosfääritutka – ionosondi – asennettiin Tähtelään ja samalla rakennettiin ns. Ionosfääriasema, josta myöhemmin tuli EISCAT-tutka-asema.

Tähtitiede tulee observatorioon

Seuraava vuosikymmen vierähti uusien mittausten parissa. Aineistoa kertyi ja siitä tehtiin uusia tutkimuksia. Uutena mittalaitteena observatorioon tuli vuonna 1965 riometri, jolla mitataan ilmakehän aiheuttamaa radioaaltojen vaimenemista. Riometrejä hankittiin observatorioon useita ja ne sijoitettiin vuoteen 1970 mennessä Nurmijärven ja Utsjoen Kevon väliin ketjuksi, siis koko Suomen pituudelta.

Maan magneettikentän nopeita vaihteluita mitataan pulsaatiomagnetometrillä, jollainen observatorioon saatiin vuonna 1971. Vuosituhannen vaihteessa Oulun yliopiston operoima pulsaatiomagnetometriketju siirtyi observatorion hoidettavaksi.

Observatorion laitekannan kasvaessa tuli tarpeelliseksi perustaa oma tekninen yksikkö, jonka vastuulle tuli erilaisten mittauslaitteiden huolto ja korjaaminen. Yksikön ensimmäiseksi päälliköksi tuli 1970-luvun alussa DI Aarne Ranta, joka jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle.

Observatorion perustamisesta saakka Suomalainen Tiedeakatemia oli halunnut sijoittaa Sodankylään myös tähtitieteellisen aseman, mutta useista vastoinkäymisistä johtuen sellainen saatiin vasta vuonna 1973. Aseman hoitajaksi kutsuttiin tähtitieteilijä Johannes Kultima, joka tekikin ansiokkaasti napakorkeuksien mittauksia zeniittikaukoputkella aina epäviralliseen maailman ennätykseen saakka. Tällä tavalla saatiin mitattua maapallon pyörimisakselin prekessioliike, joka liikuttaa mm. Napapiiriä – tosin hyvin hitaasti. Mittauksia jatkettiin aina 1980-luvulle saakka, jonka jälkeen niistä ovat huolehtineet satelliitit.

EISCAT-järjestö perustetaan

Eurooppalainen sirontatutkajärjestö perustettiin vuonna 1975. Alkuperäisiksi jäsenvaltioiksi tulivat Englanti, Saksa, Ranska, Norja, Ruotsi ja Suomi. Suomen suurin antenni rakennettiin Tähtelään vuonna 1980 ja ensimmäiset mittaukset tehtiin seuraavana vuonna. Alunperin kymmeneksi vuodeksi suunniteltu tutka ehti toimia 30 vuotta ennen lopettamistaan kännykkälinkkien ja digitelevision aiheuttamien häiriöiden vuoksi. Tutkalla tehdyt mittaukset ovat tuottaneet huikean määrän tieteellisiä julkaisuja, joista suomalaiset ovat kirjoittaneen paljon suuremman määrän kuin omistusosuus edellyttäisi. Suomi ja Sodankylä ovat kehittäneen EISCAT-tutkaa ehkä enemmän kuin kukaan muu maailmassa.

Sodankylän merkitystä tutkajärjestölle kuvastaa myös observatorion edellisen johtajan professori Tauno Turusen toimiminen EISCAT:in teknisenä apulaisjohtajana 1980-luvulla ja johtajana 1998-2002 sekä observatorion johtajan dos. Esa Turusen nelivuotinen (2009-2012) johtajakausi. Lisäksi pitää muistaa tutkimusprofessori Markku Lehtisen uraauurtavat keksinnöt tutkatekniikan saralla. Ilman niitä EISCAT-tutka olisi ilmeisesti siirretty eläkkeelle jo pari vuosikymmentä sitten.

Observatoriosta kansainväliseksi tutkimuslaitokseksi

Elokuussa 1997 Sodankylän geofysiikan observatorio liitettiin Oulun yliopistoon valtakunnallista erityistehtävää hoitavaksi erillislaitokseksi, mikä tarkoittaa sitä, että observatorio on suoraan yliopiston hallituksen alainen eikä kuulu mihinkään tiedekuntaan. Tämä hallinnollinen muutos on tuonut vakautta observatorion talouteen ja samalla laitos on kehittynyt vääjäämättä kohti maailman johtavimpia observatorioita.

Tähtelässä harjoitettu tutkimustoiminta on selvästi kansainvälistä huipputasoa, mistä on osoituksena esimerkiksi observatorion kuuluminen valtakunnalliseen Inversiotutkimuksen huippuyksikköön.

Oulun yliopiston rehtori on todennut useasti, että observatorion julkaisutoiminta kilpailukykyinen mm. Lapin yliopiston kansainvälisen julkaisutoiminnan kanssa. Lisäksi observatorio menestyi hyvin Oulun yliopiston kansainvälisessä kokonaisarvioinnissa vuonna 2007.

Observatoriossa ohjataan myös opinnäytetöitä. Sodankylässä on tähän mennessä järjestetty viisi väitöstilaisuutta, joista viimeisin on Juha Vierisen Aalto-yliopistolle tekemä väitös vuodelta 2012. Useat tohtorit, lisensiaatit, maisterit, kandidaatit ja insinöörit ovat saaneet tukevan pohjan työelämälleen Tähtelästä.

Vaikka Sodankylä onkin kaukana pohjoisessa erillään emoyliopistosta ja kaikesta muusta kansainvälisestä tutkimuksesta, täällä tehdään maailman parasta avaruustutkimusta maailman parhaimmilla laitteilla, joihin käydään tutustumassa maapallon toiselta puoleltakin. Sodankylän ja koko Suomen kannattaa syystä olla ylpeä Tähtelän alueesta.

Sodankylän geofysiikan observatorio juhlii 100-vuotista taivaltaan tulevan syyskuun 21. päivänä 2013.

Jyrki Manninen, dos. FT geofyysikko, Kehittämisvastaava

Viimeksi päivitetty: 26.10.2016