Kutsuesitelmät / Inbjudna föredrag / Keynote lectures

Tommi Jantunen, Jyväskylän yliopisto

Kurkotellen kohti kielioppia – Miten syntaksia on venytetty suomalaisen viittomakielen tutkimuksessa?

Viittomakielen syntaksi on ollut kiinnostuksen kohteena kansainvälisesti 1970-luvulta alkaen. Valtaosa tutkimuksesta on tehty Yhdysvalloissa amerikkalaisesta viittomakielestä, mikä selittänee ainakin osaksi sen, miksi suurin osa tutkimuksesta on sidottu formaaliin generativistiseen tutkimusperinteeseen. Alusta asti tutkimuksen keskiössä ovat olleet viittomien ja lauseiden lineaariset järjestymisperiaatteet, ja kasvavalla kiinnostuksella on tarkasteltu myös ei-manuaalisen toiminnan (so. kehon, pään ja kasvojen osien liikkeiden ja asentojen) syntaktisia tehtäviä. Funktionaalisesti värittynyt syntaktinen tutkimus on ollut suhteessa vähäistä, mutta viime vuosikymmenenä se on alkanut levitä Eurooppaan lähinnä Australiasta käsin. Tähän funktionaaliseen virtaukseen on päässyt kiinni myös suomalainen viittomakielitutkimus.

Jalona tavoitteena suomalaisen viittomakielen tutkimuksessa on alusta asti ollut kielen omista ehdoista kumpuavan kieliopillisen yhtenäisesityksen laatiminen. Syntaksin(kin) osalta tavoitteen saavuttaminen on kuitenkin osoittautunut haasteelliseksi, sillä alati vahvistuva käsitys on ollut, että perinteinen syntaktinen lausejohdannainen käsitteistö ei aina taivu kaikkien viittomakielen hyödyntämien keholähtöisten merkityksenrakentamis- ja yhteensitomismekanismien kuvaukseen. Hiljattain Suomessakin siinnyt laajan viittomakielisen videokorpuksen rakennustyö on entisestään vahvistanut käsitystä kielen kehollisuuden moniulotteisuudesta ja sen seurauksista syntaktiselle tutkimukselle. Nykytiedon valossa näyttääkin siltä, että onnistunut viittomakielen kielioppitutkimus vaatii saumattomasti paitsi lauseen käsitteelle rakentuvan syntaktisen ulottuvuuden niin myös lauseettoman, muun muassa eleen käsitteelle rakentuvan syntaktisen ulottuvuuden olettamista.

Suomalaisen viittomakielen syntaktisessa tutkimuksessa on harrastettu kurkotteluja molempiin ulottuvuuksiin. Yleistä kansainvälistä trendiä myötäillen tutkimuksen lähtökohdaksi on otettu viittomajärjestys ja lauserakenneseikat, mutta samalla – muun muassa lausetasolla huomattavan taajaan esiintyvien elliptisten ilmiöiden motivoimana – tutkimusta on ulotettu myös syntaksissa vaikuttavaan eleellisyyteen, muun muassa pantomiimimaisuutta hyödyntävään niin kutsuttuun konstruoituun toimintaan. Toisaalta, mutta yhä kansainvälistä trendiä seuraten, syntaksin näkökulmasta on täsmätarkasteltu myös ei-manuaalisuutta ja sen roolia kielessä. Menetelmällistä apua tähän on tuonut viimeaikainen huipputeknologia, kuten liikekaappaus ja tietokonenäkö, joiden kehitystyö on ollut suomalaisen viittomakielen syntaksin tutkimuksessa myös yksi keskeinen teema.

Yhtenäisesitystä suomalaisen viittomakielen syntaksista ei vielä ole olemassa. Lauseopillisesti motivoitujen kurkottelujen myötä syntaktisen tutkimuksen suunta on kuitenkin vakiintunut ja perusymmärrys viittomakielen syntaksista lisääntynyt. Esitelmäni on katsaus tähän työhön yllä maalatussa syntaksia venyttävässä viitekehyksessä, ja sen seurauksena päädyn lopulta pohtimaan myös viittomakielentutkimuksen antia valtavirtakielentutkimukselle yleensä.

 

Kobin Kendrick, Max Planck Institute for Psycholinguistics, Nijmegen

The organization of assistance in interaction: From offers and requests to recruitment

In this talk, I will develop a series of arguments about the nature and analysis of speech acts, using offers, requests, and the organization of assistance as a case study. It will be argued that to understand the nature of speech acts, one must understand the practical and social contingencies speakers use speech acts to manage in social interaction. Requests, for example, will be shown to be one method that speakers use to resolve troubles in the realization of practical courses of action. With speech acts so grounded, it becomes evident that individual acts belong to complex organizations in which multiple acts functionas alternatives. To resolve practical problems in interaction, offers of assistance stand as alternatives to requests, to cite but one example. A shift from individual speech acts to organizations of such acts has an attendant consequence: such organizations demonstrably include social actions produced through resources of the body, in addition to language. The concept of ‘recruitment’ will be put forward as an alternative to a speech act approach to the study of offers and requests and the organization of assistance in interaction.

 

Marja-Liisa Olthuis and Ciprian Gerstenberger, Giellatekno, The Arctic University of Norway

Implementations of language technology: Learning an endangered language and facilitating translation work

In the digital, multimedial, multichanneled, multilingual and interconnected world, language technology is praised as a panaceum even for the language revitalisation of indigenous languages. The work done by the Saami Language technology group Giellatekno at the Arctic University of Norway, Universitetet i Tromsø, is showing very promising signs in the revitalisation process of the Saami languages. As regards North Saami, for example, the language technology infrastructure built at Giellatekno is increasingly used by smaller Saami languages, such as Lule Saami, South Saami, Pite Saami, and Skolt Saami. Additionally, in an ambitious machine translation project between North Saami and Inari Saami, Inari Saami is now on the agenda for language technology development. This work involves at least the implementation of morphosyntactic analysis and generation tools, syntax analysis tools, and rules to transfer structures from North Saami, the source language, to Inari Saami, the target language.

What does it exactly mean to develop an infrastructure for a very restricted language community, such as the Inari Saami community? As active members in the machine translation project, we discuss in our talk the successes and challenges in the project. For example, using language technology for the purpose of language revitalisation requires that the native speakers of an indigenous language know how to use the tools and applications provided by the technology. This is not an easy task, because the problem of knowledge transfer to the members of the language community is not trivial.

Another important point that must be taken into account is the fact that the language tools developed by Giellatekno are for the most part designed for written languages. For example, learning in Inari Saami takes place mostly through written sources. What can be when people are barely able to write in the language?  As a response, Marja-Liisa Olthuis and Erika Sarivaara have developed a special revitalisation programme to strengthen written Inari Saami. The programme is especially aimed at increasing the number of Inari Saami writers. However, a possible risk in this is that the use of unfinished language technology tools that are not yet fully functionable might run the risk of inhibiting language community members who want to write actively from using valuable language technology resources for the writing process.

Finally, without the language community’s commitment, it remains difficult to develop and maintain the Inari Saami language technology tools. The fate of the project is strongly dependant on the active contribution of the language community members.

Viimeksi päivitetty: 7.2.2016