MAASSA MAAN TAVALLA – Saksalaisesta tapakulttuurista

 Irina Koirikivi & Satu Soronen

 

Johdanto. 2

Kieli 3

Tervehtiminen. 3

Esittely. 4

Puhuttelu. 4

Keskustelu. 5

Vierailu. 7

Aika. 8

Pukeutuminen. 8

Ravintola- ja ruokakulttuuri 9

Järjestelmällisyys. 10

Kansalliset lomapäivät 11

Kirjallisuutta. 12

Johdanto

Tämän esityksen tarkoituksena on kuvailla saksalaista tapakulttuuria. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole muuttaa suomalaisten käytöstä saksalaiseksi, vaan tehdä meidät tietoi­siksi hienovaraisistakin eroista. Mikäli joissain tilanteissa yllättää epävarmuus oikean toimintatavan suhteen, tai tulee tunne, että on tullut tehtyä jotain väärin, muttei tiedosta mitä, on aina turvallista ottaa asia esille tyyliin ”meillä Suomessa on tällaisessa tilan­teessa tapana toimia näin, mutta olin huomaavinani, että täällä ehkä toimitaan toisin...” Yleensä toinen osapuoli silloin mielellään kertoo oman kulttuurinsa tavoista ja käytän­nöistä, ja ymmärtää itsekin, ettei toinen tarkoittanut loukata toiminnallaan, vaan kyse oli pikemminkin kulttuurieroista. Paitsi että samalla opitaan ymmärtämään toista osapuolta paremmin, saadaan kulttuurien eroista ja samankaltaisuuksista mukava keskusteluaihe lounaalle tai illanistujaisiin.

Vaikka kansanluonteen, kielen ja yhteisen kulttuuritaustan vaikutus yksilön käytökseen on huomattava, on kuitenkin tärkeää muista, että jokainen ihminen on yksilö. Suomalai­sia sanotaan hiljaisiksi ja juroiksi, mutta kaikki suomalaiset eivät ole sellaisia. Kaikki saksalaisetkaan eivät ole täsmällisiä ja järjestelmällisiä, heistä löytyy myös epäjärjes­telmällisiä ja epätäsmällisiä yksilöitä siinä missä suomalaisista puheliaita ja avoimiakin. Jokainen meistä on kuitenkin pohjimmiltaan paitsi oman taustansa tuote, myös ainut­kertainen yksilö.

Perusolemukseltaan, koko maapallon laajuisesti ajateltaessa, saksalainen ja suomalai­nen kulttuuri ovat lähellä toisiaan. Kummassakin maassa on protestanttinen (tämä kos­kee Pohjois-Saksaa), yksiaikainen [1] , asiakeskeinen [2] ja pienen valtaetäisyyden [3] kulttuuri. Monet suomalaisina pitämämme perinteet ovat saksalaista alkuperää ja kulkeutuneet meille Ruotsin kautta, esimerkiksi luterilainen uskomme ja joulunvietto. Lisäksi Suomi on kuulunut Ruotsin valtakuntaan, kuten pohjoiset osat Saksaakin joskus kuuluivat. Ruotsin vallan aikana hansakauppiaat kävivät kauppaa Suomessa ja toivat mukanaan oman kansansa kulttuurisia vaikutteita. Paitsi tavoissa ja perinteissä, myös kansanluon­teessa on samanlaisuutta; saksalaiset ja suomalaiset pitävät itseään rehellisinä ja te­hokkaina ihmisinä. Kumpikin kansa pitää luotettavuutta arvossaan ja lähtee siitä, että kumppani tarkoittaa sitä, mitä sanookin.

Yhteistä kulttuuripohjaa Suomen ja Saksan väliltä siis löytyy. Toisaalta läheltä katsotta­essa ja maitamme keskenään verrattaessa alkaa erojakin löytyä helposti. Saksalainen kulttuuri on maskuliinisempi [4] ja hierarkkisempi kuin suomalainen. Pohjoissaksalainen, protestanttinen kulttuuri onkin lähempänä omaamme kuin Etelä-Saksan katolinen kult­tuuri. Pohjois- ja Etelä-Saksa ovat mentaliteetiltaan erilaisia, kuten myös Länsi- ja Itä-Saksa!

Saksalaiset pitävät työ- ja vapaa-ajan tiukasti erillään toisistaan. Heillä on suuri yksityi­syyden tarve, mutta samalla vahva yhteisyyden tunne. Liiallista pyrkimystä omaleimai­suuteen karsastetaan ja saksalaiset huomauttavat kernaasti, mikäli joku poikkeaa ruo­dusta, esimerkiksi antaa lastensa piirtää liidulla kerrostalon piha-asfalttiin. Saksalaiset pyrkivät myös kernaasti vaikuttamaan elinpiirinsä asioihin esimerkiksi kansalaisaloit­teiden kautta ja kuuluvat ainakin yhteen seuraan, kerhoon tai yhdistykseen. Saksalaiset puuttuvat toisten asioihin hanakasti, eivätkä ole erityisen hienotunteisia. Sopimattomasti käyttäytyvää ihmistä ei jätetä rauhaan kulmia kohotellen, kuten Suomessa.

Saksalaisen ihmisen kanssa ystävystyminen kestää aikansa. Yleensä ystävyyssuhteita solmitaan samaan sosiaaliluokkaan kuuluvien ihmisten kanssa. Mikäli saksalaisen kanssa ystävystyy, saa hänestä yleensä uskollisen ja luotettavan ystävän – aivan kuten suomalaisestakin.

Kieli

Nuoret puhuvat hyvää englantia, mutta vanhempi väestö harvemmin. Saksan puhumista arvostetaan ja vähäiseltäkin tuntuva kielitaito on hyvästä. Omaa saksantaitoaan ei mis­sään nimessä kannata vähätellä; muista maista tulevat ihmiset kehuvat paljon herkem­min kielitaidollaan kuin suomalaiset, vaikka tosiasiassa meidän saksan taitomme on pa­rempi kuin useimpien ulkomaalaisten. Puhumista ei kannata ujostella. Mikäli saksalai­selle haluaa myydä jotain, on parempi tehdä se saksaksi.

Saksalaiset ovat tottuneet kuuntelemaan saksaa murtaen puhuvia ihmisiä, joten he ym­märtävät kyllä, vaikkei puhe kieliopillisesti aivan täydellistä olisikaan. Saksalaisia pää­see paljon lähemmäksi puhumalla saksaa; keskusteluilmapiiristä tulee parempi ja välit­tömämpi ja esimerkiksi kaupoissa saa parempaa palvelua.

Murre-erot maan eri osien välillä ovat suuria, mutta ainakin koulutettu väestö osaa pu­hua yleiskieltä (Hochdeutsch). Pohjois-Saksassa puhuttavat murteet ovat lähempänä meidän koulusaksaamme, Etelä-Saksassa murteet ovat voimakkaampia ja vaikeammin ymmärrettäviä. Hyväksi havaittu ja melkein aina toimiva keino on yksinkertaisesti pyytää ihmisiä puhumaan hitaasti ja selvästi.

Tervehtiminen

Saksalaiset kättelevät aamulla tavattaessa, pitkin päivää tavatessaan sekä vielä erotta­essa. Myös nuoriso kättelee toisiaan siinä missä aikuisetkin. Kättely ei ole vispaamista vaan napakka puristus, jonka aikana katsotaan toista silmiin. Esimerkiksi työpaikalla esimies saattaa kätellä töihin tullessaan kaikki alaisensa. Huoneeseen saapuva henkilö tervehtii jo huoneessa olevaa. Mikäli molemmat ovat jo huoneessa, tervehtii mies naista, nuorempi vanhempaa ja alainen esimiestä.

Poskisuudelmat eivät ole niin yleisiä kuin eteläisemmässä Euroopassa, mutta tapana ai­nakin Etelä-Saksassa. Poskisuudelmia vaihdellaan tosin vain jo läheisempien tuttavien kesken. Suudelmien määrä vaihtelee; posket koskettavat toisiaan yhdestä kolmeen ker­taan.

Pienellä paikkakunnalla tervehditään myös tuntemattomia esimerkiksi kadulla. Ei siis pidä hämmentyä, jos iltakävelyllä vastaantulija huikkaa yllättäen Guten abend, vaan vastata siihen samalla tavoin.

Tuttua tervehdittäessä liitetään tervehdykseen yleensä hänen nimensä. Kannattaa siis painaa nimet muistiin esittelyn yhteydessä. Nimen kysyminen uudestaan ei ole epäkoh­teliasta, mutta epäkohteliaaksi se muuttuu kysyttäessä saman henkilön nimeä aina ta­vattaessa yhä uudelleen. Ennen sukunimeä käytetään puhuttelua Herr tai Frau. Jos hen­kilöllä on titteli, sitä käytetään ennen sukunimeä.

Esittely

Esittäydyttäessä kätellään aina ja sanotaan vain sukunimi sekä titteli Dr. tai Professor (muita titteleitä ei). Kun esitellään joku kolmannelle henkilölle, käytetään hänen titteli­ään. Esiteltävien järjestykseen pätevät Saksassa samat säännöt kuin Suomessakin; mies esitellään naiselle, nuorempi vanhemmalle, alempiarvoinen ylempiarvoiselle.

Mikäli toisen nimestä ei saa heti selvää, kannattaa kysyä sitä, koska nimeä joutuu käyt­tämään myöhemmin usein. Käyntikortit ovat käteviä esittäydyttäessä myös epäviralli­semmissa piireissä, koska niistä voivat ainakin näkömuistiin luottavat ihmiset hahmot­taa toisen osapuolen nimen paremmin kuin korvakuulolta.

Esittäydyttäessä teititellään aina.

Puhuttelu

Sinuttelu on Saksassa huomattavasti harvinaisempaa kuin Suomessa. Sitä käytetään vain perhepiirissä, ystävien kesken sekä opiskelijoiden keskuudessa. Lapsia ja alle 16-vuotiaita nuoria sinutellaan myös, vaikka he olisivat tuntemattomia. Muutoin teititellään

aina. Lapsetkin teitittelevät aina tuntemattomia aikuisia. Suuntauksena näyttäisi olevan sinuttelun yleistyminen pikku hiljaa – mutta niin pikku hiljaa, että suomalaisen on aina parempi ensin seurata toisen osapuolen käyttäytymistä ja toimia sitten hänen tavallaan, jottei tule huomaamattaan loukanneeksi toista.

Puhuteltavan nimeä käytetään Saksassa paljon – nimenomaan sukunimeä. Sinunkaup­pojen teko kestää kauan, jopa vuosia. Sinuttelu edellyttää aina melko läheistä ystävyys­suhdetta ja on saksalaiselle merkki siitä, että suhde sinuteltavaan on jollakin tavalla ’erityinen’. Liian aikainen sinuttelu on saksalaisesta tungettelevaa ja voi aiheuttaa vää­rinkäsityksiä. Puhuttelumuotojen käyttö riippuu monista tekijöistä; sosiaaliryhmästä, työympäristöstä, maantieteellisestä sijainnista, ikäryhmästä jne. Saatetaan esimerkiksi puhutella toista etunimellä, mutta teititellä samalla, mikä meistä suomalaisista saattaa tuntua oudolta sekamuodolta.

Naisia rouvitellaan, sillä neidittely on nykyään epäkohteliasta johtuen Fräulein-sanan jälkimmäisen tavun diminutiivista, joka koetaan vähätteleväksi. Fräulein-sanan voisi suomentaa esimerkiksi ’pikku rouvaksi’. Neiditellä saa siksi vain silloin, kun toinen osapuoli sitä erikseen pyytää tai mikäli puhuteltava on nuorempi kuin 17-vuotias.

Titteleitä käytetään puhuteltaessa paljon, toista saatetaan puhutella esimerkiksi Herr Doktor Schmittiksi tai Frau Professor Meieriksi, mikä meistä suomalaisista saattaa tun­tua joskus hieman tärkeilevältä. Toisinaan jätetään henkilön sukunimi pois tätä puhu­teltaessa, mikäli hänen tittelinsä on kyllin arvostettu. Esimerkiksi lääkäriään ei saksalai­nen yleensä puhuttele Herr Doktor Meieriksi vaan pelkästään Herr Doktoriksi. Muita vastaavia titteleitä ovat Professor, Pastor, Landrat, Minister, President ja Direktor. Naispuolista lääkäriä puhuteltaessa hänestä käytetään maskuliinista muotoa, siis Frau Doktor.

Työpaikoillakin teititellään, ellei kyseessä ole hengeltään nuori tai hierarkialtaan matala firma. Voi olla mahdollista, että työpaikalla kollegojen kesken teititellään, mutta firman ulkopuolella samojen ihmisten kesken sinutellaan. Tämä johtuu siitä, että teitittelyllä halutaan osoittaa kunnioittavaa suhtautumista toista osapuolta kohtaan ja ylläpitää sa­malla sopivaa sosiaalista etäisyyttä. Urheilu- ja harrastuspiireissä eli lukuisissa saksa­laisten suosimissa yhdistyksissä sinutellaan yhteishengen ja keskinäisen solidaarisuuden korostamiseksi.

Sinunkauppojen tekeminen vaatii aikaa, ja on suositeltavaa antaa saksalaisen tehdä aloite. Suomalaisen ei kannata ehdottaa niitä, koska meiltä usein puuttuu tarvittava herkkyys vaistota, milloin aika sinunkaupoille on kypsä. Kun sinunkauppojen aika koittaa, vanhempi ihminen ehdottaa sinuttelua nuoremmalle, mies naiselle, liikeasioissa ostaja myyjälle. Vaikka työpaikalla sinuteltaisiin jo muuten, asiakkaiden kuullen teiti­tellään.

Keskustelu

Saksa kuuluu asiakeskeisiin kulttuureihin kuten Suomikin. Se tarkoittaa, että ihmisten välisessä viestinnässä ollaan suorasanaisia. Vastuu siitä, että viesti menee perille, on sen lähettäjällä. Saksalainen tarkoittaa sitä, mitä sanoo.

Saksalaiset seuraavat aikaansa ja ovat hyvin perillä ajankohtaisista tapahtumista ja kulttuurista. Hyviä keskustelunaiheita heidän kanssaan ovat ilmasto, kummankin koti­maasta kertominen, urheilu, ympäristökysymykset, kulttuurierot, matkailu (saksalaiset ovat innokkaita matkustelijoita) sekä muut neutraalit aiheet. Ennen myös koulutus oli hyvä keskusteluaihe – onko PISA-tutkimuksen [5] jälkeenkin? Kannattaa tuntea hyvin Suo­men historia, kulttuuri, elinkeinoelämä ja yhteiskuntarakenne, sillä saatat joutua vastaamaan yllättäviinkin kysymyksiin. Olet Suomen käyntikortti!

Huonoja keskustelunaiheita ovat kansallissosialismi ja toinen maailmansota. Entisiltä itäsaksalaisilta ei kannata kysellä DDR:n ajoista. Lähes kaikesta voi puhua, kun valitsee sävyn huolella, mutta toisaalta kannattaa pohtia, haluaako toinen puhua aiheesta. Van­hoja haavoja ei kannata mennä repimään auki. Saksalaiset saattavat itse ottaa esimer­kiksi toisen maailmansodan tapahtumat ja Suomessa olleet miehitysjoukot puheeksi. Silloin on hyvä olla perillä historian kulusta sen verran, että asiasta pystyy keskustele­maan. Myöskään uskonnosta ei yleensä viriä kovin vilkkaita keskusteluja. Saksalaisten isänmaata ja elämäntyyliä ei kannata arvostella. Meille niin selvä isänmaallisuuden tunne ei ole Saksassa aivan ongelmaton maan lähihistoriasta johtuen.

Saksalainen keskustelutempo on nopeampi kuin suomalainen; saksalaiset keskeyttävät helpommin ja tarttuvat taukoihin. Suomalaisten tauot ovat pidempiä kuin saksalaisten, ja he tarttuvat puheeseen suomalaisen pitämän tauon aikana luullen suomalaisen lopet­taneen. Tämä saattaa vaikuttaa epäkohteliaalta ja aggressiiviselta, muttei ole sellaiseksi tarkoitettu. Usein myös suomalaisten laskeva intonaatio hämää saksalaisia, jotka luule­vat suomalaisen intonaation perusteella jo lopettaneen. Saksalaiset saattavat ihmetellä suomalaisten hiljaisuutta keskusteluissa ja epäillä jopa ymmärrystämme, kun emme mitenkään ilmaise seuraavamme keskustelua ja toisen ajatuksenjuoksua. Niinpä kan­nattaakin käyttää mm. nyökkäilyä ja pieniä, ymmärtämistä osoittavia sanoja ja äännäh­dyksiä merkkinä kärryillä pysymisestä.

Saksalainen on paitsi aktiivinen keskustelija myös aktiivinen kuuntelija ja muistaa, mitä olet sanonut. Kuuntele myös itse aktiivisesti, sitä odotetaan keskustelukumppanilta! Suomalaisten hiljaisuudensietokyky on samaa luokkaa japanilaisten kanssa ja paljon suurempi kuin saksalaisten. Tämä saattaa herättää ulkomaalaisessa mielikuvan siitä, että suomalaiset ovat hitaita ja tyhmiä, mitä tukee eritahtisuuden lisäksi myös suomalaisten suhteellinen ilmeettömyys. Keskustelukumppania ei kuitenkaan pitäisi tuijottaa her­keämättä silmiinkään. Toiselle tulee tästä kiusaantunut olo varsinkin, jos tuijotus vielä yhdistyy pitkään hiljaisuuteen.

Saksalaiset edustavat keskustelu- ja väittelytilanteessa reilusti omia näkökantojaan ei­vätkä vältä ristiriitatilanteita ja erimielisyyksiä. Suomessahan usein pyritään harmoniaan ja myötäillään toisen sanomaa, vaikka itse olisikin eri mieltä. On tärkeää, että uskaltaa sanoa oman mielipiteensä ja perustella kantansa. Saksalaiset oppivat väittelyn taidon jo kouluissaan, missä sitä opetetaan heille. He sanovat suoraan, mitä ajattelevat ja perus­televat väitteensä loogisesti ja painokkaasti. He tietävät paljon asioista ja niiden taus­toista. Kuitenkin he ovat yleensä valmiita muuttamaan omia käsityksiään, jos siihen on järkevä perustelu.

Saksalaiset keskustelevat ja pohtivat asioita perusteellisesti ja saattavat pysähtyä yhteen kohtaan pitkäksikin aikaa. Heitä ei pidä kiirehtiä. Keskusteluiden sävy saattaa suomalai­sesta olla toisinaan melko aggressiivinenkin. Tällöin on muistettava, että siinä kiistele­vät asiat, eivät ihmiset henkilöinä. Kiivas sävy ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi loukkaukseksi, omia näkökantoja vain puolustetaan ja perustellaan innokkaasti. Tästä ei aiheudu riitaa eikä epämukavuutta eikä lopussa välttämättä haluta päästä edes laihaan kompromissiin, kuten Suomessa usein on tapana. Myös tuntemattomia ihmisiä ojennetaan tarvittaessa varsin suorasanaisesti. Motto: Hyökkäys on paras puolustus.

Asioista huomauttaminen ei saksalaisen mielestä ole epäkohteliasta, esimerkiksi vaat­teessa olevasta viasta tai huonosta käytöksestä huomautetaan herkästi. Asioihin puuttu­mista pidetään itse asiassa positiivisena asiana ja moraalisena velvollisuutena. Esimer­kistä käy vaikkapa jätteiden lajittelu. Saksalaiset kiinnittävät paljon huomiota ympäris­tönsuojeluun, ja lajittelu on tehtävä oikeasti tarkasti ja oikein. Jos näin ei tapahdu, siitä melko varmasti huomautetaan. Siitä ei pidä hätkähtää, sillä ojennus tapahtuu asioiden tasolla eikä ole persoonaasi vastaan suunnattu.

Saksassa kohteliaisuussanojen, kuten bitte ja danke, käyttö on luontevaa ja niitä vilisee puheessa runsain mitoin. Kannattaa siksi itsekin kiinnittää huomiota niiden käyttöön. Kaupan kassatkin toivottavat kaikille asiakkailleen tasapuolisen kohteliaasti hyvät päi­vänjatkot tai viikonloput.

Saksalaiset haluavat asiat ilmoitettavan kirjallisesti – eikä epämuodollisena sähköpos­tina vaan kirjeinä. He pitävät kirjallisista dokumenteista, jotka sisältävät paljon fakta­tietoa. Kokouksiin ja neuvotteluihin kannattaa valmistautua perusteellisesti ja kaikki mahdollinen aiheeseen liittyvä materiaali kannattaa pitää mukana. Kirjallinen ja suulli­nen tieto eivät saa olla ristiriidassa keskenään.

Puhelut saksalaisten kanssa kestävät pitempään kuin meillä, vaikka kansainvälisen käytöksen oppaissa yleensä väitetäänkin saksalaisten olevan lyhytsanaisia puhelimessa. Puhelun aluksi pitää kysellä kohteliaasti kuulumiset, mihin aina vastataan, että hyvää kuuluu. Lopetukseen menee myös aikaa, puhelun loppuelementtejä lienee Suomessa vain muutama, Saksassa 5-6, ainakin. Puhelimessa ihmiset esittelevät itsensä yleensä pelkällä sukunimellä (Hier spricht Meier). Naiset saattavat käyttää puhelimessakin rouva-sanaa (Hier spricht Frau Meier).

Saksalaiset eivät suhtaudu kännykän käyttöön yhtä suvaitsevaisesti kuin suomalaiset. Kaupoissa ja ravintoloissa kännyköitä ei käytetä. Joissain kaupungeissa kännykän käyttö on kielletty linja-autossa matkustamisen aikana.

Vierailu

Saksalaisten kynnys kutsua ketään vierasta kotiinsa on korkea. Usein he tapaavatkin toi­siaan kahviloissa tai ravintoloissa. Toisaalta kotirouvilla on usein tapana muodostaa ryhmiä, jotka tapaavat toistensa kodeissa viikoittain, vuorotellen kunkin luona.

Saksalaisilla ei ole tapana piipahtaa toistensa luokse vierailulle kutsumatta, elleivät ky­seessä ole läheiset ystävät. Useimmiten saksalaiset sopivat tarkasti vierailun ajankoh­dasta kellonaikoineen. Päivämääriä ja kellonaikoja on hyvä noudattaa täsmällisesti, sillä saksalaiset eivät pidä odottelusta tässäkään tilanteessa.

Jos saat kutsun saksalaiseen kotiin vierailulle, on kohteliasta viedä emännälle esimer­kiksi kukkakimppu. Kukkia tulisi olla pariton määrä, esimerkiksi 5-7, eikä niiden pitäisi olla väriltään valkoisia, koska valkoiset kukat mielletään Saksassa hautajaiskukiksi, kuten meilläkin toisinaan. Toisaalta punaiset ruusut saattavat viestittää hellemmistä tunteista emäntää kohtaan kuin on suotavaa. Kukat ojennetaan emännälle ilman pakka­usta.

Suomalaiset tuotteet ovat myös hyviä viemisiä, esim. lasi- ja puuesineet tai marjaliköö­rit ja -viinit.  Viiniä ei kannata viedä tuliaisena, koska on olemassa vaara, että isäntä ko­kee sen osoittavan epäilyä hänen viininvalintakykyään kohtaan. Saksalainen viinipe­rinne on huomattavasti pidempi kuin meillä Suomessa, ja saksalaisten viinintuntemus sen myötä parempi kuin meillä. Suomalaista tilaviiniä voi toki viedä lahjaksi jo sen ek­soottisuuden vuoksi. Samalla se toimii hyvänä keskustelun herättäjänä. Tuliaistuotteista on hyvä olla muutakin tietoa kuin valmistajan nimi, koska saksalaiset kyselevät mielel­lään suomalaisista tuotteista. Ei kannata ostaa liian kalliita tuliaisia, sillä se vain häm­mentää lahjan saajaa.

Kylään mentäessä ei kenkiä jätetä asunnon ovensuuhun ellei isäntäväki tarjoa tai vie­raalla itsellään ole sisäkenkiä mukanaan. Vaikka lattioissa olisi kokolattiamatot ja kuinka hirvittäisi lontostella niitä pitkin kengät jalassa, ei auta kuin karaista mielensä panna kenkää toisen eteen.

Vierailulta on tapana poistua suhteellisen pian aterioinnin päätyttyä ja yleensä aina vii­meistään kello 23 mennessä. Saksankielisten maiden asukkailla tuntuu olevan ikään kuin sisäinen kello kotiinlähtöajan suhteen myös heidän vieraillessaan muiden luona. Kun kello tulee 23, nousevat vieraat pöydästä ja rupeavat tekemään lähtöä, vaikkei heillä olisi yhtäkään kelloa näkyvissään.

Hyvien tapojen mukaista on kiittää mukavasta illasta parin päivän kuluttua vierailusta esimerkiksi kortilla tai puhelimitse. Viimeisestä ei kuitenkaan kiitetä; Saksassa ei tun­neta sanontaa ”Kiitos viimeisestä”!

Mikäli kutsut saksalaisen ihmisen vieraaksi kotiisi, ota huomioon, että Saksassa ei tun­neta nyyttikestejä. Saksalainen voi loukkaantua, jos pyydät häntä vieraisille tullessaan tuomaan ruokaa mukanaan. Tilanne on toinen, mikäli jo kutsua esittäessäsi kerrot, että kyse on mukavasta suomalaisesta tavasta.

Aika

Kuten jo aiemmin mainitsimme, saksalaiset erottavat työ- ja vapaa-ajan tiukasti toisis­taan. Työpaikalla ajankäyttö on tehokasta ja työpaikan sosiaalisten suhteiden ylläpitoon käytetään vain vähän aikaa.

Saksalaiset ovat hyvin täsmällisiä. Jos tapaaminen saksalaisen kanssa on sovittu tiettyyn aikaan, on silloin parempi olla paikalla. Mikäli joutuu myöhästymään tapaamisesta, on kohteliasta soittaa hyvissä ajoin ja pyytää anteeksi myöhästymistä.

Virastojen, pankkien ja kauppojen aukioloajoista kannattaa ottaa etukäteen selvää, sillä ne eivät todellakaan ole avoinna klo 8-16 joka arkipäivä! Monessa paikassa on edelleen tapana sulkea virastot ja liikkeet kahdeksi tai kolmeksi tunniksi keskellä päivää lounas­tauon ajaksi. Torstaisin liikkeet ovat usein pidempään auki kuin muina iltoina.

Pukeutuminen

Saksalaisten muodollisuus näkyy myös heidän pukeutumisessaan työpaikoilla. Mikäli työhön kuuluu asiakaskontaktien ylläpitäminen, pukeudutaan työpaikalla tummaan pu­kuun. Pukua pidetään koko päivän, riisumatta edes takkia välillä, sillä työskentely pai­tahihaisillaan ei ole sopivaa. Naiset puolestaan pukeutuvat työpaikoillaan yleensä ha­meeseen ja jakkuun, housuasua ei oikein pidetä sopivana kaikilla työpaikoilla.

Vaatteista ja asusteista pidetään hyvää huolta. Niiden on oltava siistejä, vaikka olisivat­kin arkisia. Kengistäkin pidetään hyvää huolta ja niitä kiillotetaan tiheään. Suomalaisten huonosti hoidetut jalkineet herättävät joskus huomiota, vaikka pukeutumistyylit eivät juuri toisistaan eroakaan.

Käytösoppaiden mukaan saksalaiset pukeutuvat vapaa-aikanakin varsin muodollisesti. Kokemus kuitenkin osoittaa toista. Ihmiset pukeutuvat Saksassa yhtä epämuodollisesti kuin suomalaisetkin – vaikka Lenita Airisto muuta väittäisikin. Silti vapaa-ajan asut ovat aina huoliteltuja ja nimenomaan vapaa-aikaa varten hankittuja. Virttyneisiin verkkarivi­ritelmiin ei Saksassa törmää.

Ravintola- ja ruokakulttuuri

Saksalainen ruoka on suolaisempaa, rasvaisempaa ja lihapainotteisempaa kuin suoma­lainen. Saksan sisällä alueelliset erot myös ruokakulttuurissa ovat suuria. Sanotaan, että olut- ja viinikulttuurin raja menee samassa paikassa kuin raja katolisuuden ja protestan­tismin välillä. Pohjoisessa juodaan enemmän oluita ja etelässä viinejä. Ruuissakin on alueellisia eroja; Pohjois-Saksassa ruuissa painottuvat makkarat ja kalaruuat.

Saksalaisten ruokatavat ovat lähes samanlaisia kuin suomalaisten, samoin ruoka-ajat. Saksalainen saattaa tosin jo lounaalla juoda ruuan kanssa lasillisen viiniä tai yhden oluen, toisin kuin meillä suomalaisilla on tapana. Ruokajuomana ei käytetä maitoa – eikä sitä siksi ole yleensä tarjollakaan. Vesihanasta tulevan veden juomista kummastel­laan myös monin paikoin. Jostain syystä pullotettua vettä pidetään parempana kuin ha­nasta tulevaa.

Aterian aluksi on tapana toivottaa toisille hyvää ruokahalua (Guten Appetit). Viinilasiin ei ole tapana tarttua ennen kuin isäntä on joko kohottanut maljan terveydeksi (Prost tai Zum wohl) tai maistanut itse lasistaan. Emäntä tai isäntä jakaa ruuan aterialla kaikkien lautasille, itse ottaminen on epäkohteliasta. Ruokaa kuuluu kehua syönnin aikana mo­neen kertaan, mutta lopussa siitä ei enää kiitellä. Pöydästä eivät lapsetkaan saa nousta ennen kuin ovat kysyneet luvan. Aterioitaessa ei yleensä tupakoida ennen kuin on päästy kahviin asti, jos sittenkään.

Ravintolat ovat yleensä suljettuna päivän verran viikossa. Kyseinen päivä ilmoitetaan yleensä ravintolan ulkopuolella olevassa kyltissä (Ruhetag). Ravintoloiden aukioloai­kojen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä monet niistä sulkevat ovensa kello 14–18 tai tarjoavat siihen aikaan vain kylmiä ruokia. Mikäli ravintola on koko päivän auki, sekin ilmoitetaan yleensä kyltissä (durchgehend warme Küche).

Samaan pöytään saattaa ravintolassa tulla muitakin istumaan. Tyhjässä ravintolassa taas saattavat tarjoilijat ohjata kaikki asiakkaat samalle laidalle ravintolaa vierekkäisiin pöy­tiin, mikä sopii aika huonosti meidän suomalaisten suurempaan tilantarpeeseemme. Ra­vintolassa ei yleensä tilata tiskiltä, vaan mennään suoraan pöytään istumaan ja tarjoilija tulee kysymään tilauksen.

Oluttuvissa, eli Bier- ja Weinstubeissa ja Kneipeissa on rennompi tunnelma kuin hie­nommissa ravintoloissa. Bier- ja Weinstubeissa sekä Kneipeissa on usein tarjolla ennen kaikkea juomaa, mutta myös perusruokaa. Useimmissa paikoissa on yksi pöytä, jonka yläpuolella seinällä lukee Stammtisch. Kyseinen pöytä on ainakin kerran viikossa va­rattu sitä vakituisena tapaamispaikkanaan käyttäville ihmisille. Kyseessä ei välttämättä ole mikään organisoitunut ryhmä, vaikka sellaisestakin voi olla kyse, vaan lähellä asu­vien, kapakkaa kantapaikkanaan käyttävien ihmisten joukko. Mikäli pöytään tekee mieli istua, on hyvä kysyä tarjoilijalta, milloin pöytä on varattu. Kapakoissakaan ei tarkoituk­sena ole juoda itseään humalaan, vaan viettää aikaa mukavien ihmisten seurassa.

Suhtautuminen olueen on Saksassa erilainen kuin Suomessa. Sitä on pitkään pidetty pi­kemminkin elintarvikkeena kuin juomana. Itse asiassa olutta on pidetty myös vanhoille, sairaille ja raskaana oleville sopivana juomana. 

Juomarahaa on Saksassa tapana antaa. Sitä jätetään palkatulle henkilökunnalle, ei siis omistajalle, kahviloissa, kampaamossa, taksissa ja ravintoloissa. Juomarahan suuruus riippuu asiakkaasta itsestään. Usein on tapana pyöristää lasku seuraavaan tasarahaan.

Saksalaiset tupakoivat huomattavasti näkyvämmin kuin suomalaiset. Meikäläisestä nä­kökulmasta he röyhyttelevät tupakkaa lähes koko ajan ja joka paikassa. Maassamme nykyään yleisiä tupakointikoppeja ei tunneta Saksassa. Sveitsissä elokuvateatterien näytösten aikana pidetään tupakkatauko. Televisio-ohjelmat ja elokuvat saksankielisissä maissa ovat yleensä päälleäänitettyjä eli dubattuja. Vain suuremmissa kaupungeissa on elokuvateattereissa tarjolla tekstitettyjä elokuvia.

Järjestelmällisyys

Saksalaiset pitävät hyvää huolta omastaan ja puunaavat kenkiään, kotiaan, autoaan ja vaatteitaan edustuskuntoon. He arvostavat suuresti sekä irtainta että kiinteää omaisuut­taan. Komeat rakennukset ja huonekalut sekä hienot autot ja vaatteet ovat tavoittelemi­sen arvoisia asioita, joita näytellään kernaasti myös muille. Sekä julkisesta että yksityi­sestä omaisuudesta pidetään hyvää huolta.

Saksalaisten mielestä säännöt on tehty noudatettaviksi. Jos laissa sanotaan jotain, tulee lakia myös noudattaa – eikä sinne päin, vaan pilkulleen. Lainkuuliaisuus näkyy myös liikennekäyttäytymisessä. Liikenteessä annetaan tilaa muillekin autoilijoille ja suoja­tielle aikova jalankulkija päästetään edelle. Jalankulkijatkin ovat tottuneet hyvään koh­teluun ja olettavat suomalaistenkin autoilijoiden noudattavan samaa kohteliaisuutta. Autoillessa vilkun käyttö toimii toisille autoilijoille merkkinä siitä, että heidän on aika antaa tietä toisille – ja he todellakin antavat tietä.

Sosiaaliset rajat ovat saksalaisilla toisenlaiset kuin suomalaisilla. Jos joku on niin tyhmä, ettei laita ikkunoihinsa verhoja, sisään saa estoitta kurkistella. Jos joku ei laita aitaa tai vihamielisiä kilpiä pihansa ympärille, pihan poikki saa lontsia. Motto: Eihän tässä missään lue, ettei tästä saa kulkea.

Kansalliset lomapäivät

Kansallisia lomapäiviä Saksassa ovat muun muassa

1.1. uudenvuoden päivä

6.1. loppiainen

1.5. työn päivä

3.10. Saksan yhdistymisen vuosipäivä

1.11. pyhäinpäivä sekä

25. ja 26.12. joulu- ja tapaninpäivä.

Ajankohdaltaan muuttuvia juhlapäiviä ovat pitkäperjantai, pääsiäinen, toinen pääsiäis­päivä, helatorstai, helluntai, Kristuksen ruumiin päivä ja yleinen rukouspäivä. Katoliset ja protestanttiset juhlapäivät vaihtelevat jonkin verran.

Joillain alueilla juhlitaan karnevaaleilla ja juhlakulkueilla pääsiäistä edeltävään paas­toon laskeutumista neljänkymmenen Fastnachtia (laskiaista) edeltävän päivän ajan. Sak­salaiset eivät vietä kansallispäivää samassa mielessä kuin me suomalaiset itsenäisyys­päivää. Heille on sen sijaan tärkeä Saksan yhdistymisen vuosipäivä.

Kirjallisuutta

Aaltola Kari et al (toim.) 1993: Kulttuureja ja käyttäytymistä. 90 maata suomalaissil­min. Fintra-julksidu nro 77. Suomen Graafiset Palvelut Oy Ltd, Kuopio.

Aittoniemi, Anu; Salminen, Kerstin & Yliniemi, Marketta 2000: Bisnesetiketti. Liike-elämän tapa- ja ruokakulttuuri. Oy Edita Ab, Helsinki.

Aaxtell, Roger E. 1992. Kaiken maailman eleet. Liikematkailijan tapa- ja eleopas. Oy Rastor Ab, Auranen.  

Hall, Edward T. 1973: The Silent Language. Bantam Doubleday Dell Publishing Group, Inc. New York.

Hofstede, Geert 1991: Cultures and Organizations. Software of the Mind. Lontoo: McGraw-Hill Book Company.

Lewis, Richard D. 1992: Mekö erilaisia? Suomalainen kansainvälisissä liikeneuvotte­luissa. Otava, Keuruu 1993.

Lewis, Richard D. 1995: Kulttuurikolareita. Otava, Keuruu 1996.

Luoto, Reima T. A. (toim.) 1998: Kansainvälinen etikettikirja. Fenix-kustannus Oy, Es­poo.

Mikluha, Arja 1998: Kommunikointi eri maissa. Yrityksen tietokirjat, Helsinki.

Mikluha, Arja 2000: Lahjat ja liikelahjat eri maissa. Kauppakaari Oyj, Gummerus, Jy­väskylä.

Räsänen, Matti & Tuomi-Nikula, Outi 2000: Saksanmaalla. Kansanelämää keskiajalta nykypäivään. Suomalaisen kirjallisuuden seuran Toimituksia 776, Vammala.

Salminen, Kerstin & Poutanen, Päivi 1996: Kulttuurikompassi. Oy Edita Ab, Helsinki.

Salo-Lee, Liisa; Malmberg, Raija & Halinoja, Raimo 1996: Me ja muut. Kulttuurienvä­linen viestintä. 2. painos, 1998. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Tiittula, Liisa 1993: Kulttuurit kohtaavat. Suomalais-saksalaiset kulttuurierot talouselä­män näkökulmasta. Helsingin kauppakorkeakoulun julkaisuja D-190. Helsingin kaup­pakorkeakoulun kuvalaitos, Helsinki.

Wallenius, Asta (toim.) 1992:Saksan kulttuuripaketti tekniikan taitajalle. TechNet, Es­poo.